Vauvamorsian

(Kuvakertomuksena mun Sweet 19 -cocktailpartyt.)

Meille on viime aikoina kolahdellut postilaatikkoon joulun lelukuvastoja toisensa perään. Pakkohan niitä on ollut selailla; erityisesti nukkesivut pääsee aina tiukkaan syyniin. Siellä oon kohdannut vanhan kunnon Baby Bornin, jonka ympärille tuppaa vuosittain jos jonkin näköistä oheistuotetta. Pari vuotta sitten Baby Born sai oman ponin ja ratsastusvarusteet, viime vuonna mukaan kuvioihin tuli Baby Bornin skootteri. Tänä vuonna kuvastossa oli jälleen tuore Baby Born -lisävaruste: Baby Bornin hääpuku, smokkiasuinen poika-Baby Born ja 2 sormusta otsikon "Baby Born menee naimisiin" alla.

Huhhuh. Mulle oli jo riittävän katkeraa se, että Baby Born sai ajokortin ennen mua, nyt se vielä pääsi naimisiin ennen mua. Mä oon melkein jo varma, että Baby Born saa esikoisensakin ennen mua. Ehkä kaikkein hienointa on kuitenkin se, että Baby Bornin slogan on edelleen "Baby Born - aivan kuin oikea vauva!". Korniako?

Mulla on meneillään joku ihmeen laiskotuskausi. Siis koulun suhteen. Matikantunnin kohokohta oli toissaviikolla se, kun näin ikkunan ulkopuolella kaks talitinttiä. Enkuntuntien kohokohta on ollut se, kun ensilumi alkoi sataa kesken harjoitus-yo-kuuntelun.

On mulla sentään jotain virikettä aina välillä ollut näillä tunneilla: meillä on Venlan kanssa meneillään jakson läpi kestävä risti-nolla-, laivanupotus- ja formulaturnaus. Paha vaan, että mä oon hävinnyt kaikki muut erät paitsi yhden laivanupotuksen, ja siinäkin Venla pääsi periaatteessa tasoihin. Mä oon ikävä kyllä tosi huono häviämään, joten mun verenpaine nousee aina tappion jälkeen, jolloin mä en pysty suuttumiseltani keskittymään opetukseen enää senkään vertaa kuin kiivaan risti-nollan aikana. En silti tuu luovuttamaan, ennen kuin mä oon saanut Venlan päänahan kunnolla edes jossain lajissa!

Nyt on pakko rehennellä vähän sillä, että mä oon kerrankin saanut jotain konkreettista aikaan. Mua alkoi viime viikolla sapettaa se, että ruokailussa kaikki oppilaat pitelee ruokaa ottaessaan limasilla käsillään samoja kauhoja, joissa bakteerit arvatenkin tämän seurauksena viettää kunnon orgioita. Meidän arkkitehtuurinen ihme -koulussamme ei oo käsienpesupaikkoja läheskään riittävästi eikä yhtään oleellisilla paikoilla ruokalan suhteen, joten alhaisesta käsihygieniasta ei oikein voi syyttää oppilaitakaan.

Menin samantien reksin luo tekemään aloitetta käsidesien asentamisesta ruokalinjastojen päähän, mikä oli reksin mielestä erittäin hyvä idea - ja kahden päivän päästä koulu oli sponssannut ruokalaan monta käsidesipistettä, joita heti innokkaasti alettiin käyttää. Hyvä minä.

Ai niin, ruuasta tuli mieleen viime torstain jopa kulttimaineen arvoinen keittopäivä: meillä oli kouluruokana hernekeittoa, jossa ei ollut lihaa eikä herneitä. Tai no oli siellä vihreässä liemessä satunnaisia herneen kuoria. En sitten tiedä, kuinka ravitsevaa kyseinen keitos oli, mutta eihän kouluruuasta sovi valittaa...

Viime perjantaina Timo Soini oli puhumassa meidän koululla EU:sta. Kyllähän se ihan hyvin puhui (opettajan mukaan populistisesti), mutta mua kyrsi vähän liikaa sen puheen sisältö (=ensin julisti, että pakkoruotsi pitää saada pois kouluista ja sen jälkeen pelkästään haukkui EU:ta tunnin verran). Uskalsin silti kysyä lopussa Soinilta pari kysymystä, jotka kritisoi sen mielipiteitä; mm. etteikö Soinin mielestä Suomelle muka ole koitunut mitään hyvää EU-jäsenyydestä? Kyllähän Soini sitten myönsi esim. kaikki opiskelijavaihtoedut ja eurooppalaisten tutustuminen ja lähentyminen toisiinsa ja yleisen korkotason alenemisen.

Nyt jottei mene aivan liian poliittiseksi tämä blogi, niin on pakko valottaa taas vähän lisätietoa legendaarisesta Sammon Suunnistajien Pöydästä. SSL:n lisenssin omaavien henkilöiden kohtauspaikan lisäksi Suunnistajien Pöydällä on toinenkin funktio: Tieteellinen arkisto.

Neuvokkaat poikasuunnistajamme ovat keksineet hyödyntää 12-paikkaisen pöydän alla olevia tasoja, joille tuolit voi nostaa, tieteelliseen tutkimustyöhön. Tasot on nimetty vastapäivään aakkosjärjestykseen (1. tuolin taso on A, M ja Z; 2. tuolin taso vastaavasti B, N ja Å; jne...). Jo koulun alusta asti arkistoon ovat päässeet ainakin seuraavat kohteet:
-K-tasolle: yksi keltuainen (joka on jo jännän lasittunut)
-M-tasolle: yksi mandariini (kivikova ja kiehtovan vihertävä) ja yksi muna (jo tarjoiluvaiheessaan erikoisesti kuorensa pienestä reiästä pois pulpahtanut, nykyinen olomuoto muistuttaa hieman em. keltuaista).
-R-tasolle kätketyn ruisleivänsiivun kohtalo on toistaiseksi tuntematon, liekö joku köyhä aikuislukiolainen saanut siitä päivän ateriansa?

Ja sitten vielä ihmetellään, miksi suunnistajia katsotaan koulussa vähän karsaasti...

My Blondest Moments:

Mietin tässä jokin aika sitten Taivaisten & co. kotikaupungin todellista kirjoitusasua, sen kun aina tuppaa näkemään jossain taivutetussa muodossa (kuten Pellon Ponsi, Pellosta, Pellon lukio...). Mua sitten valaistiin, että kyllä se kaupunki on Pello eikä Pelto.

Season sale: Orienteering 2009

Nyt on mun osalta suunnistuskausi 2009 paketissa. Käteen jäi 30 kilpailua (joista 6/30 viestejä ja osittain toiset 6/30 ulkomailla=Ruotsissa). Joissakin kisoissa floppasin (Kevätyönviesti - kauden ekassa kisassa kauden huonoin suoritus, nice; tai no SM-pitkien finaali yltää kyllä kategoriassa aika samalle tasolle), useimmissa menin tasapaksusti, muutamassa ylitin itteni osumalla rasteille kuin telkkä pönttöön (esim. 25-mannan 3.osuudella nelikosta ekana vaihtoon 7.30min/km -vauhdilla ja metsässä kerrankin mä olin ohitustilanteissa pelkästään ohittavana osapuolena).

----->
Lisää vettä vaihtohuhumyllyyn: Eikka ens kaudelle punanuttuihin? ;)

Harjotuspäiväkirjaa en pitänyt koko kautena. Tavotteita mulla ei ollut urheilun suhteen; koulu oli etusijalla. Antitavoitteellisuus urheilun suhteen johtui yksinkertaisesti siitä, että kausilla 2007 ja 2008 loukkaantumiset olivat tuoneet pettymyksiä ja estäneet kaiken tavoitteellisen toiminnan. Ajatuksena mulla oli, että käyn kisoissa sen verran, mitä polvi antaa, ja nautin täysillä kaikesta muusta suunnistukseen liittyvästä paitsi siitä vauhdin hurmasta.



