Kävin sunnuntaina vähän kiertelemässä Silja-rasteilla. Alkuradasta en kierrellyt ihan kauheen paljoa: rastivälillä oli neljä mäkeä ja juoksin kaikkien päältä. Mitä sitä nyt niitä kiertelemään sadan metrin päässä tasaisella valkoisella. En kyllä kierrellyt radan puolivälissäkään, vaan puskin läpi tummanvihreästä. Olin kyllä lukenut valvojan lausunnosta, että vihreä kartalla on suuntaa antavaa, mutta en tullut aatelleeks, että ihan niin suuntaa antavaa... Loppuradasta sitten päätin vähän kierrellä, kun nyt sitä ei aikasemmin ollut tullut tehtyä. Kiertelinkin sitten koko rahan edestä reilut viisi minuuttia tokavikan rastin kieppeillä eräässä pirullisessa mäessä. Joku neropatti letkautti, että pakkoko mun oli siellä lopussa pummata. No, sillä ei kyllä itellä oo kauheesti varaa sanoo mitään, kun meni pummaamaan vikaa rastia. Hähä.
Ens viikonloppuna onkin sitten tarkotus mennä Finnspringiin. En sentään oo mikään masokisti, vaan ilmottauduin 7,4km eliittisarjan sijaan 4,7km a-luokkaan, eli huonokuntosten ja vammasten sarjaan. En oo kylläkään enää varma kumpi mä niistä oon. Todennäkösesti huonokuntonen vammanen. Loppusuoran sentään tulin sunnuntaina ihan ittelleni reipasta vauhtia, ottaen huomioon, kuinka kuollut olin sen 5km radan jälkeen, koska en oo vielä kotioloissa uskaltanu hölkätä yhtäjaksosesti varttia kauempaa. Anyway, täältä +21 min kärkeen tasolta voi vaan nousta. (Tai sitten hajottaa polven uudelleen, mitä en pysty edes ajattelemaan. Se ois jo liikaa.)
Lotta seuraskin sunnuntaina pelonsekaisella kunnioituksella, kuinka teippasin oikean nilkan, teippasin vasemman nilkan, laitoin nilkkatuen oikeaan nilkkaan ja viimeistelin kokonaisuuden vasemman jalan polvituella. Sen oli varmaan ihan aiheellista kysyä:
"Sara onkohan toi sun urheilu ihan tervettä?"
Tässä välissä on pakko vähän mainostaa itteeni, jos vaikka joku tulevaisuuden työnantaja löytää tän blogin googlettamalla. (Voi tietenkin olla hyvin mahdollista, että oon jo antanu ittestäni niin pahvin kuvan, ettei tää yks lesoominen enää mitään auta.) Sain siis siinä 1809-juhlavuoden kirjotuskilpailussa (jonka palkintojenjakajana oli Sauli Niinistö, iiiik!) kunniamaininnan aineella, jonka kirjotin siitä, miltä Suomi nykyään näyttäis, jos se ei oisi joutunu Venäjän vallan alle sillon 200 vuotta sitten. Nyt lopultakin muistin käydä sen kilpailun nettisivuilla, ja sinne oli tullut mun kuva ja esittely tekstistä, ja tietty se itse teksti. Tässä onkin nyt linkki sinne, käykää ihmeessä tsiigaan.
http://www.suomalaisuus.fi/2_3kunn.html
Ellu mainitsi blogissaan, kuinka se näki tänään koulussa opokäytävän edessä lauman jotain geekkejä, joita se ei ollu ikinä aikasemmin nähny meiän koulussa. Täytyy myöntää, että mäkin ekaa kertaa niiden wowitustukikohdan ohi kuljettuani epäilin, että ne on vaan jotain ei-meidän koululaisia koodareita, koska en ollu koskaan ollu samalla kurssilla yhenkään niiden kanssa. Ja mun epäilyt vahvistu kerta toisensa jälkeen, kun ne istu aina siellä samoilla sohvilla, kuljin mä sen paikan ohi mihin kellonaikaan tahansa.
Tällä hetkellä oon kuitenkin parin niistä kanssa samalla taloustiedon kurssilla, enkä naura niille enää yhtään. Meillä on nimittäin ryhmän kesken Kauppalehden nettisivuilla meneillään nettisijoittajakilpailu, jossa meidän piti kunkin ostaa osakkeita 50 000€:lla. Kurssin lopussa eniten voittoa tehnyt palkitaan "runsaskätisesti kalliilla karkkipussilla". Voin kertoa, että mä oon niihin wowittajiin verrattuna ihan käsi. Tai siis yleisesti ottaenkin ihan käsi siinä skabassa.
Oon onnistunut hassaamaan rahat ihan taivaan tuuliin. Ilmeisesti mun taktiikka, joka on ollut ostaa päivän lopussa niitä osakkeita, jotka on eniten noussu päivän aikana, ei oikein toimi. Ainoo lohtu tällä hetkellä on, etten sentään oo polttanu ilmaan oikeeta rahaa. Pieni kolaus toi silti oli mun kauppatieteidenopintohaaveille...
Oi voi. Tälläkin hetkellä mun pitäis olla määrittämässä määrättyjä integraaleja (mitä järkee niitä on muuten edes määritellä, jos ne on jo määrätty?), eikä kirjotella blogia. Oon koulusta tulon jälkeen saanu hienosti aikaseks katottua pari jaksoo 112 - hengenpelastajia, Australian huippumallin haussa ja vartin Greyn anatomiaa nauhalta. Eilen meni koko ilta niihin Huippumalli haussa -ohjelmiin. Pakkoko Nelosen on laittaa samana päivänä tulemaan sekä Australian että Suomen huippumallit?! Varsinkin, kun ne Suomen huippumallit on ihan sekundaa verrattuna ausseihin. Jenkkiversiosta taas ei voi puhua edes samassa lauseessa. Ai niin, katoinhan mä sentään Unelmien poikamiehenkin! Ei sentään ihan mallien parissa vierähtäny koko ilta.
Oltiin tänään Saanan kanssa edustamassa Sampoa Tampereen Nuorisofoorumin kokouksessa. Siellä mulla meni kyllä välillä hermot niihin joihinkin foorumilaisiin, kun ne vaan kikatteli jotain ihan tyhmiä juttuja koko ajan, ja se kokous veny älyttömän pitkäks. Tein juhlallisen päätöksen, etten mä enää jatkossa tuu olemaan mikään KT (kikattava teini), koska nyt mä sen älysin, miten rasittavaa sellasen höröttelyn seuraaminen on ulkopuolisesta. No joo, katotaan vaan kauankohan tääkin päätös pitää.
Meillä oli muuten tänään koulussa terveyskysely. Kyselyt on mun mielestä hauskoja, sanoisin että toisiks hauskimpia testien jälkeen, koska testeissä saa heti tietoonsa tuloksen. Yhen FB:n testin mukaan olisin muuten Taru Somusten Herrasta -hahmoista Sauron. En kehdannu julkasta sitä siellä mun profiilissa... Mutta siis takasin kyselyyn. Siinä kysyttiin yhessä kohtaa, kuinka helppoa mun mielestä mun ikäisten on saada lähikaupasta alkoholia tms. Vastasin ensin, että melko vaikeaa, mutta sitten mulla välähti, että mähän oon täyttäny 18, joten se varmaan onkin mun ikäsille itseasiassa aika helppoa... Kiva että hahmotan itteni vieläkin ajoittain about 16-vuotiaaks.
Sain muuten lopultakin sen ajokortin! Ja ajaminen sujuu ihan mallikkaasti. En vaan uskalla ikinä ajaa sitä autoo isän työpaikan talliin, koska epäilen ettei siitä tulis ainakaan auton suhteen kovin nättiä jälkeä. Isä tukee mua tässä auton talliin ajamattomuudessa sataprosenttisesti.
Sitten pakko laittaa tänne loppuun vielä linkki, jos juuri Sinä nyt et sattuisikaan olemaan yks niistä 150 miljoonasta ihmisestä, joka on jo nähny tän videon. Se vaan on niin hyvä. Kattokaa ihmeessä loppuun asti! Veti ainakin mulle luun kurkkuun; tuun varmana jatkossa miettiin hetken ennen kun tuomitsen ketään ulkonäön perusteella.
http://www.youtube.com/watch?v=RxPZh4AnWyk&feature=related
My Blondest Moments
Viime viikolla mulle iski kriisi, etten mä oikeestaan tiedä yhtään mitään. Tai siis että tiedän melkeinpä vaan ne asiat, mitä oon oppitunneilla oppinu. Vaikka muistankin ne asiat oppituntien jälkeen ihan hyvin, niin mun mielestä sellaset ihmiset, jotka tietää kaikenlaista jo ENNEN kuin ne on kuullut sen oppitunnilla, on paljon älykkäämpiä. Vaikka sattuisinkin saamaan kurssin lopuks kokeesta pari pistettä niitä enemmän. Tuskailin, että mun surullisenkuuluisa tietämykseni Suomen maantiedosta on hyvä esimerkki tässä suhteessa: Kokkolankaan sijainnista en muista enää mitään tarkempaa, kuin että se on siellä jossain päin Itä-Suomea. Siinä vaiheessa kukaan ei enää kuunnellu mun avautumista, koska ne meinas jostain syystä tukehtua ruokaansa.
tiistai 28. huhtikuuta 2009
keskiviikko 15. huhtikuuta 2009
Pätemästä päästyään
Se on taas lyöty lukkoon! Mun tulevaisuus nimittäin. Päätin, että musta tulee Tapio Suominen!
Tapsalla on käsittämättömän siisti työ. Se saa kierrellä ympäri maailmaa urheilukisoissa kesät talvet ja haastatella kaikenlaisia anssikoivurantoja. Kelpais mulle!
Mulla on jo kaikki suunniteltunakin: Meen lukeen viestintää lukion jälkee johonki huippuyliopistoon; ehkä haen ensin jonnekin päin Suomea, mutta jossain vaiheessa tie vie varmasti maan rajojen ulkopuolelle hakemaan kokemuksia. Mun opiskelu-uran päättyessä Tapsa on varmaan jäänytkin just sopivasti eläkkeelle (jos Vanhanen pidetään aisoissa), joten mulle annetaan YLE:ltä sen pesti hopealautasella.
