Eilen osallistuin kauden ensimmäisiin suunnistuskisoihin! Ja heti oli oikeen SM-titteleitä jaossa, kyseessä oli nimittäin SM-sprintti.
Kilpailu oli armoton ja kylmää päätä vaativa. Tyttöjen sarjassa neiti Vahvelainen kyykytti maailmanmestariakin mennen tullen ja oli muuten tyttöjen sarjassa ainoa, joka sai hyväksytyn suorituksen tällä 0,5km radalla.
Muut ylittivät kielletyn aidan kerran tai pari, ottaen siis hylsyn tai tuplahylsyn. Mun kohdalle osui sentään vain yksinkertainen hylsy, ja sekin oli melkein tulematta. Sorruin kuitenkin unohtamaan oman työskentelyn: näin edellä juoksevien Minnan ja Venlan menevän kielletystä portista. Mä seisoin sen portin edessä ainakin toistakymmentä sekuntia yrittäen saada kartasta selvää: onko siinä kohtaa aidassa aukko vai ei. Piilareiden ansiosta näkökenttä oli sen verran sumea, etten hektisessä tilanteessa pystynyt saamaan asiasta kunnolla selkoa.
Lopullinen niitti tuli siinä, kun portin (joka muuten oli n. metrin korkuinen) toiselle puolelle tallusteli äiti lapsineen ihmettelemään mun epäröintiä. "Tässä on portti, tuu nyt, hei, tässähän on portti!" Miettivät varmaan mielessään, että mikä tanopää toi tyttö on, kun ei porttia huomaa. Sitten ne avasivat sen portin, ja mä sorruin juoksemaan siitä. Maalissa muut oli kuulemma seuranneet mun tahtojen taistelua mielenkiinnolla.
Hyvä mieli jäi silti skabasta, koska kilpailun järjestäjä/valvoja/ratamestari/tuomarineuvoston jäsen/jne. Eskolammikko a.k.a. Esko Pond palkitsi kaikki osallistujat ja jopa tuomarineuvoston (kaksi muutakin jäsentä siis) suklaamunilla. Tuomarineuvoston muiden jäsenten palkitseminen kylläkin herätti meissä pienen epäilyksen lahjonnasta...
Ens vuonna sitten vaan uusiin Sammon Mestaruuskisoihin, vähän tarkempana toivottavasti... Me oltiin ylpeitä siitä, että meidän koulussa jaetaan SM-titteleitä, mutta sitten hoksasin, että Märskyssä voisi olla mahdollisuus ihan MM-kultaan... Aurajoessa sentään vain AM-mitaleihin. Hähä.
Nyt alkoi koulussa koeviikko, ja VOI HARMI, että mulla on kokeita vasta ens viikolla! Siis itkun paikka, nythän joudun pitämään pidennetyn viikonlopun.
Kokeiden sijaan mun piti parilla kurssilla pitää esitelmä jostakin aiheesta. Äikän puhekurssilla paasasin urheilun muuttumisesta naurettavaksi pelleilyksi, jossa tavoitteena ei enää ole erotella hyviä kilpailijoita huonoista, vaan tavoitella mahdollisimman suuria katsojalukuja jopa todellisen urheilun kustannuksella. Esimerkkeinä mainitsin muun muassa jääkiekon näytöstappelut, mäkihypyn ylipitkät hypyt, hiihdon suksienvaihtohärdellit ja kirimaalit, joiden ansiosta edes järjestäjät eivät pysy pistelaskussa mukana.
Ehdotin lopuksi, että kun kerran tälle tielle on lähdetty, niin otetaan ensi kaudella vaikka ampumahiihtoonkin käyttöön tällainen uusi versio:
Maalitaulujen lisäksi saa ampua myös toisia kilpailijoita. Ja mikä ettei vaihdettaisi aseisiin saman tien oikeat luodit. Ei ainakaan dramatiikkaa puuttuisi kisoista.
Toisen esitelmän pidin amerikansuomalaisista history in English -kurssilla. Mun taustatutkimuksissa selvisi, että 1950-luvulla amerikansuomalaiset kehittivät itselleen oman suojeluspyhimyksen, St. Urhon.
Taustalla oli suomalaisten kateellisuus irlantilaisille siirtolaisille, koska suomalaisilla ei ollut St. Patrickin kaltaista suojeluspyhimystä. St. Patrickin kerrotaan karkottaneen käärmeet Irlannista, ja yllätys yllätys, kun St. Urho vuonna 1956 Amerikassa nimitettiin Suomen suojeluspyhimykseksi, sanottiin Urhon karkottaneen heinäsirkat muinaisesta Suomesta ja siten pelastaneen Suomen viinisadon. (Editor's note: Taisi Suomessa olla siihen aikaan hieman lämpöisempää kuin nykyään.)