Kevään kipuilujen jälkeen mä pääsin kokemaan euforisen tunteen: polveen ei sattunut juostessa! Ainoa tekijä, joka enää rajoitti mun juoksua metsässä, oli mun olematon fyysinen kunto. Ja voi morjens, SE ei mua olis oikeesti voinut vähempää haitata! Kaikki loukkaantuneena olleet urheilijat varmasti ymmärtää sen tunteen, joka tulee, kun pystyy epätoivoisen pitkän tauon jälkeen taas kivutta viilettämään metsässä (tai missä se suoritus tapahtuukaan). Pummejahan siinä tuli, kun kaikki ajatustyö meni suunnistuksen sijaan happoisten jalkojen liikuttamiseen, mutta ei niistä väliä.

<-----Mannafiiliksiä

Ylimääräistä plussaa tällä kaudella oli:
-A-finaalipaikka sekä SM-sprintissä, -pitkillä että -keskimatkalla (okei, sprintissä riitti tulla hyväksytysti rata läpi, mutta muissa oli ihan tiukka karsinta!).
-AM-pronssi sprintistä (ja viestistä).
-1 voitto (olkoonkin FinnSpringin D20-sarjasta, kun kaikki hyvät oli eliitissä :D).
-Rankisijan puolitus viime kaudelta (101->53).

Ens vuonna mulla on edessä elämäni viimeinen junnukausi. Toisaalta aika pelottavaa tää ikääntyminen; tuntuu, että justhan mä vasta juoksentelin siimaria pitkin! Oon kuitenkin aatellut taas siirtyä reenailusta reenaamiseen, ja pistää ihan kunnolla kampoihin ens kaudella. Sitä nautiskelua unohtamatta.

Syyslomalla tein etelänmatkan niinkin kauas kuin Tallinnaan. Paikallinen sää lähenteli yllättäen pikemminkin syysmyrskyä kuin trooppisia hellelukemia, mutta se ei mun shoppailua hidastanut. Mun mielestä silloin voi sanoa shoppailleensa, kun ei enää muista, mitä kaikkea on kyseisen reissun aikana ostanut. Näin pääsi käymään, ja mukaan mulle reissulta tarttui (ainakin):
-harmaa villakangastakki
-mustat strech-farkkusammarit
-2x paita
-2x vyö
-pipo
-tuliaisia
-ruskeat nahkanilkkurit (ks. kuva).
-ihan kaupan päälle läsähti vielä ennätystuhti syysflunssa, joka ei millään tahdo hellittää...

Unelmakenkä----->

Mulla ei ollut missään vaiheessa käteisenä paikallista rahaa (ja ei, Virossa ei käytetä euroja), joten maksoin kaikki ostokseni vanhalla kunnon VisaElectronillani. Laskusta mulla ei ole kyllä mitään hajua... Mutta ainakaan kortti ei missään vaiheessa ilmottanut, ettei sillä olisi katetta, joten (ehkä) tili ei ylittynyt. No, tiliotteesta sen näkee. Ja lupaan, etten tän vuoden puolella käytä rahaa enää mihinkään muuhun kuin erilaisiin lahjoihin!

PS. Mua pidetään vähän outona, koska mulla on tässä jaksossa kurssi "Kurkistuksia yhteiskuntatieteisiin" (ei kuulemma mikään ihan jokatiinan valinta). Ja koska oon mukana joukkueessa, joka osallistuu lukiolaisten turvallisuuspoliittiseen kilpailuun marraskuussa. Ja koska kävin viime vuonna kurssin "Historiaa englanniksi". Ja ehkä eniten siksi, koska kävin viime vuonna myös kurssin "Yhteiskuntaoppia saksaksi". Mitähän mustakin tulee isona?

PPS. Selvisin pois sieltä SM-yöstä. Tuli vaan yks parin minsan koukku ja yks kymmenen minsan pikkuhapuilu. Oli muuten kyllä kylmä ja märkä olo kun pääsi pois mettästä, mutta come on, ei sitä ihan joka päivä pääse juoksemaan syysmyrskyssä pimeään mettään.

PPPS. Syyslomalla satuin näkemään pätkän Viron Idols-kisaa (vapaasti suomennettuna "Eesti etsii Superstaraa"). Oli kyllä aika karmaisevaa kuunneltavaa: kuin Tallinkin sedälle olis isketty mikki käteen. Ei sitä kieltä englanniks tunnistanu, eikä suusta tulevaa ääntä välillä edes lauluks... Tuli ihan ikävä Antti Tuiskua ja kumppaneita.

PPPPS. Tuli todettua, että vika on aina tyhmän blogin lukijassa, ei kirjoittajassa. BB-tapauksessa vika on sekä osallistujassa että katsojassa. Punkt.

My Blondest Moments: Ajelin autolla puolen Tampereen halki ja ihmettelin kojelaudassa koko ajan palanutta punaista merkkivaloa. Moottoritielle käännyttäessä kysäisin vieressä istuvalta veljeltä, mitä se valo oikein tarkoittaa. Kuulemma sitä, että käsijarru on päällä... O-ou... Mutta tulipa turhat karstat höylättyä pois jarruistakin...

Life after the matriculation examinations

Anteeksi, olen pahoillani, sori, förlåt, jag beklagar, entschuldigung, I'm so sorry - siis siitä, etten oo viime aikoina tänne liikoja kirjotellu. Sen sijaan kauniin nelisivuisille isoruutukonsepteille oon rustaillut vähän enemmänkin; yhteiskuntaopin yo-kisoissa mun huippunopeus oli ikävä kyllä vaan 3sivua/tunti. Jäi aika selkeesti viime keväisestä hissan istunnosta, jolloin pääsin jopa 4 sivun tuntivauhtiin.

Nyt on siis kirjotukset tältä syksyltä ohi, ja oon saanut jo alustavat tuloksetkin. Mun elämä on siis ihan tyhjää tällä hetkellä, kun ei enää tarvitse vältellä kirjoituksiin lukemista, valita vaatteita ja eväitä kirjoituksiin, istua salissa osallistumassa kirjoituksiin tai jännittää, millaiset pisteet sieltä kirjoituksista tällä kertaa napsahti. Voi sääli. Tai sitten ei.

Vähän yläkanttiinhan ne yo-kisat näin alustavien tietojen mukaan taas meni. Äikkä ja a-ruotsi lähti ällänä (vaikka ruotsissa parhaani mukaan yritin kyllä sabotoida sitä kirjoittamalla aineen pikkasen aiheen vierestä -> -10p) ja yhteiskuntaoppi eenä (todistin, että riittää pelkästään se, että lukee kerran kertauskirjan läpi). Jeejee. Jos noi äikkä ja ruotsi nyt pysyis, niin mun yliopistoonpääsyni helpottuis aika ratkasevasti. Saisin viettää ens toukokuun hikisen valmennuskurssin sijaan reilaamassa ympäri Eurooppaa, wuhuu! Tai sit en, kun ei mulla oo rahaa, mutta ainakin saisin rauhassa käydä töissä rikastumassa.

Eilen loppui koeviikkokin, joten päätin mennä palkitsemaan itteni Sokoksen 3+1 -päiville. Sieltä tarttui mukaan SNÖn pinkki helmirannekoru, yks huulikiilto (Maybelline WaterShineGloss, sävy Rose diamonds), yks huulipuna (Maybelline, sävy Coral diamonds), kaks kynsilakkaa (Maybelline Colorama, sävyt Strong mint ja Cotton candy), yks ripsari (Maybelline Define-a-Lash: pidentää ja erottelee ripset, ei paakkuja), yks mineraalipuuterimeikkivoide (Maybelline, sävy Vanilla Rose; Cosmon Beauty Awards 2009 -voittaja) ja Diamond Gloss -shampoo ja -hoitoaine. En mä oo mikään materialisti tai mainosten uhri, en todellakaan.

Tällä hetkellä oon ihan huumaantunut: saan pitkästä aikaa lukea ihan mitä tahansa! Oon jo vieraillut pariin otteeseen kirjastossa ja kahminut sieltä cocktailin chicklittiä (Lauren Weisbergerin Paholainen pukeutuu Pradaan, VIP-ihmisiä ja Haluan Harry Winstonin) ja 1800-luvun romanttisia klassikoita (Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo plus Brontën sisarusten Humiseva harju ja Kotiopettajattaren romaani). Twilight-sarjan viimesen osan, Breaking Dawnin (800 sivua) ahmin parissa päivässä heti kirjotusten jälkeen. Ai niin, tänään meen kai Makuuniin vuokraamaan Twilight-leffan ja vietän sen ja Fazerin suklaalevyjen kanssa ihanaisen koti-illan käpertyneenä sohvannurkkaan... Latautumista huomisen SM-yötä varten nääs.