Jostain täytyy kuitenkin alottaa. Ensimmäinen askelma mun tulevaisuuden tikapuilla on jo puoliks otettu, rupeen nimittäin erittäin epäsäännölliseks freelanceriks. Tuloksia saattaapi tulla näkyviin jossain vaiheessa...
Tulevaisuutta odotellessa vietän aikaani rakkaassa Sammon keskusvank-- anteeks, keskuslukiossa. (Kulunu läppä, sori.)
Siellä on suhteellisen kivaakin ajoittain. Se vaan kyrsii, jos samalle kurssille sattuu joku himopätijä. Viime jaksossakin oli matikassa sellanen tyttö, joka kieli ruskeena sanoo opettajalle eturivin pulpetistaan:
"Voi ope, mä laskin kaikki kertaustehtävät tästä kirjasta, niin mulla loppu vihko. Voisinks mä saada vähän lisää paperia?"
Ja kokeeseen oli tosiaan vielä KAKSI viikkoa aikaa.
Täytyy myöntää, että joskus tulee itekin sorruttua siihen pätemiseen. Jossain ruotsin syventävällä kurssilla nyt yllättävää kyllä satun olemaan niitä harvoja, jotka tietää, mikä on subjekti.
Mä en sentään päde millään ylimääräsillä viittaushuomautuksilla, vaan viittaan vain, jos opettaja kysyy jotain. Ja se aktiivisuus on loppuviimeks koitunu mun pelastukseks aika monella kurssilla, kun se on hilannu vähän huonommin menneestä kokeesta huolimatta numeroa yläkanttiin.
Se vaan on inhottavaa, jos joutuu istumaan eturiviin. Sieltä on jotenkin extranoloa viitata, paljon helpompaa olis istua coolisti takarivissä ja tietää sieltä käsin oikeita vastauksia. Mä kuitenkin istun melkein joka kurssilla tässä jaksossa eturivissä.
Se pääsi käymään siten, että mä menin myöhässä jokaselle oppitunnille jakson alussa, kun "aamureenit vähän venähti". Myöhässä meneminen on coolia. Se ei oo enää niin coolia, jos luokka onkin jo täynnä ja joutuu istumaan siihen eturiviin.
Oon muuten tajunnut, mikä mun ruokailutyylini on. Mä ja Venla ollaan tosiaan paikasta riippumatta aina ne, joilla on viimesenä lautanen naaman edessä. Venlan hitaus johtuu siitä, että se ottaa reilun määrän ruokaa lautaselle, pureskelee huolellisesti jokasen suupalansa eikä koskaan jätä yhtään ruokaa.
Mun hitaus taas johtuu siitä, että mä unohdun selittämään jotain todella tärkeetä juttua joka haarukallisen välissä. Se ruoalla lastattu haarukka vaan keikkuu ilmassa, yleensä samaa tekee vielä juomalasi toisessa kourassa. Kun sitten lopulta saan juttuni loppuun, ruoka on jo kylmentyny haarukkaan, ja lautaselle. Aina en ite selitä kovin paljoa mitään, mutta siinä tapauksessa aika menee useimmiten nauramiseen. On jännä, kuinka ruokapöydässä aina sattuukin saamaan ne pahimmat naurukohtaukset.
Ruoasta puheenollen, meidän kouluruokailu on tosi esimerkillinen. Siellä on joka päivä jotain jännän nimistä ruokaa monipuolisista raaka-aineista! Viikon ruokalista voi näyttää esimerkiksi tältä:
MA - Kermainen espanjankala linssikastikkeessa. (Ruotoista seitiä epäilyttävän harmaassa litkussa.)
TI - Namibian nakkeja perunahauteessa. (Jänteisiä jauhonakkeja ja raakoja yllätysperunoita tummalla sisuksella.)
KE - Keittiön erikoinen nakki-kala-keitto. (Pari ylijäänyttä nakkia ja sein palasta on heitetty kattilaan, joukkoon lisätty pari litraa vettä ja eilisen kumiperunoita. Kattilassa liha etsii kaveria, turhaan.)
TO -Juustoista piilokalaa nakkien kera. (Eilisen keitosta on suodatettu vesi pois, tilalla taas harmaata litkua ja roppakaupalla juustoa peittämään känttyiset nakki-kalat.)
PE - Nakkirääpettä kalaliemessä. (Sama ruoka, eri nimi.)
Sitten ihmetellään, miks koululaiset menee ABC:lle tai kebabbilaan syömään ja Suomessa on yhä enemmän läskejä nuoria.
Käväsin muuten inssissä viime viikolla. Käväsen toistamiseen huomenna. Jos vaikka sillon sitten saatais taas uus törttö liikenteeseen!
Facebookin testin mukaan mä viihtyisin parhaiten Suomen kaupungeista Turussa. Oi voi, lävähtääköhän mulle nyt jokin elinikänen porttikielto Tampereelle?
Tapsalla on käsittämättömän siisti työ. Se saa kierrellä ympäri maailmaa urheilukisoissa kesät talvet ja haastatella kaikenlaisia anssikoivurantoja. Kelpais mulle!
Mulla on jo kaikki suunniteltunakin: Meen lukeen viestintää lukion jälkee johonki huippuyliopistoon; ehkä haen ensin jonnekin päin Suomea, mutta jossain vaiheessa tie vie varmasti maan rajojen ulkopuolelle hakemaan kokemuksia. Mun opiskelu-uran päättyessä Tapsa on varmaan jäänytkin just sopivasti eläkkeelle (jos Vanhanen pidetään aisoissa), joten mulle annetaan YLE:ltä sen pesti hopealautasella.
Jostain täytyy kuitenkin alottaa. Ensimmäinen askelma mun tulevaisuuden tikapuilla on jo puoliks otettu, rupeen nimittäin erittäin epäsäännölliseks freelanceriks. Tuloksia saattaapi tulla näkyviin jossain vaiheessa...
Tulevaisuutta odotellessa vietän aikaani rakkaassa Sammon keskusvank-- anteeks, keskuslukiossa. (Kulunu läppä, sori.)
Siellä on suhteellisen kivaakin ajoittain. Se vaan kyrsii, jos samalle kurssille sattuu joku himopätijä. Viime jaksossakin oli matikassa sellanen tyttö, joka kieli ruskeena sanoo opettajalle eturivin pulpetistaan:
"Voi ope, mä laskin kaikki kertaustehtävät tästä kirjasta, niin mulla loppu vihko. Voisinks mä saada vähän lisää paperia?"
Ja kokeeseen oli tosiaan vielä KAKSI viikkoa aikaa.
Täytyy myöntää, että joskus tulee itekin sorruttua siihen pätemiseen. Jossain ruotsin syventävällä kurssilla nyt yllättävää kyllä satun olemaan niitä harvoja, jotka tietää, mikä on subjekti.
Mä en sentään päde millään ylimääräsillä viittaushuomautuksilla, vaan viittaan vain, jos opettaja kysyy jotain. Ja se aktiivisuus on loppuviimeks koitunu mun pelastukseks aika monella kurssilla, kun se on hilannu vähän huonommin menneestä kokeesta huolimatta numeroa yläkanttiin.
Se vaan on inhottavaa, jos joutuu istumaan eturiviin. Sieltä on jotenkin extranoloa viitata, paljon helpompaa olis istua coolisti takarivissä ja tietää sieltä käsin oikeita vastauksia. Mä kuitenkin istun melkein joka kurssilla tässä jaksossa eturivissä.
Se pääsi käymään siten, että mä menin myöhässä jokaselle oppitunnille jakson alussa, kun "aamureenit vähän venähti". Myöhässä meneminen on coolia. Se ei oo enää niin coolia, jos luokka onkin jo täynnä ja joutuu istumaan siihen eturiviin.
Oon muuten tajunnut, mikä mun ruokailutyylini on. Mä ja Venla ollaan tosiaan paikasta riippumatta aina ne, joilla on viimesenä lautanen naaman edessä. Venlan hitaus johtuu siitä, että se ottaa reilun määrän ruokaa lautaselle, pureskelee huolellisesti jokasen suupalansa eikä koskaan jätä yhtään ruokaa.
Mun hitaus taas johtuu siitä, että mä unohdun selittämään jotain todella tärkeetä juttua joka haarukallisen välissä. Se ruoalla lastattu haarukka vaan keikkuu ilmassa, yleensä samaa tekee vielä juomalasi toisessa kourassa. Kun sitten lopulta saan juttuni loppuun, ruoka on jo kylmentyny haarukkaan, ja lautaselle. Aina en ite selitä kovin paljoa mitään, mutta siinä tapauksessa aika menee useimmiten nauramiseen. On jännä, kuinka ruokapöydässä aina sattuukin saamaan ne pahimmat naurukohtaukset.
Ruoasta puheenollen, meidän kouluruokailu on tosi esimerkillinen. Siellä on joka päivä jotain jännän nimistä ruokaa monipuolisista raaka-aineista! Viikon ruokalista voi näyttää esimerkiksi tältä:
MA - Kermainen espanjankala linssikastikkeessa. (Ruotoista seitiä epäilyttävän harmaassa litkussa.)
TI - Namibian nakkeja perunahauteessa. (Jänteisiä jauhonakkeja ja raakoja yllätysperunoita tummalla sisuksella.)
KE - Keittiön erikoinen nakki-kala-keitto. (Pari ylijäänyttä nakkia ja sein palasta on heitetty kattilaan, joukkoon lisätty pari litraa vettä ja eilisen kumiperunoita. Kattilassa liha etsii kaveria, turhaan.)
TO -Juustoista piilokalaa nakkien kera. (Eilisen keitosta on suodatettu vesi pois, tilalla taas harmaata litkua ja roppakaupalla juustoa peittämään känttyiset nakki-kalat.)
