Pakko alottaa vähän rupisella teemalla. Märskyssähän märkärupi on jo kuulemma lähes kaikilla suunnistajilla, joten jo oli aikakin, että se alkaa ruvettaa myös sampolaisia. Pahin tilanne taitaa olla Iidalla, ja viime viikolla märkään rupeen viittaavia oireita havaittiin myös mulla, Miikalla, Emmillä, Lotalla ja Ellulla. Kyllä suunnistajien maine taas kasvaa koulussa.
Yo-kirjoitukset pukkaa päälle jo pahemman kerran. Asiallinen ilmapiiri on levinnyt salista myös ainakin Suunnistajien Pöytään: esimerkiksi viime torstaina ruokavälkän keskustelut liikkuivat seuraavissa aihepiireissä: avioehto ja omaisuuden jako + avioehdon vaikutus perinnönjakoon, sekä euroalueen talouspolitiikka. Noin 53% pöydän käyttäjistä keskusteli aiheista pää höyryten (volyymitasokin taisi nousta pariin otteeseen), ja loput 47% valui nolostuksesta pöydän alle ja yritti hillitä kultivoituneita kanssaopiskelijoitaan: "Hei puhukaa nyt ainakin vähän hiljasemmalla äänellä, kaikki kattoo!..."
Eilen taisi viimeisinkin FC Lekan jäsen saavuttaa aikuisen iän. Lotta-neiti vietti synttäreitään tyylikkään viininpunaisessa puvussa, ja kutsuvieraiden pukukoodi oli mustat/mustavalkoiset vaatteet aistikkaan räikyvillä punahuulilla höystettynä. Lotta piti juhlien alussa hienon puheen:
"Jos tänään ykskään mainitsee edes ohimennen sanoja EKP, korkopolitiikka tai inflaatio, niin se lentää sitten samantien ulos!"
Kukaan ei uskaltanut uhmata päivänsankarin kieltoa, joten keskustelujen aihepiiri pysyi pääosin tutun turvallisessa ihmissuhteiden ruotimisessa...
Aamureeneissä kävi hassu juttu viime tiistaina. Me oltiin verkkailemassa tyttöporukalla Kalevan kirkon kieppeillä, kun me törmättiin eri reittejä juosseisiin poikiin. Pojat aivan puhkuivat intoa:
"Hei ei vitsi kuunnelkaa mitä kävi! Me nähtiin rusakko tuolla kirkon pihalla, ja sit me saarrettiin se ja jahdattiin sitä, kunnes Sane sai sen kiinni, ja sit se rusakko vaan heittäyty maahan ja alkoi leikkiä kuollutta!"
Tuli ihan sellanen fiilis, että tässä ollaan palaamassa metsästäjä-keräilijä-yhteiskuntaan.
Pakko muuten antaa kunnolla rispektiä niille kolmelle päiväkotitenavalle, jotka pääsivät iltapäivälehtien lööpeihin laajamittaisen päiväkotipakonsa ansiosta. Karkureilla oli ollut ihan ammattimaiset otteet: Pakoa oli suunniteltu huolellisesti viikkoja. Vuorollaan kukin oli seissyt vahdissa, kun kaksi muuta kaivoi pakoreittiä päiväkodin aidan ali - hiekkalaatikkolapioilla. Paon huomaamisen jälkeen päiväkodin tädit lähtivät heti jahtaamaan karkureita, ja kaksi heistä antautuikin muutaman sadan metrin jälkeen. Päättäväisin napero oli juossut tädeiltä karkuun vielä parin sadan metrin matkan. Siinä vasta kunnon kapinallinen.
Isä oli huomannu viime viikolla Verkkovihossa jännän asian.
Isä: "Katoin, että sä olit ilmottautunu SM-yöhön???!!!"
Sara: "Joo oon ilmottautunu. Mitäs ihmeellistä siinä on?"
Isä: "Siis sitä vaan, että ooksä nyt ihan varma, ettet haluaisi lähtee mukaan vaan kattelemaan kisoja?"
Sara: "No siis kyl mä olin aatellu, et mä juoksen. Onks siinä jotai vikaa?"
Isä: "Tota... Sähän et oo käyny pimeessä mettässä kahteen vuoteen. Ja, mites tän nyt sanois nätisti... Siis että sähän et sillon pari vuotta sittenkään tunnetusti ollut mikään yökettu..."