O-ou, katoin just, että huomisessa SM-yössä mulla on matkana 5,7km ja 11 rastia. Kerroin viime blogitekstissä virheellistä informaatiota, että olisin yösuunnistanut viimeksi 2 vuotta sitten SM-yössä. Oikeesti mä oon yösuunnistanu viimeks SM-yössä 2006, eli kokonaiset kolme vuotta sitten. Ei haittaa, mulla on vahva luottamus siihen, että yösuunnistustaito on verrannollinen pyörällä ajamiseen: kun sen kerran oppii, niin sen osaa aina.
Ps. Kun mummo kuuli, että me ollaan menossa yösuunnistuskisoihin, se sano vaan: "Hulluutta on monenlaista."

Eilen oltiin Venla, mä, Saana ja Sonja Venlalla viettämässä koeviikonloppumispeli-iltaa. Ensin me pelattiin sellasta Sonjan nörttipeliä, jossa piti tunnistaa maailman maiden lippuja ja tietää niiden maiden pääkaupunkeja, asukaslukuja, tärkeimpiä vientituotteita, metsien osuuksia pinta-alasta ynnä muuta tosi tähdellistä. Sitten me pelattiin Venlan tarinoidenkeksimispeliä. Siinä arvotaan 3 sanaa ja jokin tehtävänanto, ja sitten pitää kirjottaa tietyssä ajassa tehtävänannon mukainen pikku tarina, jossa esiintyy ne 3 sanaa. Tässä muutamia parhaita paloja pelistä:

Tehtävä: Kirjoita limerikki (5-säkeinen runo)
Sanat: kärpänen, höyhen, vihannes

Sara:
"Kärpänen, kärpänen
älä ole höyhen
älä myöskään vihannes.
Mikä sitten olet?
Vaikka Nuuskamuikkunen!"

Sonja:
"Kärpänen, ei käy
pois joutuu
rakastettuni höyhen
- olen vihannes
olen"

Tehtävä: Tee puhelimessa bänät tyttöystäväsi kanssa.
Sanat: nunna, kutsut, salama

Saana:
"Salamoiden loisteessa tajusin, että kutsumukseni on nunnana. Pidän kuitenkin läksiäiskutsut. Tervetuloa!"

Venla:
"Lähden tästä nunnien kutsuille salamana, joten en voi enää styylata sun kaa. Moro!"

Sara:
"Sori, mutta salamaihastuin toissapäivän kutsuilla erääseen messevään donnaan. Olet sitäpaitsi aivan liian nunna minulle. Tsaukki!"

Tehtävä: Saat elämäsi tilaisuuden: pääset puhumaan Jumalan kanssa puhelimessa. Mitä sanot?
Sanat: tunneli, lapio, siili

Saana:
"Oi Jumala, tunneli tuntuu olevan minulle aivan liian pitkä, vaikka lapiolla sitä töyrinkin. Eilisissä talkoissa vastaan tuli siili."

Sara:
"Onko siellä ylhäällä siilejä? Ja onko siellä mahdollista raivata pilveen tunneli lapiolla?"

Sonja:
"Yritän jelppiä koko luomakuntaa: siilit eivät enää kuole kujalla, kun teen sen ali tunnelin, jonka päästä voi sitten lapiolla poimia siilit yksi kerrallaan."

Tehtävä: Selitä viisivuotiaalle lapsellesi, mistä vauvat tulevat.
Sanat: muistikatko, räjähtää, tiesulku

Venla:
"Minulla on muistikatko enkä ole varma tästä, mutta ainakin mutsillasi eräänlainen tiesulku mahassa räjähti."

Saana:
"Nyt kärsin kovasta muistikatkoksesta, joka tuntuu kuin kaikki tiet olisivat täynnä tiesulkuja. Jostain ne vaan räjähtää, kysy faijalta."

Sonja:
"Joskus jouluna, kun tuli muistikatko, pää räjähti ja tiesulku tuli aivojen sisimpään. Noh, 9 yksikön kuluttua olikin sitten muksu."

Tehtävä: Kirjoita vihjaileva viesti ihastuksellesi.
Sanat: suola, säästää, valokuva

Sonja:
"Olet kuin Namibian suola, jota on pakko säästää. Ei satu oleen valokuvaa?"

Sara:
"Säästin kalenteriini pari tuntia tyhjää, että voisit tulla vähän maistelemaan suolaani. Ota valokuva mukaan, vink vink! ;)"


Nyt pitää mennä leipomaan tiikerikakkua tuliaisiksi, se on ihan mun bravuuri! (Lue: bravuuri = ainoa leivonnainen, jota en useimmiten onnistu pilaamaan.)

My Blondest Moments:
Eilen siellä Venlalla Saana sai tekstiviestin.
Saana: "Äiti lähetti mulle tällasen viestin: 'Tiet saattavat olla jo vähän jäässä, joten aja varovasti kotiin.'"
Sara: "Öö, miks äiti ei lähettäny sitä mulle? Onkohan mun kännykästä taas akku loppu tai jotai?"
Saana: "Jaa että miks mun äiti ei lähettäny sitä viestiä sulle?"
Sara: "Jaa se olikin SUN äiti, joka lähetti sen viestin! Mä ihmettelinkin, että miks mun äiti ois tekstannu sulle eikä mulle suoraan."

Sampo-rupi ja kultivoituneet suunnistajat

Pakko alottaa vähän rupisella teemalla. Märskyssähän märkärupi on jo kuulemma lähes kaikilla suunnistajilla, joten jo oli aikakin, että se alkaa ruvettaa myös sampolaisia. Pahin tilanne taitaa olla Iidalla, ja viime viikolla märkään rupeen viittaavia oireita havaittiin myös mulla, Miikalla, Emmillä, Lotalla ja Ellulla. Kyllä suunnistajien maine taas kasvaa koulussa.

Yo-kirjoitukset pukkaa päälle jo pahemman kerran. Asiallinen ilmapiiri on levinnyt salista myös ainakin Suunnistajien Pöytään: esimerkiksi viime torstaina ruokavälkän keskustelut liikkuivat seuraavissa aihepiireissä: avioehto ja omaisuuden jako + avioehdon vaikutus perinnönjakoon, sekä euroalueen talouspolitiikka. Noin 53% pöydän käyttäjistä keskusteli aiheista pää höyryten (volyymitasokin taisi nousta pariin otteeseen), ja loput 47% valui nolostuksesta pöydän alle ja yritti hillitä kultivoituneita kanssaopiskelijoitaan: "Hei puhukaa nyt ainakin vähän hiljasemmalla äänellä, kaikki kattoo!..."

Eilen taisi viimeisinkin FC Lekan jäsen saavuttaa aikuisen iän. Lotta-neiti vietti synttäreitään tyylikkään viininpunaisessa puvussa, ja kutsuvieraiden pukukoodi oli mustat/mustavalkoiset vaatteet aistikkaan räikyvillä punahuulilla höystettynä. Lotta piti juhlien alussa hienon puheen:
"Jos tänään ykskään mainitsee edes ohimennen sanoja EKP, korkopolitiikka tai inflaatio, niin se lentää sitten samantien ulos!"
Kukaan ei uskaltanut uhmata päivänsankarin kieltoa, joten keskustelujen aihepiiri pysyi pääosin tutun turvallisessa ihmissuhteiden ruotimisessa...

Aamureeneissä kävi hassu juttu viime tiistaina. Me oltiin verkkailemassa tyttöporukalla Kalevan kirkon kieppeillä, kun me törmättiin eri reittejä juosseisiin poikiin. Pojat aivan puhkuivat intoa:
"Hei ei vitsi kuunnelkaa mitä kävi! Me nähtiin rusakko tuolla kirkon pihalla, ja sit me saarrettiin se ja jahdattiin sitä, kunnes Sane sai sen kiinni, ja sit se rusakko vaan heittäyty maahan ja alkoi leikkiä kuollutta!"
Tuli ihan sellanen fiilis, että tässä ollaan palaamassa metsästäjä-keräilijä-yhteiskuntaan.