PE - Nakkirääpettä kalaliemessä. (Sama ruoka, eri nimi.)
Sitten ihmetellään, miks koululaiset menee ABC:lle tai kebabbilaan syömään ja Suomessa on yhä enemmän läskejä nuoria.
Käväsin muuten inssissä viime viikolla. Käväsen toistamiseen huomenna. Jos vaikka sillon sitten saatais taas uus törttö liikenteeseen!
Facebookin testin mukaan mä viihtyisin parhaiten Suomen kaupungeista Turussa. Oi voi, lävähtääköhän mulle nyt jokin elinikänen porttikielto Tampereelle?
perjantai 3. huhtikuuta 2009
SALE -18% vain tänään!!!!!
Orastavan kevään kunniaksi oon määritellyt ittelleni erilaisia projekteja, koska niiden avullahan saa parhaiten tuloksia aikaan:
Aito, Kauniin Tasainen Rusketus -projekti:
Taustaa:
Ruskettuminen ei ole koskaan ollut mun vahvimpia puoliani. Johtuneeko vaaleahkosta geeniperimästäni?
Tavoite:
Se kaunis, aidosti hankittu lämpimänhehkuinen sävy olisi unelmien täyttymys. Pääasia olis, että en näyttäisi joltain nörältä, joka ihonvärin perusteella viettää kaiken aikansa sisätiloissa.
Nykytilanne:
Kalkkilaiva kelpuuttais mut miehistöönsä anytime.
Miten pääsen tavoitteeseen:
En aio olla mikään koijari ja sujahtaa solariumin kaltaisiin paikkoihin. Ihosyöpäkään ei liiemmin houkuta, eikä budjetti anna myöten lähteä hiekkaisemmille rannoille pohjia hakemaan. Mun strategiani on ulkoilla kotimaassa naama kohti aurinkoa aina, kun se ilmastollisesti suinkin on mahdollista. Alkava suunnistuskausi helpottaa tehtävän suorittamista. Jos joskus satun viipymään kilparadalla ihanneaikaa kauemmin, se johtuu vaan siitä, että oon jäänyt ottamaan aurinkoa.
Vammojen Välttäminen -projekti:
Taustaa:
Hedelmällisen urheilu-urani aikana oon ehtinyt nyrjäyttää sekä oikean että vasemman nilkkani tuskaisen monta kertaa joko pahasti tai erittäin pahasti; muutamaan otteeseen mua on kannettu pari kilometriä reppuselässä pois jostain keskeltä korpea, kun en oo pystynyt yhtään varaamaan jalalle. 2/3 mun juoksemista O-Ringeneistä on myös keskeytynyt nilkkavammaan. Pakkohan ne viimesetkin osakilpailut on aina ollut läpi könytä nilkka paketissa, mutta kunnon kilpailu on tottakai ollut mahdotonta.
Urani niin kutsuttu huipennus on kesällä 2007 alkanut salaperäinen polvivamma, johon ei loppuviimeksikään löydetty täysin aukotonta selitystä. Tähystyksen takia jäi kausi 2008:kin käytännössä väliin.
Tavoite:
Saada rautaset nilkat, jotka ei vähästä taivu ja terve polvi, jonka yläpuolella mollottaa suuren suuri ja voimakas reisilihas. Muutkin lihakset saa olla timmissä kunnossa. Ja plussaa olis vielä venyvät lihakset, jotka ei vedä jumiin eikä aiheuta vammoja.
Nykytilanne:
Nilkat, jotka saa käännettyä 90 asteen kulmaan suhteessa normaaliasentoon. Reisilihas, joka on vieläkin vasta 2/3 alkuperäisestä koostaan. Kokovartalojumi.
Miten pääsen tavoitteeseen:
Tasapainolautailua, jalkaprässiä, yhdellä jalalla seisoskelua, pilatesta, kuntopiiriä, punttista sekä venyttelyä. Eiköhän se siitä. Leukoplast ja erilaiset tuet saattaa silti olla mun parhaita kamuja vielä ainakin alkukaudesta.
Hiusten Kasvatus -projekti:
Taustaa:
Sama projekti mulla on tainnut olla joka kevät. Oon kuitenkin aina heinäkuun lopussa sortunut ja leikkauttanut lyhyen polkkatukan. Joka on kyllä aina ollut tosi kiva muutaman päivän ajan - kunnes oon tajunnut, etten saakaan hiuksia enää kiinni. Silloin on iskeny väistämättä karmea katumus ja oon vannonut, etten varmasti enää ikinä leikkauta tukkaa niin lyhyeksi. Ja taas vuoden kuluttua kuitenkin oon leikkauttanut.
Tavoite:
Haluaisin sellaiset ihanan kiiltävän kultaiset, pitkät kutrit, jotka on Gossip Girlin Serenalla. Ei ehkä ihan niin pitkät, mutta yli olkapäiden ulottuvat hiukset kuitenkin.
Nykytilanne:
Tällä hetkellä mun latvat alkaa jo vähitellen hipoa olkapäitä, ja ne saa melkein jo sellaselle ponnarille, jossa ei tursua niskasta parin sentin irtohaivenia jokaiseen ilmansuuntaan. Otsatukankin kasvatus on jo minimaalisella alulla.
Miten pääsen tavoitteeseen:
Hitaasti mutta varmasti. Tähän ei auta kuin odottaminen. Mun hiusten kasvunopeus on noin 1cm/kk, eli jonkin aikaa menee vielä. Vitamiinien ja helokkiöljyn syöminen auttavat hiusten pysymistä hyvässä kunnossa, jolloin ne myös todennäköisesti kasvaa nopeemmin (ja hiusten kiilto ja kultakin lisääntyy). Oon myös käskenyt lukita mut pimeään huoneeseen heinäkuussa heti, kun alan hinkua parturiin. Täytynee järjestää mulle vielä ympärivuorokautinen vartiointi, etten pääse salaa livahtamaan kampaajalle.
Älä Osta Mitään (Mikä Ei Ole Aivan Välttämätöntä) -säästöprojekti:
Taustaa:
"Sorrutko usein heräteostoksiin, joita alat katua välittömästi kaupasta ulos astuttuasi?" Tyhmä kysymys. Kauppoihin alkaa taas vähitellen virrata raikkaan pirteitä kesävaatteita, jotka vetävät näyteikkunoista käsin viattomia blondeja puoleensa kuin Raamattu Paavia. "Houkunhoukun, osta tämä, osta tuo..." Ja ainahan mä ostan.
Tavoite:
Olla ostamatta vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja tai muita asusteita ennen kesäkuuta, jolloin meen kielikurssille Gotlantiin. Siellä ruotsalaisten vaatteiden mekassa olisi hienoa omistaa jonkin verran pätäkkää.
Nykytilanne:
(Kirjoitettu 2.4.)
Mun viimeisin vaateostos on 14.3. ostettu pinkki kevättakki, joka oli tietenkin ihan välttämätöntä saada! (Se oli lahja multa itselleni läpäistyjen kirjoitusten kunniaksi.) Tällä hetkellä suurin ostokaranteenia uhkaava tekijä on Stockmannin Galna Dagar, ja kaiken kukkuraksi samalle ajalle osuva koeviikon päättyminen... Miten onnistun pysymään lujana?
(Päivitys 3.4.)
En onnistunutkaan. Koetus olisi kieltämättä ollut kova kokeneemmallekin säästäjälle: ympärillä vilisee Hullarit, Vilan "Wild Price", Veromodan Mid-Season Sale, Spiritstoren kevätuutuus -20% ja Koskikeskuksen Miinusviirus... Minne tahansa pääsi käännätkin, edessäsi välkkyy ALE, TARJOUS, SALE, JOPA -40%, tms.kylttejä eri neonväreissä. Sorruin ostamaan:
-pinkki rannekoru 5,60€ Spiritstore (c'me on, se oli pinkki ja -20%!!)
-sininen valkopilkullinen mekko 24,90€ Gina Tricot (se oli NIIN söpö ja varmasti monikäyttöinen: sekä kaupungilla, poolpartyissa että virallisemmissakin juhlissa asusteiden mukaan)
-kirkkaanpunainen vyö 7,90€ Gina Tricot (sopi edellämainitun mekon kanssa)
Miten pääsen tavoitteeseen:
Nyt täytyy skarpata jatkossa. Paras keino olisi varmaan matkustaa pussi päässä Tampereen keskustan halki. Ikävä kyllä mun täytyy vaihtaa keskustassa bussia, joten kauppoihin on inhottavan helppo päästä... No, jos satun vahingossa eksymään jonnekin putiikkiin sisälle, mun on esitettävä itelleni kysymyksiä:
-Onko tämä oikeasti sopivan kokoinen, muotoinen ja värinen?
-Missä kaikkialla käyttäisit sitä?
-Onko sulla jo vaatekaapissa jotain vastaavaa, vai tarvitsetko sitä oikeasti?
Huono puoli on se, että osaan aina vastailla omiin kysymyksiini erittäin vakuuttavasti. Tottakai mä esimerkiksi tarvitsin sen pinkin kevättakin, koska mä en omistanut vielä yhtään pinkkiä kevättakkia! (Mustaa, punaista ja ruskeaa kevättakkia ei tietenkään lasketa.)
Sitten vuorossa talvikauden päättävä huikea Gossip Girl Manhattanin Upper East Sidea vastaavien Suomen suunnistuspiirien syövereistä:
Synkän ja myrskyisen Smålannista Billnäsiin kestävän kaamoksen aikana suunnistajien sosiaalinen elämä saattaa usein rajoittua vain oman seuran ja AV-ryhmän tuttuakin tutumpiin piireihin. Eräs keino hankkia harjoituskaudellakin uusia tuttavuuksia on avartaa kanssakäyminen SSL:n lisenssin omaavien henkilöiden ulkopuolelle, esimerkiksi iskemällä silmää lähikaupan hurmaavalle kassapojalle.