Sara: "Mut mä aattelin, että tää vois olla just kiva elämys. Lähtisin sellasella seikkailuasenteella."
Isä: "Elämys todellakin... No, jos sä nyt oot ihan varma. Mut muista, että sen ilmottautumisen voi vielä ottaa sieltä pois..."
Kyllä nykyajan teknologinen kehitys on ihmeellistä. Yritin kirjautua Abitreenit-sivuston keskustelupalstalle, mutta huomasin unohtaneeni salasanani.
->Hätä ei onneksi ollut tämän näköinen: palvelin lupaa lähettää salasanani siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olin rekisteröityessäni ilmoittanut.
->Menen tsekkaamaan sähköpostini - ei jälkeäkään puuttuvasta salasanasta. Aah, olin tainnut ilmoittaa rekisteröityessäni mun kakkossähköpostiosoitteen, se viesti on siis mennyt sinne!
->Yritän kirjautua toiseen sähköpostiini. Kappas, en muista senkään salasanaa. Onneksi pelastus löytyy taas: kunhan annan oikean vastaukseen itseäni koskevaan kysymykseen (Mikä oli lapsuuden lempiruokasi?), saan salasanani tietooni.
->Ongelma on vain se, etten muista kyseistä lempiruokaa, tai ainakin olin sähköpostin tekovaiheessa ilmoittanut lempiruuakseni jonkin toisen, kuin mikä minulle nyt tuli mieleen.
->Luojan kiitos tähänkin on keksitty ratkaisu. Palvelin lupaa lähettää unohtuneen sähköpostisalasanani siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olin tämän sähköpostin luomisen yhteydessä ilmoittanut omistavani.
->Kirjaudun siis uudelleen sisään ykkössähköpostiini. Mutta mitä, ei taaskaan mitään salasanaviestiä?
->Sitten välähtää. Tämä osoite on uudempi kuin se, jonka salasanaa en nyt muistanut. Kadonnut sähköpostisalasana on mitä ilmeisemmin lähetetty mun ihka ensimmäiseen sähköpostiini, jota en ole enää vuosiin käyttänyt.
->Ylitsepääsemätön ongelma on lopulta kohdattu. En muista edes tätä sähköpostiosoitetta, saati sitten sen salasanaa.
->Totesin, että yo-kirjoitukset saavat tällä kertaa luvan hoitua ilman vertaistukea Abitreeneistä.
Viime maanantaina oli ruotsin kuuntelu. Meitä päivälukion a-ruotsilaisia oli vain neljä kappaletta, joten me saatiin seuraksemme ihanat aikuislukion opiskelijat. Olikin tosi kiva yrittää kuunnella, kun vieressä istuva nainen liu'utteli jalkojaan tuolinsa alla edestakasin aiheuttaen "shviiiuh, shviiiuh" -ääniefektejä, edessä istuva poika niiskutti tasasella rytmillä läpi koko kuuntelun ja kaiken kruunuksi joku setä niistää töräytteli nenäliinaansa oikein antaumuksella - tottakai juuri silloin, kun nauhalta tuli tekstiä (eikä vahingossakaan vastaustaukojen aikana). Ropsit teille, aikuislukion tapakasvattajat.
Aikuislukiolaiset pääsivät väläyttelemään myös eilisessä tekstitaidon kokeessa; tapaus oli niin vaikuttava, ettei edes multa taida löytyä sitä laudalta lyövää omaa Blondi-momenttia.
The Ultimate Blond Moment:
Ennen tekstitaidon kokeen alkua valvovat opettajat selittelivät vielä yleisiä ohjeita:
"Kirjoittakaa sitten ne vastaukset näille 2-sivuisille konsepteille, eli käyttäkää näitä A4-arkkeja ainoastaan suunnittelupaperina."
Aikuislukion tantta nostaa kätensä ylös.
"Mulla olis vielä kysymys. Mitä tällä paperilla tehdään?"
(Heiluttelee kädessään kyseistä paperia. Edessä olevien opettajien ilme muuttuu epäuskoisen huvittuneeksi, ja lopulta yksi heistä vastaa):
"Totaa... Se on nenäliina. Sä voit vaikka niistää siihen."
Juu ei mulla muuta. Gaussin käyrä on sittenkin ihan kiva keksintö.