Pakko muuten antaa kunnolla rispektiä niille kolmelle päiväkotitenavalle, jotka pääsivät iltapäivälehtien lööpeihin laajamittaisen päiväkotipakonsa ansiosta. Karkureilla oli ollut ihan ammattimaiset otteet: Pakoa oli suunniteltu huolellisesti viikkoja. Vuorollaan kukin oli seissyt vahdissa, kun kaksi muuta kaivoi pakoreittiä päiväkodin aidan ali - hiekkalaatikkolapioilla. Paon huomaamisen jälkeen päiväkodin tädit lähtivät heti jahtaamaan karkureita, ja kaksi heistä antautuikin muutaman sadan metrin jälkeen. Päättäväisin napero oli juossut tädeiltä karkuun vielä parin sadan metrin matkan. Siinä vasta kunnon kapinallinen.

Isä oli huomannu viime viikolla Verkkovihossa jännän asian.
Isä: "Katoin, että sä olit ilmottautunu SM-yöhön???!!!"
Sara: "Joo oon ilmottautunu. Mitäs ihmeellistä siinä on?"
Isä: "Siis sitä vaan, että ooksä nyt ihan varma, ettet haluaisi lähtee mukaan vaan kattelemaan kisoja?"
Sara: "No siis kyl mä olin aatellu, et mä juoksen. Onks siinä jotai vikaa?"
Isä: "Tota... Sähän et oo käyny pimeessä mettässä kahteen vuoteen. Ja, mites tän nyt sanois nätisti... Siis että sähän et sillon pari vuotta sittenkään tunnetusti ollut mikään yökettu..."
Sara: "Mut mä aattelin, että tää vois olla just kiva elämys. Lähtisin sellasella seikkailuasenteella."
Isä: "Elämys todellakin... No, jos sä nyt oot ihan varma. Mut muista, että sen ilmottautumisen voi vielä ottaa sieltä pois..."

Kyllä nykyajan teknologinen kehitys on ihmeellistä. Yritin kirjautua Abitreenit-sivuston keskustelupalstalle, mutta huomasin unohtaneeni salasanani.

->Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen: palvelin lupaa lähettää salasanani siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olin rekisteröityessäni ilmoittanut.

->Menen tsekkaamaan sähköpostini - ei jälkeäkään puuttuvasta salasanasta. Aah, olin tainnut ilmoittaa rekisteröityessäni mun kakkossähköpostiosoitteen, se viesti on siis mennyt sinne!

->Yritän kirjautua toiseen sähköpostiini. Kappas, en muista senkään salasanaa. Onneksi pelastus löytyy taas: kunhan annan oikean vastaukseen itseäni koskevaan kysymykseen (Mikä oli lapsuuden lempiruokasi?), saan salasanani tietooni.

->Ongelma on vain se, etten muista kyseistä lempiruokaa, tai ainakin olin sähköpostin tekovaiheessa ilmoittanut lempiruuakseni jonkin toisen, kuin mikä minulle nyt tuli mieleen.

->Luojan kiitos tähänkin on keksitty ratkaisu. Palvelin lupaa lähettää unohtuneen sähköpostisalasanani siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olin tämän sähköpostin luomisen yhteydessä ilmoittanut omistavani.

->Kirjaudun siis uudelleen sisään ykkössähköpostiini. Mutta mitä, ei taaskaan mitään salasanaviestiä?

->Sitten välähtää. Tämä osoite on uudempi kuin se, jonka salasanaa en nyt muistanut. Kadonnut sähköpostisalasana on mitä ilmeisemmin lähetetty mun ihka ensimmäiseen sähköpostiini, jota en ole enää vuosiin käyttänyt.

->Ylitsepääsemätön ongelma on lopulta kohdattu. En muista edes tätä sähköpostiosoitetta, saati sitten sen salasanaa.

->Totesin, että yo-kirjoitukset saavat tällä kertaa luvan hoitua ilman vertaistukea Abitreeneistä.

Viime maanantaina oli ruotsin kuuntelu. Meitä päivälukion a-ruotsilaisia oli vain neljä kappaletta, joten me saatiin seuraksemme ihanat aikuislukion opiskelijat. Olikin tosi kiva yrittää kuunnella, kun vieressä istuva nainen liu'utteli jalkojaan tuolinsa alla edestakasin aiheuttaen "shviiiuh, shviiiuh" -ääniefektejä, edessä istuva poika niiskutti tasasella rytmillä läpi koko kuuntelun ja kaiken kruunuksi joku setä niistää töräytteli nenäliinaansa oikein antaumuksella - tottakai juuri silloin, kun nauhalta tuli tekstiä (eikä vahingossakaan vastaustaukojen aikana). Ropsit teille, aikuislukion tapakasvattajat.

Aikuislukiolaiset pääsivät väläyttelemään myös eilisessä tekstitaidon kokeessa; tapaus oli niin vaikuttava, ettei edes multa taida löytyä sitä laudalta lyövää omaa Blondi-momenttia.

The Ultimate Blond Moment:

Ennen tekstitaidon kokeen alkua valvovat opettajat selittelivät vielä yleisiä ohjeita:
"Kirjoittakaa sitten ne vastaukset näille 2-sivuisille konsepteille, eli käyttäkää näitä A4-arkkeja ainoastaan suunnittelupaperina."
Aikuislukion tantta nostaa kätensä ylös.
"Mulla olis vielä kysymys. Mitä tällä paperilla tehdään?"
(Heiluttelee kädessään kyseistä paperia. Edessä olevien opettajien ilme muuttuu epäuskoisen huvittuneeksi, ja lopulta yksi heistä vastaa):
"Totaa... Se on nenäliina. Sä voit vaikka niistää siihen."

Juu ei mulla muuta. Gaussin käyrä on sittenkin ihan kiva keksintö.

Kesäpäivä Kangasalla

Vihdoinkin jaksan taas kirjottaa tänne! Miksi? Koska enää en räpistele koulun ja kodin (ja ajottain kisojenkin) väliä hermostuneena kuin kalkkuna kiitospäivänä.

Tähän iltapäivään asti oon ollut niin resseissä kaiken mahdollisen suhteen, että voi jessus... Ihme, ettei kukaan mun kanssa tekemisissä ollut oo vetäny mun päätä vessanpytystä alas, sen verran rasittavasti oon käyttäytyny.

Syyhän löytyy monestakin asiasta:

Ensinnäkään mun viimeisin suunnistuskokemus ei lievästi sanottuna ollut mitään herkkua. Kyseessä oli Hämeen seudun aluemestaruusviesti Kangasalla kuulaan kauniina loppukesän viikonloppuna... Tai niinhän mä ennen kisapäivää luulin.

Todellisuus valkeni sinä sunnuntaiaamuna karuakin karumpana. Lämpömittarin elohopea heilui vajaan kymmenen plusasteen kieppeillä ja taivaalta lappoi vettä kuin sieltä kuuluisasta Esterin - ... No, tiedätte kyllä mistä.

Suoritus liikkui säätilan kanssa samalla asteikolla. Alotin naisten pääsarjan viestissä TP2:n; yhteensä joukkueita oli meidän sarjaan vaivautunu paikalle kokonaiset viisi kappaletta. Jäin muista jälkeen jo koolle juostessa; ehkä siksi, että mun eteneminen muistutti erehdyttävästi mannapuuroon hukkuvan banaanikärpäsen räpiköintiä.

Metsässä en pysynyt kymmentä metriä kartalla. Niiden ekan kymmenen metrin jälkeen mun huomioni oli kylläkin pääosin kiinnittynyt siihen, kuinka kylmä mulla oli, kuinka märkä mä olin (taivaalta tipahteli edelleen vettä tasaseen tahtiin), kuinka mä olisin voinut tälläkin hetkellä olla kotona käpertyneenä sohvannurkkaan imemässä itseeni tietoa presidentin valtaoikeuksista, kuinka mä en pääse läpi siitä puskasta, jonka keskelle oon joutunut...