Neitien A-S ja E siviilisääty vaihtuikin yllättävissä paikoissa tapahtuneiden kohtaamisten johdosta: kuka olisi ensikädessä ajatellut, että vaikkapa autokoulun pimeäajosta voi olla muutakin hyötyä kuin pitkien valojen hallinnan oppiminen? Lounais-Suomessakin S:n tiedetään olevan erään allaslajin harrastajan kanssa tekemisissä.
Onneksi suunnistusromanssit eivät sentään täysin lakanneet puhkeamasta marras-huhtikuun välilläkään. Ikäeroskeptikkoja on tullut uhmattua erityisesti E&T:n kesken tapahtuneessa kipinöinnissä. Eräistä S&E:stä on tehty joitakin havaintoja, jotka ovat keskittyneet maamme pääkaupungin ja sen henkisen pääkaupungin alueille. Ilmassa on liikkunut villejä huhuja myös A&O:sta, mutta niitä ei ole pystytty vielä vahvistamaan. Espanjan auringon alla oli joillakin henkilöillä koko viikon ajan huoneen ja sängyn lisäksi jaossa myös yhteinen peitto, mutta asiasta on paras vaieta toistaiseksi...
Tulevana viikonloppuna nastarit vedetään taas jalkaan monen kuukauden tauon jälkeen, ja Gossip Girl tulee varmasti tuttuun tapaan kevään mittaan bongailemaan kilpailujen yhteydessä muutakin kuin vain rasteja...
You know you love me,
xo xo
Gossip Girl
My Blondest Moments:
Britanniassa järjestetään viikonloppuna G20-maiden kokous, joiden osanottajien saapumisesta näytettiin eilen pätkä kymppiuutisissa.
Sara: "Hei onks toi yks Israelin edustaja?"
Isä: "Hähää, no ei kyllä ainakaan se!!!"
Sara: "Mistä sä edes tiedät ketä mä tarkotin?"
Isä: "No mä tunnen sut aika hyvin, joten mulla on vahva veikkaus, että sä tarkotit tota, jolla on kaapu ja muslimihuivi päässä. Eli se ei todellakaan ole Israelista."
Sara: "Mistä arvasit, että mä tarkotin just sitä? Ja mistä muka tiedät varmaks, ettei toi oisi Israelista? Eiks niillä Israelin johtajalla just oo tollanen punaruudullinen rätti päässä ja Palestiinan johtajalla sininen?"
Isä: "Joo Sara ei oo... Israelin johtajat on tosiaan juutalaisia, eli niillä todennäköisesti ei ole muslimivaatteita päällä."
Aito, Kauniin Tasainen Rusketus -projekti:
Taustaa:
Ruskettuminen ei ole koskaan ollut mun vahvimpia puoliani. Johtuneeko vaaleahkosta geeniperimästäni?
Tavoite:
Se kaunis, aidosti hankittu lämpimänhehkuinen sävy olisi unelmien täyttymys. Pääasia olis, että en näyttäisi joltain nörältä, joka ihonvärin perusteella viettää kaiken aikansa sisätiloissa.
Nykytilanne:
Kalkkilaiva kelpuuttais mut miehistöönsä anytime.
Miten pääsen tavoitteeseen:
En aio olla mikään koijari ja sujahtaa solariumin kaltaisiin paikkoihin. Ihosyöpäkään ei liiemmin houkuta, eikä budjetti anna myöten lähteä hiekkaisemmille rannoille pohjia hakemaan. Mun strategiani on ulkoilla kotimaassa naama kohti aurinkoa aina, kun se ilmastollisesti suinkin on mahdollista. Alkava suunnistuskausi helpottaa tehtävän suorittamista. Jos joskus satun viipymään kilparadalla ihanneaikaa kauemmin, se johtuu vaan siitä, että oon jäänyt ottamaan aurinkoa.
Vammojen Välttäminen -projekti:
Taustaa:
Hedelmällisen urheilu-urani aikana oon ehtinyt nyrjäyttää sekä oikean että vasemman nilkkani tuskaisen monta kertaa joko pahasti tai erittäin pahasti; muutamaan otteeseen mua on kannettu pari kilometriä reppuselässä pois jostain keskeltä korpea, kun en oo pystynyt yhtään varaamaan jalalle. 2/3 mun juoksemista O-Ringeneistä on myös keskeytynyt nilkkavammaan. Pakkohan ne viimesetkin osakilpailut on aina ollut läpi könytä nilkka paketissa, mutta kunnon kilpailu on tottakai ollut mahdotonta.
Urani niin kutsuttu huipennus on kesällä 2007 alkanut salaperäinen polvivamma, johon ei loppuviimeksikään löydetty täysin aukotonta selitystä. Tähystyksen takia jäi kausi 2008:kin käytännössä väliin.
Tavoite:
Saada rautaset nilkat, jotka ei vähästä taivu ja terve polvi, jonka yläpuolella mollottaa suuren suuri ja voimakas reisilihas. Muutkin lihakset saa olla timmissä kunnossa. Ja plussaa olis vielä venyvät lihakset, jotka ei vedä jumiin eikä aiheuta vammoja.
Nykytilanne:
Nilkat, jotka saa käännettyä 90 asteen kulmaan suhteessa normaaliasentoon. Reisilihas, joka on vieläkin vasta 2/3 alkuperäisestä koostaan. Kokovartalojumi.
Miten pääsen tavoitteeseen:
Tasapainolautailua, jalkaprässiä, yhdellä jalalla seisoskelua, pilatesta, kuntopiiriä, punttista sekä venyttelyä. Eiköhän se siitä. Leukoplast ja erilaiset tuet saattaa silti olla mun parhaita kamuja vielä ainakin alkukaudesta.
Hiusten Kasvatus -projekti:
Taustaa:
Sama projekti mulla on tainnut olla joka kevät. Oon kuitenkin aina heinäkuun lopussa sortunut ja leikkauttanut lyhyen polkkatukan. Joka on kyllä aina ollut tosi kiva muutaman päivän ajan - kunnes oon tajunnut, etten saakaan hiuksia enää kiinni. Silloin on iskeny väistämättä karmea katumus ja oon vannonut, etten varmasti enää ikinä leikkauta tukkaa niin lyhyeksi. Ja taas vuoden kuluttua kuitenkin oon leikkauttanut.
Tavoite:
Haluaisin sellaiset ihanan kiiltävän kultaiset, pitkät kutrit, jotka on Gossip Girlin Serenalla. Ei ehkä ihan niin pitkät, mutta yli olkapäiden ulottuvat hiukset kuitenkin.
Nykytilanne:
Tällä hetkellä mun latvat alkaa jo vähitellen hipoa olkapäitä, ja ne saa melkein jo sellaselle ponnarille, jossa ei tursua niskasta parin sentin irtohaivenia jokaiseen ilmansuuntaan. Otsatukankin kasvatus on jo minimaalisella alulla.
Miten pääsen tavoitteeseen:
Hitaasti mutta varmasti. Tähän ei auta kuin odottaminen. Mun hiusten kasvunopeus on noin 1cm/kk, eli jonkin aikaa menee vielä. Vitamiinien ja helokkiöljyn syöminen auttavat hiusten pysymistä hyvässä kunnossa, jolloin ne myös todennäköisesti kasvaa nopeemmin (ja hiusten kiilto ja kultakin lisääntyy). Oon myös käskenyt lukita mut pimeään huoneeseen heinäkuussa heti, kun alan hinkua parturiin. Täytynee järjestää mulle vielä ympärivuorokautinen vartiointi, etten pääse salaa livahtamaan kampaajalle.
Älä Osta Mitään (Mikä Ei Ole Aivan Välttämätöntä) -säästöprojekti:
Taustaa:
"Sorrutko usein heräteostoksiin, joita alat katua välittömästi kaupasta ulos astuttuasi?" Tyhmä kysymys. Kauppoihin alkaa taas vähitellen virrata raikkaan pirteitä kesävaatteita, jotka vetävät näyteikkunoista käsin viattomia blondeja puoleensa kuin Raamattu Paavia. "Houkunhoukun, osta tämä, osta tuo..." Ja ainahan mä ostan.
Tavoite:
Olla ostamatta vaatteita, kenkiä, laukkuja, koruja tai muita asusteita ennen kesäkuuta, jolloin meen kielikurssille Gotlantiin. Siellä ruotsalaisten vaatteiden mekassa olisi hienoa omistaa jonkin verran pätäkkää.
Nykytilanne:
(Kirjoitettu 2.4.)
Mun viimeisin vaateostos on 14.3. ostettu pinkki kevättakki, joka oli tietenkin ihan välttämätöntä saada! (Se oli lahja multa itselleni läpäistyjen kirjoitusten kunniaksi.) Tällä hetkellä suurin ostokaranteenia uhkaava tekijä on Stockmannin Galna Dagar, ja kaiken kukkuraksi samalle ajalle osuva koeviikon päättyminen... Miten onnistun pysymään lujana?
(Päivitys 3.4.)
En onnistunutkaan. Koetus olisi kieltämättä ollut kova kokeneemmallekin säästäjälle: ympärillä vilisee Hullarit, Vilan "Wild Price", Veromodan Mid-Season Sale, Spiritstoren kevätuutuus -20% ja Koskikeskuksen Miinusviirus... Minne tahansa pääsi käännätkin, edessäsi välkkyy ALE, TARJOUS, SALE, JOPA -40%, tms.kylttejä eri neonväreissä. Sorruin ostamaan:
-pinkki rannekoru 5,60€ Spiritstore (c'me on, se oli pinkki ja -20%!!)
-sininen valkopilkullinen mekko 24,90€ Gina Tricot (se oli NIIN söpö ja varmasti monikäyttöinen: sekä kaupungilla, poolpartyissa että virallisemmissakin juhlissa asusteiden mukaan)
-kirkkaanpunainen vyö 7,90€ Gina Tricot (sopi edellämainitun mekon kanssa)
Miten pääsen tavoitteeseen:
Nyt täytyy skarpata jatkossa. Paras keino olisi varmaan matkustaa pussi päässä Tampereen keskustan halki. Ikävä kyllä mun täytyy vaihtaa keskustassa bussia, joten kauppoihin on inhottavan helppo päästä... No, jos satun vahingossa eksymään jonnekin putiikkiin sisälle, mun on esitettävä itelleni kysymyksiä:
-Onko tämä oikeasti sopivan kokoinen, muotoinen ja värinen?