Kun sitten vielä olin mojovan aikaa olinpaikastani täysin tietämättömänä ympäriinsä hortoillut, mulasin vyötäröä myöten ojassa, jota kartan mukaan ei pitänyt edes olla (tai olihan se siellä lopulta, mutta puoli kilometriä optimireitiltä sivussa), mulla ei enää ollut kuin yksi vaihtoehto: nauraminen. Hetken hekottelin paikallani, kunnes viimein olin jälleen kykenevä jatkamaan taaperrustani.

Loppuviimeks onnistuin pummaamaan kaikki paitsi viimeistä rastia - sääli, että jäi sellanen kauneusvirhe suorituskokonaisuuteen. Aikaa mulla meni n. 1h 10min neljän kilometrin radalla. Kärkeen jäin 36min. Vaihtosija oli se viides.
Musta huolimatta meidän joukkue lopulta nousi pronssille, jeejee siis. Nyt on kaapissa kolme am-kultaa ja yhdeksän pronssia. Hopee antaa edelleen odottaa itteensä, eikä Pyrykään suostu vaihtaan yhtään sen hopeeta mun pronsseihin (Pyryllä on n. kymmenen hopeemitalia eikä muistaakseni vielä yhtään pronssia).

Toiseksi: mun yhteiskuntaopin kertauskurssilla heiluu koko ajan jotai ihme jannuja, jotka paiseilee: "Iiiiks, siis mä oon lukenu kaikki yh:n kirjat vasta seittemään kertaan ja alleviivannu ne ja tehny niistä omat värikoodatut muistiinpanot kalligrafialla, nyt mut hukka perii kirjotuksissa, kun valmistautuminen on jääny näin heikoks!!!!!"

Sit kun mä sanon niille, että joo, mä tosiaan oon lukenu vasta yh1:n kirjan kokonaan enkä edes aio yrittää ehtiä enää lukee lakitiedon kirjaa (yh3), ne hiljenee ja kattoo mua alentuvuuden ja säälin sekotuksella. Ei mulla muuta.

Tän tyhmän yhteiskuntaopin lisäks oon menossa äikän ja a-ruotsin kisailuihin, saas ny nähä mitä niistä tulee. No, ehkä se tästä, pitää vaan mennä sinne kovalla itseluottamuksella eikä turhia ressailla.

Lähestyvien kirjotusten lisäks oon paiseillu paraikaa meneillään olevista todennäköisyyslaskennan kurssista (josta brutaali opettaja aina antaa ihan himona läksyä, plus oon siellä vähintään joka toisella tunnilla aivan kujalla) ja enkun kurssista, jossa pitää tehdä verbikoe, pikkusanakokeita, jätti sanakoe, suullinen esitys / kirjallinen tutkielma, yo-kuuntelukoe, kotiaine, tiivistelmä, koeaine, koe sekä tietty läksyt (joita ei uskalla jättää tekemättä, koska opettaja on sen verran hirmuinen).

Mutta kaikeksi onneksi tänään järki voitti. Istuin koulussa lukuaineiden tunneilla ja parissa pikkukokeessa klo 8.15-16.00, minkä jälkeen sain herätyksen: voisin lakata ressaamasta, niin arki sujuis varmasti paljon lepposammin. Heti kun lakkasin kasaamasta paineita itelleni, pystyin alkamaan ajatella paljon selkeemmin. Hyvä minä, jatkossa oon toivottavasti vähän siedettävämpää seuraa kanssaihmisillenikin.

Tässä pieniä ilonaiheita mun tän hetkisestä elämästä:

-Mua on spaanannut orienteraressa yli 600 eri henkilöä (jo 604 kpl!!).

-Aamulehden Helmiä sioille sekä Aamulehden ja Hesarin Fingerporit ja Viivi&Wagnerit on aivan loistavia.

-Enkunopelle pitää sanoa joka tunnin alussa "Good morning, Ms. Ihalainen" niin kuin ala-asteella (paitsi kun on iltapäivä, niin good afternoon).

-Olin tän syksyn koulukuvassa ruskettuneempi kuin koskaan.

-Mulla on ihana E:ni. <3

-Maksoin kotimatkalla bussissa TKL:n bussikortilla ja kuski ei heittäny mua Tampere-Nokia-rajalla ulos.

-Viime kevään äikän yo-kokeessa jotkut raukkaparsat oli kirjottanu tekstitaidon vastauksensa Henrik Ibsenin VilliSORSAN sijaan muun muassa villivarsasta, villihanhesta, villisiasta tai villiriisistä.

-Meen syyslomalla Tallinnaan (kylläkin surunaihe, ettei siitä Lontoon-matkasta sitten tullutkaan puuta ei kystä).

-Sain koulun jälkeen kyydin matikanopelta motarin alkuun, niin säästin bussimatkan keskustaan (meidän koulussa onkin oppilaille opetuksen lisäksi kaiken kattava täysihoito, heh); kylläkin mun open lellikki -maine koki varmaan tän seurauksena eksponentiaalisen kasvun.

-Mulla on digiboksissa tallennettuna pari Unelmien poikamiestä, yks Greyn anatomia, Mona Lisa Smile, Pretty Woman ja Serranon perheen vika jakso - can hardly wait!!!

-Mulla oli Nuorten Jukolassa huollettavana ihka oma joukkue (TP5), ja hienosti seisoin viestin ajan loppusuoran varrella kirjaamassa kärjen ja oman joukkueeni vaihtoaikoja ylös suorastaan ammattimaisin ottein, ja sain vietyä joukkueeni suorituksen kunnialla läpi!

-Ja huomenna vuorossa elämäni viimeinen KLL (lue: [KooÄLÄLLä]), josta aion nauttia täysin siemauksin!

My Blondest Moments:

Oltiin menossa eräänä kauniina iltana Nokirasteille, jotka on paikalliset, erittäin ...laadukkaat... iltarastit. Mun piti vielä tsekata netistä ajo-ohjeet sinne. Hämmennyin kuitenkin, kun löysin sieltä tällaista informaatiota: "Opastus alkaa valtatie 11:ltä". Kysyin isältä, että missäs päin Nokiaa se Valtatie onkaan, ja että mistä mä voin tietää, missä päässä sitä tietä toi talo numero 11 sijaitsee. Isä sai lopulta keräiltyä ittensä vastaamaan mulle, että valtatie 11 on Nokialta Poriin kulkeva tie, vähän niin kuin Tampere-Helsinki-motari, eikä suinkaan mikään Valtatie-niminen katu, jonka varressa olisi talo numero 11...

Jälkispekuthan niitä parhaita on

Kuluneen viikon aikana on taas suunnistusnetti käynyt kuumana u10-keskustelun ansiosta: Kuka olikaan tehnyt sääntöjenvastaisen yhdistelmäjoukkueen, kuka muodostanut joukkueen aivan Menestystarkoituksessa, kuka julistanut paikallislehdessä sijoittuneensa viestissä viidenneksi ja vieläpä parhaana suomalaisjoukkueena (vaikka todellinen sijoitus olikin 9. ja neljänneksi paras suomalaisjoukkue), kuka vääntänyt järjestäjille protesteja lähes kaikista edellä olleista joukkueista, kuka taas juossut tekaistuilla nimillä, jne...

Viestistä on tosiaan kulunut jo viikko, ja virallisetkin tulokset on julkaistu aikoja sitten, joten vähitellen voisi itse kukin harkita lopettavansa toisten syyttämisen (nimimerkin suojassa)... Tai sitten ei, hauskaa ajanvietettähän keskustelun seuraaminen on.

Mun mielestä kuitenkin oikeasti viihdyttävintä tekemistä menneeseen ungiin liittyen on tulosluetteloiden selailu. Ruotsalaisjärjestäjät olivat taas vauhdissa suomalaisnimien oikeinkirjoituksen kanssa, tässä muutamia parhaita poimintoja:

"Ewari Heinaro" = Einari
"Antti Honkimae" = Honkimaa
" Toni Vourinen" = Vuorinen
"Anti Pirilä" = Antti
"Een Nekänen" = Eetu Nykänen
"Topi Szrjäläinen" = Syrjäläinen
"Eehu Summanen" = Eetu
"Jesse Laukilarinen" = Laukkarinen
"Matti Hjotari" = Huotari
"Saanaman Manner" = Saanamari Manneri
"Lida Nummela" = Iida
"Teenu Niskanen" = Teemu
"Jons Penttonen" = Joni Penttinen
"Kalle LapVe Onnela" = Kalle Onnela (LapVe olisi pitänyt olla joukkueen nimessä "KooVee/LapVe")

Ps. Ilmeisesti vahingossakaan ruotsalaiset ei koskaan kirjoita UO-vokaaliyhdistelmää oikein, vaan kääntävät sen OU:ksi... Esim. taannoin O-Ringenin kisaohjeissa muksulan kohdalla luki vanhemmille tällaiset terveiset: "Me hoitta lapsenne houlettomasti." Houkutteleva mainos lasten hoitopaikalle... Heja Sverige!

Alotin muuten taas karkkilakon. Osui kyllä hyvään saumaan näin kirjotusten alle, koska muuten olisi varmaan helposti tullut naposteltua kaikenlaista epäterveellistä luku-urakan siivittämiseksi.

Aiemmin mun karkkilakko kesti puolitoista vuotta; saa nähdä, kuinka kauan kestän tällä kertaa. Ei ainakaan vielä tee yhtään mieli nameja (ja johan tässä on viikko lakkoiltu)! Sääli vaan, että mun viimeiseksi karkkielämykseksi jäi Bonbonin Napanöyhtä-pussi. Nimen kuullessa herahtaa aivan vesi kielelle... Okei, voi olla että kohderyhmä 5-15-vuotiaat pojannaskalit on siitä tosi innoissaan.

Koulukin tosiaan alkaa täällä Tampereen seudulla jo ensi keskiviikkona (12.8.). Esim. Uusimaalla ja Varsinais-Suomessa kesäloma taas jatkuu siitä vielä ennätyksellisen viikon verran! Ei kyrsi yhtään, ei. Pientä balsamia haavoihin on yhteensä 9 päivän mittainen syysloma lokakuussa, hesalaisten 4 päivään verrattuna. Hähä.

Parasta koulun alussa on kuitenkin Back to school -shoppailu. Vanhojen koulutarvikkeiden korvaaminen söpöillä uutuuksilla on aina yhtä hohdokasta, eikä suinkaan pidä unohtaa vaatevaraston inventaarioremonttia. Vinkki kaikille Tampereella liikkuville uuden korun tarpeessa oleville: käykää Koskarin vastikään avatussa koru- ja asusteputiikki Bijou Brigittessä, se on olemukseltaan mun mielestä kuin Glitter potenssiin 5739!

My Blondest Moments:

Tällä kertaa vuorossa melko ajankohtainen blondeilu:
Olin viime keväänä menossa eräänä kiireisenä kouluaamuna lataamaan bussikorttia Tampereen keskustan R-kioskille. Lähestyessäni kioskin sinikeltaista markiisia minut täytti suuri ihmetys: ihmisjono luikerteli kassalta koko kioskin sisätilan ympäri ja ulottui kadulle asti. Asetuin kiirettäni manaten jonon perälle ja aloin sitten heittää pientää small talkia edelläni jonottavan naisen kanssa:
"Onpas täällä pitkä jono! Aika jännä, että kaikki ihmiset päätti tulla just tänä aamuna tähän kioskiin lataamaan bussikorttiaan!"
Nainen katsoi mua vähän hämmentyneenä ja sanoi:
"Mä en usko, että kaikki nää ihmiset aikoo ladata nyt bussikorttiaan... Kato Madonnan konserttiliput tuli tänään myyntiin R-kioskeille ysiltä, veikkaan että suurin osa jonottaa niiden takia..."

16.7. Destination (un)known

Nyt tulee niin tuhti paketti tekstiä, että turvaudun sisällysluetteloon. Siitä kukin lukija voi halutessaan bongata luettavakseen vaan ne jutut, jotka vaikuttaa kiinnostavilta. Ne tyhjäntoimittajat, joilla ei kesälomallakaan oo mitään järkevää tekemistä, saa tietty kahlata läpi kaiken informaatiotulvan. Suosittelen kuitenkin väliin taukojumppaa ja jotain henkevämpää luettavaa.

Sisällys:
1. Tulevaisuudesta
2. Yksin asumisen tuskaa
3. Kämppiskriteerejä
4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin
5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista
6. Melanoomaepäilyt
7. Tapahtui Gotlannissa
8. Merkkibanaaneja
+My Blondest Moments


1. Tulevaisuudesta

Mun tulevaisuus on lyöty lukkoon (ainakin toistaiseksi). Löysin nimittäin kesken random-nettisurffailun mun tulevaisuuteni. Ja se tulevaisuus on Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan Yleisen valtio-opin Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja, erikoistumisalueena Ulkopolitiikka ja diplomatia. Siellä saa yhdistettyä yhteiskuntaoppia ja historiaa, kansainvälistä järjestötoimintaa ja suhteita sekä tietenkin KIELIÄ. Unelmacocktail mulle!!!

Ens syksyn opo-tunnit, joita kuvitellessani jo tunsin kylmän hien otsallani, tulee olemaan mulle pala kakkua! Nyt mun ei tarvitse kuunnella ammattitaidottomien opojen jaarittelua siitä, kuinka vaihtoehdot lukion jälkeen on TTY (tai TKK jos joku ernu nyt saattais jostain kumman syystä haluta lähteä pois Tampereelta), lääkis, oikis tai kauppis. Ja jos joku uskaltaa sanoa, ettei mikään edellisistä oikein innosta, vaan on kiinnostunut vaikkapa yhteiskuntaopista ja kielistä, niin opo julistaa, että silloin tuleva ammatti on kieltenopettaja (tai kääntäjä, joille ei kylläkään löydy töitä, sorry). Hähää, nauran vahingonilosesti teille kaikille, jotka ette vielä tiedä, mitä haluatte tehdä lukion jälkeen! (Tunne on tuttu menneisyydestä.) Mutta voi tätä helpotuksen määrää.

Sitä ei tietenkään oo vielä aivan lyöty lukkoon, että mä selviän pääsykokeesta. Veikkaan kuitenkin, että keskivertoa paremmat mahkut mulla tulee olemaan; YO-papereilla pystyn aika hyvin kompensoimaan niitä pääsykoepisteitä.
Jos nyt kuitenkin joku totaalijäätyminen siellä pääsykokeessa sattuisi tulemaan, niin mulla on jo valmiina Suunnitelma B: Någon universitet i Sverige.

Oon huvikseni selvittäny viime aikoina Ruotsin yliopistosysteemiä, ja saanu selville, ettei Ruotsissa järjestetä pääsykokeita käytännössä mihinkään kouluihin. Paperivalinnalla hoituu myös ulkomaalaisten opiskelijoiden sisäänotto. Vertailupisteet (max 20p) saa lukion päättötodistuksen keskiarvon ja neljän YO-suorituksen keskiarvosanan mukaan. Tällä hetkellä mulla on yhtä ruotsin E:tä vailla se, että saisin vertailupisteiksi sen 20. Käytännössä ne maksimivertailupisteet tarkoittaa sitä, että pääsisin Ruotsissa opiskelemaan ihan mihin tahansa. Ei paha.


2. Yksin asumisen tuskaa

Olin viime viikolla yksin kotona pari päivää, ja jouduin myöntämään, ettei yksin asuminen vaan sovi mulle. Karuinta oli se, kun puolenyön aikaan erehdyin kattomaan Greyn anatomian tuotantokauden päätösjakson: tietty siinä piti kahden mun lempparipäähenkilön jäädä lopussa hengenvaaraan, ja annettiin jopa ymmärtää, että ne kuoli. Muistutin erehdyttävästi nenäliinaröykkiön keskellä kököttävää Niagaran putousta, enkä enää sen järkytyksen jälkeen uskaltanut edes sulkea telkkaria, koska en halunnut jäädä keskelle hiljaisuutta. Oon nimittäin tosi taitava kuulostelemaan outoja ääniä, joille pystyn lennokkaan mielikuvitukseni ansiosta vähällä vaivalla kehittämään toinen toistaan karmaisevampia selityksiä. Osaan psyykata jopa muut ihmiset pelokkaiks suhteellisen helposti, oma pelokkuus syntyy siis aika luonnostaan.