-Missä kaikkialla käyttäisit sitä?
-Onko sulla jo vaatekaapissa jotain vastaavaa, vai tarvitsetko sitä oikeasti?
Huono puoli on se, että osaan aina vastailla omiin kysymyksiini erittäin vakuuttavasti. Tottakai mä esimerkiksi tarvitsin sen pinkin kevättakin, koska mä en omistanut vielä yhtään pinkkiä kevättakkia! (Mustaa, punaista ja ruskeaa kevättakkia ei tietenkään lasketa.)
Sitten vuorossa talvikauden päättävä huikea Gossip Girl Manhattanin Upper East Sidea vastaavien Suomen suunnistuspiirien syövereistä:
Synkän ja myrskyisen Smålannista Billnäsiin kestävän kaamoksen aikana suunnistajien sosiaalinen elämä saattaa usein rajoittua vain oman seuran ja AV-ryhmän tuttuakin tutumpiin piireihin. Eräs keino hankkia harjoituskaudellakin uusia tuttavuuksia on avartaa kanssakäyminen SSL:n lisenssin omaavien henkilöiden ulkopuolelle, esimerkiksi iskemällä silmää lähikaupan hurmaavalle kassapojalle.
Neitien A-S ja E siviilisääty vaihtuikin yllättävissä paikoissa tapahtuneiden kohtaamisten johdosta: kuka olisi ensikädessä ajatellut, että vaikkapa autokoulun pimeäajosta voi olla muutakin hyötyä kuin pitkien valojen hallinnan oppiminen? Lounais-Suomessakin S:n tiedetään olevan erään allaslajin harrastajan kanssa tekemisissä.
Onneksi suunnistusromanssit eivät sentään täysin lakanneet puhkeamasta marras-huhtikuun välilläkään. Ikäeroskeptikkoja on tullut uhmattua erityisesti E&T:n kesken tapahtuneessa kipinöinnissä. Eräistä S&E:stä on tehty joitakin havaintoja, jotka ovat keskittyneet maamme pääkaupungin ja sen henkisen pääkaupungin alueille. Ilmassa on liikkunut villejä huhuja myös A&O:sta, mutta niitä ei ole pystytty vielä vahvistamaan. Espanjan auringon alla oli joillakin henkilöillä koko viikon ajan huoneen ja sängyn lisäksi jaossa myös yhteinen peitto, mutta asiasta on paras vaieta toistaiseksi...
Tulevana viikonloppuna nastarit vedetään taas jalkaan monen kuukauden tauon jälkeen, ja Gossip Girl tulee varmasti tuttuun tapaan kevään mittaan bongailemaan kilpailujen yhteydessä muutakin kuin vain rasteja...
You know you love me,
xo xo
Gossip Girl
My Blondest Moments:
Britanniassa järjestetään viikonloppuna G20-maiden kokous, joiden osanottajien saapumisesta näytettiin eilen pätkä kymppiuutisissa.
Sara: "Hei onks toi yks Israelin edustaja?"
Isä: "Hähää, no ei kyllä ainakaan se!!!"
Sara: "Mistä sä edes tiedät ketä mä tarkotin?"
Isä: "No mä tunnen sut aika hyvin, joten mulla on vahva veikkaus, että sä tarkotit tota, jolla on kaapu ja muslimihuivi päässä. Eli se ei todellakaan ole Israelista."
Sara: "Mistä arvasit, että mä tarkotin just sitä? Ja mistä muka tiedät varmaks, ettei toi oisi Israelista? Eiks niillä Israelin johtajalla just oo tollanen punaruudullinen rätti päässä ja Palestiinan johtajalla sininen?"
Isä: "Joo Sara ei oo... Israelin johtajat on tosiaan juutalaisia, eli niillä todennäköisesti ei ole muslimivaatteita päällä."
torstai 26. maaliskuuta 2009
Kauden ekat SM-kisat
Eilen osallistuin kauden ensimmäisiin suunnistuskisoihin! Ja heti oli oikeen SM-titteleitä jaossa, kyseessä oli nimittäin SM-sprintti.
Kilpailu oli armoton ja kylmää päätä vaativa. Tyttöjen sarjassa neiti Vahvelainen kyykytti maailmanmestariakin mennen tullen ja oli muuten tyttöjen sarjassa ainoa, joka sai hyväksytyn suorituksen tällä 0,5km radalla.
Muut ylittivät kielletyn aidan kerran tai pari, ottaen siis hylsyn tai tuplahylsyn. Mun kohdalle osui sentään vain yksinkertainen hylsy, ja sekin oli melkein tulematta. Sorruin kuitenkin unohtamaan oman työskentelyn: näin edellä juoksevien Minnan ja Venlan menevän kielletystä portista. Mä seisoin sen portin edessä ainakin toistakymmentä sekuntia yrittäen saada kartasta selvää: onko siinä kohtaa aidassa aukko vai ei. Piilareiden ansiosta näkökenttä oli sen verran sumea, etten hektisessä tilanteessa pystynyt saamaan asiasta kunnolla selkoa.
Lopullinen niitti tuli siinä, kun portin (joka muuten oli n. metrin korkuinen) toiselle puolelle tallusteli äiti lapsineen ihmettelemään mun epäröintiä. "Tässä on portti, tuu nyt, hei, tässähän on portti!" Miettivät varmaan mielessään, että mikä tanopää toi tyttö on, kun ei porttia huomaa. Sitten ne avasivat sen portin, ja mä sorruin juoksemaan siitä. Maalissa muut oli kuulemma seuranneet mun tahtojen taistelua mielenkiinnolla.
Hyvä mieli jäi silti skabasta, koska kilpailun järjestäjä/valvoja/ratamestari/tuomarineuvoston jäsen/jne. Eskolammikko a.k.a. Esko Pond palkitsi kaikki osallistujat ja jopa tuomarineuvoston (kaksi muutakin jäsentä siis) suklaamunilla. Tuomarineuvoston muiden jäsenten palkitseminen kylläkin herätti meissä pienen epäilyksen lahjonnasta...
Ens vuonna sitten vaan uusiin Sammon Mestaruuskisoihin, vähän tarkempana toivottavasti... Me oltiin ylpeitä siitä, että meidän koulussa jaetaan SM-titteleitä, mutta sitten hoksasin, että Märskyssä voisi olla mahdollisuus ihan MM-kultaan... Aurajoessa sentään vain AM-mitaleihin. Hähä.
Nyt alkoi koulussa koeviikko, ja VOI HARMI, että mulla on kokeita vasta ens viikolla! Siis itkun paikka, nythän joudun pitämään pidennetyn viikonlopun.
Kokeiden sijaan mun piti parilla kurssilla pitää esitelmä jostakin aiheesta. Äikän puhekurssilla paasasin urheilun muuttumisesta naurettavaksi pelleilyksi, jossa tavoitteena ei enää ole erotella hyviä kilpailijoita huonoista, vaan tavoitella mahdollisimman suuria katsojalukuja jopa todellisen urheilun kustannuksella. Esimerkkeinä mainitsin muun muassa jääkiekon näytöstappelut, mäkihypyn ylipitkät hypyt, hiihdon suksienvaihtohärdellit ja kirimaalit, joiden ansiosta edes järjestäjät eivät pysy pistelaskussa mukana.
Ehdotin lopuksi, että kun kerran tälle tielle on lähdetty, niin otetaan ensi kaudella vaikka ampumahiihtoonkin käyttöön tällainen uusi versio:
Maalitaulujen lisäksi saa ampua myös toisia kilpailijoita. Ja mikä ettei vaihdettaisi aseisiin saman tien oikeat luodit. Ei ainakaan dramatiikkaa puuttuisi kisoista.
Toisen esitelmän pidin amerikansuomalaisista history in English -kurssilla. Mun taustatutkimuksissa selvisi, että 1950-luvulla amerikansuomalaiset kehittivät itselleen oman suojeluspyhimyksen, St. Urhon.
Taustalla oli suomalaisten kateellisuus irlantilaisille siirtolaisille, koska suomalaisilla ei ollut St. Patrickin kaltaista suojeluspyhimystä. St. Patrickin kerrotaan karkottaneen käärmeet Irlannista, ja yllätys yllätys, kun St. Urho vuonna 1956 Amerikassa nimitettiin Suomen suojeluspyhimykseksi, sanottiin Urhon karkottaneen heinäsirkat muinaisesta Suomesta ja siten pelastaneen Suomen viinisadon. (Editor's note: Taisi Suomessa olla siihen aikaan hieman lämpöisempää kuin nykyään.)
St. Urhon päivänä, jota vietetään Amerikan suomalaisten keskuudessa vielä nykyäänkin päivänä ennen St. Patrickin päivää, ihmiset pukeutuvat Urhon väreihin eli vihreään ja purppuraan, ja järjestävät paraateja. Youtubesta löytyy materiaalia paraateista, mutta en kyllä kehtaa laittaa linkkiä sinne, koska ne on niin säälittävää katsottavaa... Heh.
Niitä ylppäreiden alustavia tuloksia tuli tosiaan hetki sitten. Hissa lähti 36 pinnana, mikä on aika perus älläkamaa. Raja on ollut 34 pisteen kieppeillä. Toivottavasti sensorisedät ei siis kauheesti lähtisi laskemaan mun pisteitä...
Saksa meni ennalta ajateltuun verrattuna mulla ihan yläkanttiin, koska tavoitteena mulla oli saada just ja just E. Se lähti 289 pisteenä, kun L:n raja on yleensä ollut 280 pisteen tuntumilla. Viime syksynä raja oli 288 pistettä, ja nytkin oli kuulemma niin ennätyshelppo koe, ettei ne rajat siitä ainakaan laske.