Illat oli tietty kaikkein karuinta aikaa, mutta kyllä mä päivälläkin pidin koko ajan sekä telkkaria päällä että huudatin radioo mahdollisimman kovalla. Sen lisäks soittelin ja tekstailin tauotta kavereille, koska en pystyny pitämään ajatuksia pelkässä omassa päässä. Mulla vaan on käsittämätön tarve juoruilla ja spekuloida kaikkia asioita muiden ihmisten kanssa, ja inhoon kaikenlaista hiljasta mietiskelyä ja hengittämiseen keskittymistä. Mussa ei siis taida olla ainesta buddhalaisen luostarin joogalentäjäksi, dääm. Ei varmaan myöskään yksinasujaks.


3. Kämppiskriteerejä

Onneks sain yhtenä iltana Venlasta seuraa! Me päädyttiin miettimään kämppiksen kanssa asumisen huonoja puolia. Muun muassa tälläset asiat saattaa raastaa hermoja ja sietokykyä vähän liikaa:

-Klassinen vessapaperisyndrooma. Kuinka päin vessapaperirullan pitää olla, seinää kohti vai poispäin seinästä? Mun mielestä ainoa oikea vastaus on poispäin. Tässä on asia, josta en voi tinkiä.

-Päivärytmi. Jos toinen osapuoli on aamuvirkku ja toinen yökukkuja, niin yhteentörmäys on väistämätön. Aamuvirkku läväyttää aamukuudelta (herätyskellon äänekkään piipityksen jälkeen) kattovalon päälle, ja kolistelee ympäri kämppää kahvikuppi kädessä suihku taustalla lotisten. Yökukkuja taas kostaa aikaiset aamuherätykset pitämällä saman show'n yön pimeinä tunteina, jolloin Pikku kakkosen loppumusiikista lähtien pehkuissa olleen aamuvirkun uni ymmärrettävästi häiriytyy. Itse lukeudun tällä asteikolla enemmän yökukkujan puolelle, joten aamuvirkut - älkää vaivautuko.

-Elämäntapa ja -asenne. En haluaisi kämppiksekseni: paatunutta alkoholistia, ketjupolttajaa, kiihkouskovaista, angstiteiniä, filosofista jaarittelijaa, tuppisuuta, ihansamaemmätiiä-tyyppiä, 24/7 dataavaa wowin pelajaa, uusavutonta, psykopaattia, patalaiskimusta, himosiivoojaa, kleptomaania tai epäsosiaalista henkilöä. Tarvitseeko tähän enää mitään lisätä?

-Levitteen ottaminen voirasiasta. Tässäkin on tavattavissa kahta eri koulukuntaa: Toiset kaapivat levitettä rasiasta niin, että voi hupenee ympäri rasiaa tasapuolisesti vaakatasossa. Toiset taas lähtevät ensiksi kaivamaan voita rasian toisessa päädyssä niin, että pohja näkyy, ja etenevät sitten järjestelmällisesti ylhäältä alas kohti rasian toista päätyä. Tässä asiassa voin sopeutua kumpaan tahansa käytäntöön.

-Juustokuoppa. On ihmisiä, jotka höyläävät perus pyöreää Oltermannia ilman mitään logiikkaa, useimmiten keskeltä. Seurauksena on niin kutsuttu juustokuoppa. Järkevät ihmiset taas ottavat juustoa vuoron perään kummaltakin reunalta ja keskeltä, jolloin juusto kuluu tasaisesti. Nämä järkevät yksilöt myös uhrautuvat aina korjaamaan juustokuoppahenkilöiden aiheuttamat vauriot leikkaamalla itselleen juustosta nahistuneita ja teräviä kohoreunoja. Juustokuoppaihmiset - no thanks.

Jos joku Helsingin suunnalla asuva sisäsiistiä vaaleaverikkökämppistä kaipaava asunnon omaava (edellä mainitut kriteerit täyttävä) henkilö haluaa jakaa kiinteistönsä syksystä 2010 lähtien, niin hakemuksia otetaan vastaan.

[edit: Taidettiin eilen illalla sopia Ellun ja Venlan kaa, että me kolme muutetaan ens vuonna Hesaan johonki kimppakämppään, mutta ehkä tilanne on toistaseks vielä hieman auki.]


4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin

Radiossa haastateltiin Michael Jakcsonin hautajaisiin osallistunutta naista. Tämän kommentit:
"I'm sooo happy to be here!!!!"
Joo. Tosi kiva että menit kuolemaan, on niin hauskaa olla sun hautajaisissa!


5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista

Kaikki mun blogia joskus lukeneet varmasti muistaa mun katkeran tilityksen Ylioppilastutkintolautakunnan brutaalista diktatuurista, jota katkeroituneet sensorit ruohonjuuritasolla harjoittavat käyttämällä yletöntä mielivaltaa YO-kokeita arvostellessaan.


Jouduin ite tämän mielivallan kohteeksi hissan kirjotuksissa: "varman ällän" koe laski lautakunnassa 4 pistettä, jolloin laudatur jäi kismittävän yhden pisteen päähän. Koulussa mun kokeen tarkastanut hissanopettaja paiseili, ettei sen arvostelu oo koskaan aikasemmin heittäny enempää kuin kaksi pistettä. Se otti yhteyttä asialla olleeseen sensoritätiin, joka soitteli myöhemmin mulle itellekin perusteita pisteiden laskemiseen:


"Esimerkiksi tässä natsi-Saksa -tehtävässä olet kyllä kirjoittanut, että natsit pysyivät vallassa muun muassa siksi, ettei muita puolueita sallittu ja ettei vapaita vaaleja enää järjestetty. Oikea sanamuoto olisi kuitenkin ollut 'vaalilakia muutettiin', ja näitä sanoja sinä et vastauksessasi käytä, joten en voi antaa tehtävästä täysiä pisteitä." JNE.........


Mua otti tietty tosi paljon päähän tällänen pilkunviilaajasensori, mutta en ollu kuitenkaan varma, viitsinkö lähteä tekemään kokeesta uudelleentarkistuspyyntöä. 50 euroa voisi kuitenkin käyttää johonkin järkevämpään kuin sensoreiden virkistysrahaston tukemiseen... (Sen 50€ saisi takaisin vain, jos kokeen arvosana muuttuu tarkistusarvostelun seurauksena.)


Ja kaikki tutut, opettajat ynnä muu koulun henkilökunta kanslistia myöten julistivat, ettei valituksen tekeminen koskaan heidän uransa aikana ole tuottanut tulosta, ainakaan reaaliaineessa, jossa ei ole yksiselitteisesti määriteltyjä oikeita ja vääriä vastauksia. Valituseräpäivää edeltävänä iltana isä kuitenkin suostutteli mut kirjottamaan tarkistuspyyntöanomuksen ja maksoi YTL:n tilille sen 50€, "ihan vaan, että saa sensorit jotain lisähommaa". Deadlinepäivänä mun kirje siis lähti lautakuntaan.


Kesäkuun puolivälissä sain YTL:ltä kirjeen tarkistuspyyntöä koskien. Mun historian kokeen oli nyt tarkistanut kaksi uutta sensoria, eikä niiden tekemästä arvostelusta voisi enää valittaa.


Mun kokeen 2.tehtävän vastaus oli noussut 3 pisteestä 4:än ja 10.tehtävän vastaus 8 pisteestä 9:än. Kokonaispisteet siis 32 pisteestä 34:än, jolloin L:n raja ylittyi pisteellä. (!!!!!!!!!!!!!)


Kirjeen virke: "Historian kokeen arvosananne on täten laudatur, ja tarkistusarvostelumaksu 50€ palautetaan tilillenne." on porautunut mun verkkokalvoille. Ensin en meinannut uskoa kirjettä aidoksi, mutta viimestään kesäkuun tiliotteen kolahtaessa postiluukusta mä tajusin, etten ollut nähnyt unta. Opetusministeriö oli maksanut mulle 50€. Kyllä lämmitti mieltä!!