Äikässä pääsin 84 pojolla vahvaan E:hen. Ei mulla todellakaan mitään E:tä vastaan ole, mutta kun satuin nyt kirjotuksissa kirjottamaan lukioaikani huonoimman esseen... Niin väkisinhän se kyrsii. Katotaan sitten, kun lopulliset pisteet tulee, mikä on ratkasu ens syksyä ajatellen.
Tällä hetkellä mun suurin harmitus on Tanssii Tähtien Kanssa. Se on aina ollut mun lemppariohjelma, mutta tänä vuonna en tykkää kenestäkään siellä tanssivasta! Isän firmakännykkä säästyy siis tällä kertaa niiltä äänestyssoitoilta.
Tanssiohjelman sijaan kattelen Nelosen Reikää seinässä ja Hulluja japanilaisia. Hullut japanilaiset kuului mun ohjelmavalikoimaan jo silloin, kun se tuli vain Jimiltä. Oon siis tosifani.
Muuten mun vapaa-aikaa piristää:
MA: 112 (sub 17.30)
TI: 112 (sub 17.30), Gossip Girl (sub 22.00, menee kylläkin nauhalle)
KE: 112 (...), Greyn anatomia (Nelonen 21.00)
TO: 112 (...), 90210 (Nelonen 20.00)
PE: 112 (...), Hauskat kotivideot (Nelonen 20.00)
LA: Selviytyjät (MTV3 21.00)
SU: Amerikan huippuhurtta (Nelonen 19.00), Reikä seinässä ja Hullut japanilaiset / Tanssii Tähtien Kanssa välillä surffailua, Amazing Race (MTV3 21.00)
Tietysti kattelen myös muita ohjelmia, mutta nää taitaa olla ne viikoittaiset must-see-ohjelmat.
Tosta 90210:sta on kyllä pakko sanoa, että siinä on menty näyttelijöiden kanssa jo ihan naurettavuuksiin: esimerkiks pääosan esittäjätyttö Annien näyttelijä vaikuttaa reilusti päälle parikymppiseltä, mutta sen ikä sarjassa on 15. Naurettavinta siinä tekee sen, että Annien "vanhemmat" näyttää ihan samanikäsiltä kuin Annie. Hohhoh. On se silti hauska sarja!
Amazing Race kannattaa muuten ehdottomasti kattoa tällä viikolla! Ne tulee nimittäin Suomeen, Helsinkiin ja Ylöjärven suolle rämpimään. Siinä taitaa pari ohmygodia päästä...
My Blondest Moments:
Tää tapaus menee jo ehkä vähän nolon puolelle (ei ne muut varmaan onneks). Tällanen blondivitsi on nimittäin ihan oikeestikin olemassa:
Olin matkalla pysäkille koulun jälkeen, ja pysähdyin punasiin liikennevaloihin. Siitä autotietä pitkin huristeli rekka-auto, jolla oli lastina hiekkaa.
Sara: "Hei ton auton lasti valuu tielle koko ajan!!! Miks toi kuski ei huomaa??"
Pyry: "Se on Sara hiekoitusauto...."
Kilpailu oli armoton ja kylmää päätä vaativa. Tyttöjen sarjassa neiti Vahvelainen kyykytti maailmanmestariakin mennen tullen ja oli muuten tyttöjen sarjassa ainoa, joka sai hyväksytyn suorituksen tällä 0,5km radalla.
Muut ylittivät kielletyn aidan kerran tai pari, ottaen siis hylsyn tai tuplahylsyn. Mun kohdalle osui sentään vain yksinkertainen hylsy, ja sekin oli melkein tulematta. Sorruin kuitenkin unohtamaan oman työskentelyn: näin edellä juoksevien Minnan ja Venlan menevän kielletystä portista. Mä seisoin sen portin edessä ainakin toistakymmentä sekuntia yrittäen saada kartasta selvää: onko siinä kohtaa aidassa aukko vai ei. Piilareiden ansiosta näkökenttä oli sen verran sumea, etten hektisessä tilanteessa pystynyt saamaan asiasta kunnolla selkoa.
Lopullinen niitti tuli siinä, kun portin (joka muuten oli n. metrin korkuinen) toiselle puolelle tallusteli äiti lapsineen ihmettelemään mun epäröintiä. "Tässä on portti, tuu nyt, hei, tässähän on portti!" Miettivät varmaan mielessään, että mikä tanopää toi tyttö on, kun ei porttia huomaa. Sitten ne avasivat sen portin, ja mä sorruin juoksemaan siitä. Maalissa muut oli kuulemma seuranneet mun tahtojen taistelua mielenkiinnolla.
Hyvä mieli jäi silti skabasta, koska kilpailun järjestäjä/valvoja/ratamestari/tuomarineuvoston jäsen/jne. Eskolammikko a.k.a. Esko Pond palkitsi kaikki osallistujat ja jopa tuomarineuvoston (kaksi muutakin jäsentä siis) suklaamunilla. Tuomarineuvoston muiden jäsenten palkitseminen kylläkin herätti meissä pienen epäilyksen lahjonnasta...
Ens vuonna sitten vaan uusiin Sammon Mestaruuskisoihin, vähän tarkempana toivottavasti... Me oltiin ylpeitä siitä, että meidän koulussa jaetaan SM-titteleitä, mutta sitten hoksasin, että Märskyssä voisi olla mahdollisuus ihan MM-kultaan... Aurajoessa sentään vain AM-mitaleihin. Hähä.
Nyt alkoi koulussa koeviikko, ja VOI HARMI, että mulla on kokeita vasta ens viikolla! Siis itkun paikka, nythän joudun pitämään pidennetyn viikonlopun.
Kokeiden sijaan mun piti parilla kurssilla pitää esitelmä jostakin aiheesta. Äikän puhekurssilla paasasin urheilun muuttumisesta naurettavaksi pelleilyksi, jossa tavoitteena ei enää ole erotella hyviä kilpailijoita huonoista, vaan tavoitella mahdollisimman suuria katsojalukuja jopa todellisen urheilun kustannuksella. Esimerkkeinä mainitsin muun muassa jääkiekon näytöstappelut, mäkihypyn ylipitkät hypyt, hiihdon suksienvaihtohärdellit ja kirimaalit, joiden ansiosta edes järjestäjät eivät pysy pistelaskussa mukana.
Ehdotin lopuksi, että kun kerran tälle tielle on lähdetty, niin otetaan ensi kaudella vaikka ampumahiihtoonkin käyttöön tällainen uusi versio:
Maalitaulujen lisäksi saa ampua myös toisia kilpailijoita. Ja mikä ettei vaihdettaisi aseisiin saman tien oikeat luodit. Ei ainakaan dramatiikkaa puuttuisi kisoista.
Toisen esitelmän pidin amerikansuomalaisista history in English -kurssilla. Mun taustatutkimuksissa selvisi, että 1950-luvulla amerikansuomalaiset kehittivät itselleen oman suojeluspyhimyksen, St. Urhon.
Taustalla oli suomalaisten kateellisuus irlantilaisille siirtolaisille, koska suomalaisilla ei ollut St. Patrickin kaltaista suojeluspyhimystä. St. Patrickin kerrotaan karkottaneen käärmeet Irlannista, ja yllätys yllätys, kun St. Urho vuonna 1956 Amerikassa nimitettiin Suomen suojeluspyhimykseksi, sanottiin Urhon karkottaneen heinäsirkat muinaisesta Suomesta ja siten pelastaneen Suomen viinisadon. (Editor's note: Taisi Suomessa olla siihen aikaan hieman lämpöisempää kuin nykyään.)
St. Urhon päivänä, jota vietetään Amerikan suomalaisten keskuudessa vielä nykyäänkin päivänä ennen St. Patrickin päivää, ihmiset pukeutuvat Urhon väreihin eli vihreään ja purppuraan, ja järjestävät paraateja. Youtubesta löytyy materiaalia paraateista, mutta en kyllä kehtaa laittaa linkkiä sinne, koska ne on niin säälittävää katsottavaa... Heh.
Niitä ylppäreiden alustavia tuloksia tuli tosiaan hetki sitten. Hissa lähti 36 pinnana, mikä on aika perus älläkamaa. Raja on ollut 34 pisteen kieppeillä. Toivottavasti sensorisedät ei siis kauheesti lähtisi laskemaan mun pisteitä...
Saksa meni ennalta ajateltuun verrattuna mulla ihan yläkanttiin, koska tavoitteena mulla oli saada just ja just E. Se lähti 289 pisteenä, kun L:n raja on yleensä ollut 280 pisteen tuntumilla. Viime syksynä raja oli 288 pistettä, ja nytkin oli kuulemma niin ennätyshelppo koe, ettei ne rajat siitä ainakaan laske.
Äikässä pääsin 84 pojolla vahvaan E:hen. Ei mulla todellakaan mitään E:tä vastaan ole, mutta kun satuin nyt kirjotuksissa kirjottamaan lukioaikani huonoimman esseen... Niin väkisinhän se kyrsii. Katotaan sitten, kun lopulliset pisteet tulee, mikä on ratkasu ens syksyä ajatellen.
Tällä hetkellä mun suurin harmitus on Tanssii Tähtien Kanssa. Se on aina ollut mun lemppariohjelma, mutta tänä vuonna en tykkää kenestäkään siellä tanssivasta! Isän firmakännykkä säästyy siis tällä kertaa niiltä äänestyssoitoilta.
Tanssiohjelman sijaan kattelen Nelosen Reikää seinässä ja Hulluja japanilaisia. Hullut japanilaiset kuului mun ohjelmavalikoimaan jo silloin, kun se tuli vain Jimiltä. Oon siis tosifani.
Muuten mun vapaa-aikaa piristää:
MA: 112 (sub 17.30)
TI: 112 (sub 17.30), Gossip Girl (sub 22.00, menee kylläkin nauhalle)
KE: 112 (...), Greyn anatomia (Nelonen 21.00)
TO: 112 (...), 90210 (Nelonen 20.00)
PE: 112 (...), Hauskat kotivideot (Nelonen 20.00)
LA: Selviytyjät (MTV3 21.00)
SU: Amerikan huippuhurtta (Nelonen 19.00), Reikä seinässä ja Hullut japanilaiset / Tanssii Tähtien Kanssa välillä surffailua, Amazing Race (MTV3 21.00)
Tietysti kattelen myös muita ohjelmia, mutta nää taitaa olla ne viikoittaiset must-see-ohjelmat.