6. Melanoomaepäilyt

Oon keskittynyt huhtikuun ekoista aurinkoisista päivistä lähtien rusketuksen maksimointiin, hinnalla millä hyvänsä. Kesäkuun helteissä mun vaalea hipiäni pääsi yllättäen kärähtämään kauniin ravunpunaiseksi pariinkin otteeseen, kun jätin ruskettumisen toivossa aurinkorasvan käytön hieman vähemmälle...


Greyn anatomiassahan Izzie on ollut jo pitkään kuolemaisillaan melanooman eli ihosyövän takia. Izzien kohtalo on saanut mutkin tarkastamaan ihoani aina auringonoton jälkeen kavalannäköisten luomien tai ihomuutosten varalta.


Erään auringonottopäivän jälkeen mun katse osui mun vasemman jalan etuvarpaaseen: siinä oli vaaleanruskea läikkä, jota en aiemmin ollut huomannut! Paniikki iski samantien, ja juoksin sisälle huutaen äidille: "ÄITI ÄITI MULLA ON MELANOOMA VARPAASSA!!!!"

Mun sydämetön äiti ei osannut suhtautua mun traagiseen kohtaloon asian edellyttämällä vakavuudella, vaan kehotti naureskellen mua käymään suihkussa ja tarkistamaan tilanne uudestaan sen jälkeen. Yllättäen mun melanooma huuhtoutuikin tällä kertaa Doven suihkusaippualla viemäristä alas...


7. Tapahtui Gotlannissa
Kielikurssi, Visby, Gotland, Sverige, 10.-30.6.2009

Mun oli alunperin tarkotus mennä tänä kesänä Ruotsiin kesätöihin petraamaan vähän kielitaitooni näin kirjotusten alla. Suunnitelmat kuitenkin muuttu, ja pulleamman kukkaron sijaan lopputuloksena oli EF:n abikurssi ja lovi lompakossa.

Ensinnäkin, opin paljon ruotsia. Aamupäivisin oppitunneilla, ja iltapäivisin tekemällä tuttavuutta asuntolassa naapureina olevien ruotsalaisten kanssa.

Toiseksi, mulla oli tavoitteena tulla reissulla ulkoisilta avuiltani ruotsalaiseksi. Sisältäen tasaisen, kullanhohtoisen rusketuksen ja auringon blondaamat hiukset. Lieneekö johtunut meri-ilmastosta vai pelkästä Suomeen nähden eteläisestä leveyspiiristä, tavoite onnistui. Ainakin kotiin tullessa mua tervehdittiin näin:
"Herranen aika, onks toi aito??? Vai väripurkistako sun rusketus on peräsin? Sähän oot kun mikäkin papu! Ja hiukses ainaki oot blondannu!"
No, ekaa kertaa piiiiiitkään aikaan mulla on jonkinnäköset rusketusrajat. Jeejee.

Kolmanneksi, mua luultiin Gotlannissa jalkapalloilijaks. Me pelailtiin futista melkein joka ilta, ja jo ekan pelin jälkeen kurssin pojat tuli kysymään multa, kauanko mä oon harrastanu futista. Kun sitten selitin, että oon suunnistaja, enkä oo ikinä tehny muuta futiksen pelaamisen suhteen kun suunnilleen väistelly palloa koulun liikkatunneilla, ne ei aluks meinannu millään uskoa mua. Olin kyllä Gotlannin peleissä kieltämättä aika maalitykki, ja jaksoin juosta pallon perässä vähän paremmin kuin ei-urheilevat kurssikaverit, niin ehkä mä todella näytin joltain pro-palloilijalta. Tai no toivottavasti en ulkonäöllisesti näyttäny futarilta, niillä on aina kauheen klohmoset polvet ja karu kolhoosinaama. Mutta siis pelillisesti.

Neljänneksi, kurssi oli kaikinpuolin viihdyttävä, kiitos toimeliaiden kanssakurssilaisteni. Eräät epätoivoiset 16-vuotiaat poitsut oli valmiita tekemään lähes mitä tahansa saadakseen mallasjuomaa kitusiinsa. Kun kenelläkään ei riittänyt ikää Systembolagetiin (K20), pojat keksi loistavan suunnitelman: naamioidaan yks meistä vanhemman näköseks.

Valitulle jätkälle laitettiin tyyny paidan alle ja tehtiin tekoviikset ja -parta, ja ei kun sisälle Sb:iin. Kun tämä "vanhempi herrasmies" pääsi juomineen kassalle, niin yllättäen kassatäti meinas pissata naurultaan housuun ja totes, ettei pojalla taida ihan ikä riittää. Heh.

Saivathan ne pojat kuitenkin jossain vaiheessa miestä väkevämpää käsiinsä, mutta päätyivät pahaksi onnekseen iltaisella retkellään huonoon seuraan Visbyn ryyppypuistossa. Paikallinen tyttöjengi antoi pojille ilman kummempaa syytä turpaan. Tapahtuneesta lähdettiin tekemään pahoinpitelyilmoitusta, jolloin poliisilaitoksella selvisikin, että kyseiset tytöt oli otettu poliisin huostaan vähän myöhemmin huumausaineiden hallussapidon takia.

Alkoholin kanssa läträystä ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä, joten pojat lähetettiin ensimmäisen viikon jälkeen omakustanteisesti takaisin kotimaahan. Ei varmaan poikien isukkeja paljoa naurattanut hakiessa lasta Helsinki-Vantaalta kahta viikkoa etuajassa, sen verran tyyriistä kurssista oli kyse.

Pahemmilta ylilyönneiltä onneksi vältyttiin loppukurssilla. Tai no, paluulaivamatkaa lukuunottamatta, jolloin toisia poikia uhkasi jopa yön viettäminen laivan viihtyisässä putkassa... Olipahan meidän liidereillä taas puuhaa tilanteen selvittelyssä.

Viidenneksi, kokonaisuudessaan kurssi oli kyllä oikeasti kannattava sijoitus. Joka porukkaan mahtuu kaikenlaisia sähläreitä, mutta suurin osa kurssilaisista oli ihan kivoja normityyppejä. Ja paikkana Gotlanti on kyllä ehdoton kesäparatiisi!


8. Merkkibanaaneja

Pohdiskelin tässä jokin aika sitten merkkiuskollisuutta. Aika monilla ihmisillä on esim. tietty kännykkämerkki, jonka puhelimen ne aina ostaa. Tai intohimona käyttää pelkkiä Guccin vaatteita (mulla ei onneks oo tällasta Gucci-intohimoo, tilipussille se taitais olla pidemmän päälle melkonen rasite). Huomasin kuitenkin, että mullakin on yksi merkkiuskollisuustuote: banaanit. En kerta kaikkiaan pysty koskaan ostamaan minkään muun firman kuin Chiquitan banaaneja. Ne vaan on parhaita.


My Blondest Moments

Paluumatkalla Gotlannista huomasin yllätyksekseni, etten ollut blondeillut kertaakaan koko reissun aikana! Juhlin tätä saavutusta pienessä mielessäni laivan kannella öisen taivaan alla. Rekisteröin, että kaukaisuudessa kumottava kuu oli prikulleen puolikuun muotoinen ja huomautin tästä maisemaa ihasteleville kavereillenikin. Sitten pääsi taas hiusten väri loistamaan kilpaa kuun kanssa.

Sara: "Yhtä asiaa tossa kuu-jutussa mä en käsitä. Puolikuun mä vielä ymmärrän, sehän syntyy sen takia, että aurinko peittää sen kuun toisen puolen Maasta katsottuna, siis tulee Maan ja kuun väliin samalla periaatteella kuin auringonpimennyksessä. Ja sen takia se puolikuunkin reuna on kuin veitsellä leikattu, kun aurinkohan on tosi iso eli sen ääriviivat ei näytä edes kaareutuvan siinä kuun edessä."

Tässä vaiheessa toiset katsoivat mua jo lievästi hämmentyneinä, mutta en antanut sen häiritä vaan jatkoin kuu-pohdiskeluani:
Sara: "Se mua hämää, että miten kuun sirppi sitten syntyy? Tuleeks siihen Maan ja kuun väliin joku auringon uloke vai?"

Hetken keräilyn jälkeen kaverit pystyivät lopulta selittämään mulle, ettei kuunsirpit ja puolikuut kuitenkaan taida ihan auringonpimennyksen periaatteella syntyä...