Tosta 90210:sta on kyllä pakko sanoa, että siinä on menty näyttelijöiden kanssa jo ihan naurettavuuksiin: esimerkiks pääosan esittäjätyttö Annien näyttelijä vaikuttaa reilusti päälle parikymppiseltä, mutta sen ikä sarjassa on 15. Naurettavinta siinä tekee sen, että Annien "vanhemmat" näyttää ihan samanikäsiltä kuin Annie. Hohhoh. On se silti hauska sarja!
Amazing Race kannattaa muuten ehdottomasti kattoa tällä viikolla! Ne tulee nimittäin Suomeen, Helsinkiin ja Ylöjärven suolle rämpimään. Siinä taitaa pari ohmygodia päästä...
My Blondest Moments:
Tää tapaus menee jo ehkä vähän nolon puolelle (ei ne muut varmaan onneks). Tällanen blondivitsi on nimittäin ihan oikeestikin olemassa:
Olin matkalla pysäkille koulun jälkeen, ja pysähdyin punasiin liikennevaloihin. Siitä autotietä pitkin huristeli rekka-auto, jolla oli lastina hiekkaa.
Sara: "Hei ton auton lasti valuu tielle koko ajan!!! Miks toi kuski ei huomaa??"
Pyry: "Se on Sara hiekoitusauto...."
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Kirjoitusdarraa
Kirjotukset on ohi. On jotenki tyhjä olo, kun ei enää tarvi lukee hissaa illasta toiseen. Yks saksankielinen romaani mulla on vielä kesken. En haluaisi törmätä enää yhteenkään saksalaiseen sanaan, mutta kun siinä kirjassa on ikävä kyllä niin mielenkiintonen juoni, etten pysty jättämään sitä kesken... ÄRRRRH.
Lähden purkamaan kirjotuksia kronologisessa järjestyksessä.
ÄIDINKIELI, SUOMI;
ma 9.3.2009:
Kun sain esseetehtävävihon eteeni, mä aloin melkein hihkua riemusta. Tarjollahan oli ihan inhimillisiä vaihtoehtoja! Facebookkia, Lähi-itää, ilmastonmuutosta... Noistahan sais jokasesta ainakin jotain kasaan. Tartuin kuitenkin urheiluaiheeseen, koska äikän kursseilla mä olin aina saanu parhaat arvosanani juurikin urheiluesseistä.
Esseekokeen dramatiikkaa minuutti minuutilta:
9.09 - Koe alkaa.
9.14 - Valitsen urheiluaiheen.
10.14 - Mulla on kaks A4:sta täynnä ranskalaisia viivoja. Avaan viinirypälerasiani ja alan makustella rypäleitä ajatustyön lomassa.
10.20 - Käyn ensimmäisen kerran vessassa, pienellä taukojumpalla. Tämähän sujuu hyvin!
10.47 - Alan kirjoittaa aloituskappaletta lyijykynäversioon.
11.15 - Vedän turhautuneena yli aikaansaamani aloituskappaleen. Voi mitä sontaa!! Syön ensimmäisen itseleivotun juustosarven mansikanmakuisella piristejuomalla höystettynä. Alan kirjoittaa toista versiota aloituskappaleesta.
11.38 - Vielä pahempaa sontaa!!!! Yritän rohkaista itseäni kuivatuilla ananaksilla ja vedellä. Viinirypäleitä kuluu tasaista tahtia.
12.03 - Ei auta.
12.11 - Umpikuja. Nyt on vaan alettava kirjoittamaan tekstiä jostain keskipaikkeilta. Syön toisen juustosarven. Hyvää.
13.09 - Valmiina pari hajanaista kappaletta. Kertauskurssin puhtaaksikirjoitusharjoitusten kokemusten mukaan mun pitäis aloittaa puhtaaksikirjoitus N Y T, jos mielin saada tekstin valmiiksi koeajan puitteissa.
13.10 - Lähden taas vessareissulle. Jos jaloittelu parantaisi verenkiertoa myös aivoissa...?
13.35 - Silmäilen edelleen tuskastuneena konseptia, jolla pitäisi olla valmis lyijykynäversio. Vaan kun ei ole.
13.47 - Pienoinen paniikki alkaa iskeä. Teen radikaalin tempun: alan esseen suunnittelun ihan alusta. Back to the ranskalaiset viivat siis. Uudet sellaiset.
14.06 - Nyt ei enää muu auta. Pari joogahengitystä, eteen puhdas konsepti ja käteen tiukka kolmen sormen ote Kuortaneen urheiluopiston kuulakärkikynästä. Alan kirjoittaa tekstiä - ilman lyijykynäversiota. Aikaa 1h 3min.
14.28 - En ole tähän mennessä tehnyt (ainakaan huomannut tehneeni) kuin yhden kirjoitusvirheen, luojan kiitos. Kappaleiden ja lauseiden loogisuutta en kuitenkaan menisi takaamaan.
15.08 - Viimeinen lause muotoutuu hämäräperäisessä muodossa paperille. Essee yltää juuri ja juuri konseptin viimeisen sivun ylälaitaan. Ei mahda mitään. En ehdi lukea tekstiä kertaakaan läpi, mutta ehkä parempi niin. Säästynpä yhdeltä traumaattiselta kokemukselta.
15.09 - "Koe on päättynyt. Laskekaa kynät pulpetille."
So ein Mist. Ens syksynä sit uudestaan, ei kai muuta voi sanoa.
REAALIKOE, HISTORIA;
ke 11.3.2009:
Kun saan koepaperin eteeni, päätän vastata ensimmäisenä jokeriin Suomen valtiomuototaistelusta 1918-19 (tasavalta vai monarkia). Teen paperille hienot suunnitelmat ja saankin aikaiseksi reilu 5 sivua tekstiä. Aikaa kuluu melkein 2 tuntia. Oon siis jo ekan vastauksen jälkeen tunnin myöhässä aikataulusta. Great.
Seuraavat neljä tehtävää päätyvätkin paperille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Viimeisen vastauksen kirjoittamiseen jää aikaa hulppeat 15 minuuttia.
Rustaan paperille silmitöntä vauhtia kaiken, mitä tiedän eurooppalaisten siirtolaisuudesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Mikä ei onneksi ole paljoa, joten ehdin saada tietämykseni kirjalliseen muotoon sopivasti ennen kongin kumahtamista. Ehdin laskea kynän pöydälle ennen kuin kukaan on käskenyt niin tehdä.
Saldo:
-22 sivua tekstiä. Se on paljon, koska aikaisemmin olin laskenut pystyväni kirjoittamaan 3 sivun tuntivauhtia; nyt nopeus oli yli 3,5 sivua / tunti.
-Takaraivopäänsärky.
-Niska ja hartiat jumissa.
-Päässä humisee ja viuhuu.
-Järkevien lauseiden muodostaminen on haasteellista.
-Käsi häilyy elämän ja kuoleman rajamailla. En enää tunne siinä kipua, mutten kyllä muutakaan.
Kokeen jälkeen päätän kävellä koululta Tampereen keskustaan. Lähettelen samalla tekstareita joka ilmansuuntaan tutuille, jotka haluavat tietää, tiesinkö Marshall-avun merkityksen Euroopalle. Eksyn matkalla. Olin kääntynyt risteyksestä väärään suuntaan ja kävellyt puoli kilometriä paikkaan, josta en ensin osannut paikallistaa itseäni.
(Tiedoksi heille, jotka eivät koskaan ole kävelleet Sammon keskuslukiolta Tampereen keskustaan: reitti kulkee puistossa kahden ISON tien välissä ja puolimatkassa on kirkko, joka käytännössä näkyy molempiin päätepisteisiin. Eksymisen mahdollisuus on alle 0,0000001%, ainakin jos henkilö sattuu harrastamaan suunnistusta ja on kulkenut kyseistä reittiä kolmen vuoden ajan.)
VIERAS KIELI, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, SAKSA;
pe 13.3.2009:
Perjantai 13. päivä. Onneksi en muista sitä raahautuessani kodikkaaseen liikuntasaliimme viimeistä kertaa tänä keväänä. Ajatukset ovat nimittäin vatsassani. Rakas pikkuveljeni oksensi viime yönä ainakin viisi litraa. Minunkin mahassani myllertää, en kylläkään ole varma meneekö syy oksennustaudin vai jännityksen piikkiin.
Luojan kiitos tauti ei pääse yllättämään minua, ja saan väritettyä paperille palloja varsin mallikkaasti.
(ps. Ennen kuuntelukoetta opettaja käski harjoitella pallojen värittämistä, että varmasti sitten osaamme tehdä sen oikealla tavalla. Ehheh. Ainakin minun kohdallani tämän kokeen tulos jää kiinni kyllä jostain ihan muusta, kuin siitä pallojen värittämisestä.)
Avoimiinkin vastailu sujuu letkeissä merkeissä. Kun kello lyö 11.30, on jäljellä enää aine. Otsikot ovat inhimillisiä: voi ilmaista kantansa tatuoinneista; kertoa, miltä Eurooppa näyttää vuonna 2029; pohtia, elääkö hetkessä vai säästääkö tulevaisuuteen tai miten koulujen viihtyvyyttä saisi parannettua.
Päädyn kirjoittamaan Euroopan kohtalosta. Maalailen näkymää, jossa Euroopan alueella on enää yksi valtio, diktatuurinen EU, jota häikäilemätön suomalaissyntyinen Alexander Stubb johtaa Helsingistä käsin. Ainoat sallitut kielet ovat saksa, ranska ja suomi; englantia ei saa puhua missään tapauksessa, sillä se on verivihollisen eli USA:n kieli. Etelä-Euroopassa on meneillään tuhoisa ydinaseohjelma, ja entisen Viron alueelle on pystytetty vankila, joka on täynnä CIA-agentteja ja huono-onnisia amerikkalaisia turisteja. Päivästä toiseen EU syytää erilaisia direktiivejä ja lakiesityksiä, jotka kontrolloivat kansalaisten elämää: kaikkien täytyy muun muassa käydä saunassa vähintään neljästi viikossa.
Tarkistusvaiheessa alan epäillä, että minulla on suhteessa liian paljon B-vastauksia. Yritän laskea suttupaperilla jakokulmassa niiden osuutta kaikista vastauksista (45/17), mutta saan vain jotain ihan kummallista vastaukseksi. Kokeen jälkeen tajuan, että suhde olisi pitänyt laskea 17/45... Ihan sama, onneksi se pitkän matikan koe on vasta vuoden päästä.
Tässä kaikki tällä erää. Muusta elämästä kirjoittelua sitten, kun olen päässyt yli tästä kirjoitus-hangoverista. Blondeiluksi laskettakoon tuo mun yritys laskea B-vastausten osuutta.
Lähden purkamaan kirjotuksia kronologisessa järjestyksessä.
ÄIDINKIELI, SUOMI;
ma 9.3.2009:
Kun sain esseetehtävävihon eteeni, mä aloin melkein hihkua riemusta. Tarjollahan oli ihan inhimillisiä vaihtoehtoja! Facebookkia, Lähi-itää, ilmastonmuutosta... Noistahan sais jokasesta ainakin jotain kasaan. Tartuin kuitenkin urheiluaiheeseen, koska äikän kursseilla mä olin aina saanu parhaat arvosanani juurikin urheiluesseistä.
Esseekokeen dramatiikkaa minuutti minuutilta:
9.09 - Koe alkaa.
9.14 - Valitsen urheiluaiheen.
10.14 - Mulla on kaks A4:sta täynnä ranskalaisia viivoja. Avaan viinirypälerasiani ja alan makustella rypäleitä ajatustyön lomassa.
10.20 - Käyn ensimmäisen kerran vessassa, pienellä taukojumpalla. Tämähän sujuu hyvin!
10.47 - Alan kirjoittaa aloituskappaletta lyijykynäversioon.
11.15 - Vedän turhautuneena yli aikaansaamani aloituskappaleen. Voi mitä sontaa!! Syön ensimmäisen itseleivotun juustosarven mansikanmakuisella piristejuomalla höystettynä. Alan kirjoittaa toista versiota aloituskappaleesta.
11.38 - Vielä pahempaa sontaa!!!! Yritän rohkaista itseäni kuivatuilla ananaksilla ja vedellä. Viinirypäleitä kuluu tasaista tahtia.
12.03 - Ei auta.
12.11 - Umpikuja. Nyt on vaan alettava kirjoittamaan tekstiä jostain keskipaikkeilta. Syön toisen juustosarven. Hyvää.
13.09 - Valmiina pari hajanaista kappaletta. Kertauskurssin puhtaaksikirjoitusharjoitusten kokemusten mukaan mun pitäis aloittaa puhtaaksikirjoitus N Y T, jos mielin saada tekstin valmiiksi koeajan puitteissa.
13.10 - Lähden taas vessareissulle. Jos jaloittelu parantaisi verenkiertoa myös aivoissa...?
13.35 - Silmäilen edelleen tuskastuneena konseptia, jolla pitäisi olla valmis lyijykynäversio. Vaan kun ei ole.
13.47 - Pienoinen paniikki alkaa iskeä. Teen radikaalin tempun: alan esseen suunnittelun ihan alusta. Back to the ranskalaiset viivat siis. Uudet sellaiset.
14.06 - Nyt ei enää muu auta. Pari joogahengitystä, eteen puhdas konsepti ja käteen tiukka kolmen sormen ote Kuortaneen urheiluopiston kuulakärkikynästä. Alan kirjoittaa tekstiä - ilman lyijykynäversiota. Aikaa 1h 3min.
14.28 - En ole tähän mennessä tehnyt (ainakaan huomannut tehneeni) kuin yhden kirjoitusvirheen, luojan kiitos. Kappaleiden ja lauseiden loogisuutta en kuitenkaan menisi takaamaan.
15.08 - Viimeinen lause muotoutuu hämäräperäisessä muodossa paperille. Essee yltää juuri ja juuri konseptin viimeisen sivun ylälaitaan. Ei mahda mitään. En ehdi lukea tekstiä kertaakaan läpi, mutta ehkä parempi niin. Säästynpä yhdeltä traumaattiselta kokemukselta.
15.09 - "Koe on päättynyt. Laskekaa kynät pulpetille."
So ein Mist. Ens syksynä sit uudestaan, ei kai muuta voi sanoa.
REAALIKOE, HISTORIA;
ke 11.3.2009:
Kun saan koepaperin eteeni, päätän vastata ensimmäisenä jokeriin Suomen valtiomuototaistelusta 1918-19 (tasavalta vai monarkia). Teen paperille hienot suunnitelmat ja saankin aikaiseksi reilu 5 sivua tekstiä. Aikaa kuluu melkein 2 tuntia. Oon siis jo ekan vastauksen jälkeen tunnin myöhässä aikataulusta. Great.
Seuraavat neljä tehtävää päätyvätkin paperille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Viimeisen vastauksen kirjoittamiseen jää aikaa hulppeat 15 minuuttia.
Rustaan paperille silmitöntä vauhtia kaiken, mitä tiedän eurooppalaisten siirtolaisuudesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Mikä ei onneksi ole paljoa, joten ehdin saada tietämykseni kirjalliseen muotoon sopivasti ennen kongin kumahtamista. Ehdin laskea kynän pöydälle ennen kuin kukaan on käskenyt niin tehdä.
Saldo:
-22 sivua tekstiä. Se on paljon, koska aikaisemmin olin laskenut pystyväni kirjoittamaan 3 sivun tuntivauhtia; nyt nopeus oli yli 3,5 sivua / tunti.
-Takaraivopäänsärky.
-Niska ja hartiat jumissa.
-Päässä humisee ja viuhuu.
-Järkevien lauseiden muodostaminen on haasteellista.
-Käsi häilyy elämän ja kuoleman rajamailla. En enää tunne siinä kipua, mutten kyllä muutakaan.
Kokeen jälkeen päätän kävellä koululta Tampereen keskustaan. Lähettelen samalla tekstareita joka ilmansuuntaan tutuille, jotka haluavat tietää, tiesinkö Marshall-avun merkityksen Euroopalle. Eksyn matkalla. Olin kääntynyt risteyksestä väärään suuntaan ja kävellyt puoli kilometriä paikkaan, josta en ensin osannut paikallistaa itseäni.
(Tiedoksi heille, jotka eivät koskaan ole kävelleet Sammon keskuslukiolta Tampereen keskustaan: reitti kulkee puistossa kahden ISON tien välissä ja puolimatkassa on kirkko, joka käytännössä näkyy molempiin päätepisteisiin. Eksymisen mahdollisuus on alle 0,0000001%, ainakin jos henkilö sattuu harrastamaan suunnistusta ja on kulkenut kyseistä reittiä kolmen vuoden ajan.)
VIERAS KIELI, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, SAKSA;
pe 13.3.2009:
Perjantai 13. päivä. Onneksi en muista sitä raahautuessani kodikkaaseen liikuntasaliimme viimeistä kertaa tänä keväänä. Ajatukset ovat nimittäin vatsassani. Rakas pikkuveljeni oksensi viime yönä ainakin viisi litraa. Minunkin mahassani myllertää, en kylläkään ole varma meneekö syy oksennustaudin vai jännityksen piikkiin.
Luojan kiitos tauti ei pääse yllättämään minua, ja saan väritettyä paperille palloja varsin mallikkaasti.
(ps. Ennen kuuntelukoetta opettaja käski harjoitella pallojen värittämistä, että varmasti sitten osaamme tehdä sen oikealla tavalla. Ehheh. Ainakin minun kohdallani tämän kokeen tulos jää kiinni kyllä jostain ihan muusta, kuin siitä pallojen värittämisestä.)
Avoimiinkin vastailu sujuu letkeissä merkeissä. Kun kello lyö 11.30, on jäljellä enää aine. Otsikot ovat inhimillisiä: voi ilmaista kantansa tatuoinneista; kertoa, miltä Eurooppa näyttää vuonna 2029; pohtia, elääkö hetkessä vai säästääkö tulevaisuuteen tai miten koulujen viihtyvyyttä saisi parannettua.
Päädyn kirjoittamaan Euroopan kohtalosta. Maalailen näkymää, jossa Euroopan alueella on enää yksi valtio, diktatuurinen EU, jota häikäilemätön suomalaissyntyinen Alexander Stubb johtaa Helsingistä käsin. Ainoat sallitut kielet ovat saksa, ranska ja suomi; englantia ei saa puhua missään tapauksessa, sillä se on verivihollisen eli USA:n kieli. Etelä-Euroopassa on meneillään tuhoisa ydinaseohjelma, ja entisen Viron alueelle on pystytetty vankila, joka on täynnä CIA-agentteja ja huono-onnisia amerikkalaisia turisteja. Päivästä toiseen EU syytää erilaisia direktiivejä ja lakiesityksiä, jotka kontrolloivat kansalaisten elämää: kaikkien täytyy muun muassa käydä saunassa vähintään neljästi viikossa.
Tarkistusvaiheessa alan epäillä, että minulla on suhteessa liian paljon B-vastauksia. Yritän laskea suttupaperilla jakokulmassa niiden osuutta kaikista vastauksista (45/17), mutta saan vain jotain ihan kummallista vastaukseksi. Kokeen jälkeen tajuan, että suhde olisi pitänyt laskea 17/45... Ihan sama, onneksi se pitkän matikan koe on vasta vuoden päästä.
Tässä kaikki tällä erää. Muusta elämästä kirjoittelua sitten, kun olen päässyt yli tästä kirjoitus-hangoverista. Blondeiluksi laskettakoon tuo mun yritys laskea B-vastausten osuutta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)