St. Urhon päivänä, jota vietetään Amerikan suomalaisten keskuudessa vielä nykyäänkin päivänä ennen St. Patrickin päivää, ihmiset pukeutuvat Urhon väreihin eli vihreään ja purppuraan, ja järjestävät paraateja. Youtubesta löytyy materiaalia paraateista, mutta en kyllä kehtaa laittaa linkkiä sinne, koska ne on niin säälittävää katsottavaa... Heh.
Niitä ylppäreiden alustavia tuloksia tuli tosiaan hetki sitten. Hissa lähti 36 pinnana, mikä on aika perus älläkamaa. Raja on ollut 34 pisteen kieppeillä. Toivottavasti sensorisedät ei siis kauheesti lähtisi laskemaan mun pisteitä...
Saksa meni ennalta ajateltuun verrattuna mulla ihan yläkanttiin, koska tavoitteena mulla oli saada just ja just E. Se lähti 289 pisteenä, kun L:n raja on yleensä ollut 280 pisteen tuntumilla. Viime syksynä raja oli 288 pistettä, ja nytkin oli kuulemma niin ennätyshelppo koe, ettei ne rajat siitä ainakaan laske.
Äikässä pääsin 84 pojolla vahvaan E:hen. Ei mulla todellakaan mitään E:tä vastaan ole, mutta kun satuin nyt kirjotuksissa kirjottamaan lukioaikani huonoimman esseen... Niin väkisinhän se kyrsii. Katotaan sitten, kun lopulliset pisteet tulee, mikä on ratkasu ens syksyä ajatellen.
Tällä hetkellä mun suurin harmitus on Tanssii Tähtien Kanssa. Se on aina ollut mun lemppariohjelma, mutta tänä vuonna en tykkää kenestäkään siellä tanssivasta! Isän firmakännykkä säästyy siis tällä kertaa niiltä äänestyssoitoilta.
Tanssiohjelman sijaan kattelen Nelosen Reikää seinässä ja Hulluja japanilaisia. Hullut japanilaiset kuului mun ohjelmavalikoimaan jo silloin, kun se tuli vain Jimiltä. Oon siis tosifani.
Muuten mun vapaa-aikaa piristää:
MA: 112 (sub 17.30)
TI: 112 (sub 17.30), Gossip Girl (sub 22.00, menee kylläkin nauhalle)
KE: 112 (...), Greyn anatomia (Nelonen 21.00)
TO: 112 (...), 90210 (Nelonen 20.00)
PE: 112 (...), Hauskat kotivideot (Nelonen 20.00)
LA: Selviytyjät (MTV3 21.00)
SU: Amerikan huippuhurtta (Nelonen 19.00), Reikä seinässä ja Hullut japanilaiset / Tanssii Tähtien Kanssa välillä surffailua, Amazing Race (MTV3 21.00)
Tietysti kattelen myös muita ohjelmia, mutta nää taitaa olla ne viikoittaiset must-see-ohjelmat.
Tosta 90210:sta on kyllä pakko sanoa, että siinä on menty näyttelijöiden kanssa jo ihan naurettavuuksiin: esimerkiks pääosan esittäjätyttö Annien näyttelijä vaikuttaa reilusti päälle parikymppiseltä, mutta sen ikä sarjassa on 15. Naurettavinta siinä tekee sen, että Annien "vanhemmat" näyttää ihan samanikäsiltä kuin Annie. Hohhoh. On se silti hauska sarja!
Amazing Race kannattaa muuten ehdottomasti kattoa tällä viikolla! Ne tulee nimittäin Suomeen, Helsinkiin ja Ylöjärven suolle rämpimään. Siinä taitaa pari ohmygodia päästä...
My Blondest Moments:
Tää tapaus menee jo ehkä vähän nolon puolelle (ei ne muut varmaan onneks). Tällanen blondivitsi on nimittäin ihan oikeestikin olemassa:
Olin matkalla pysäkille koulun jälkeen, ja pysähdyin punasiin liikennevaloihin. Siitä autotietä pitkin huristeli rekka-auto, jolla oli lastina hiekkaa.
Sara: "Hei ton auton lasti valuu tielle koko ajan!!! Miks toi kuski ei huomaa??"
Pyry: "Se on Sara hiekoitusauto...."
torstai 26. maaliskuuta 2009
keskiviikko 18. maaliskuuta 2009
Kirjoitusdarraa
Kirjotukset on ohi. On jotenki tyhjä olo, kun ei enää tarvi lukee hissaa illasta toiseen. Yks saksankielinen romaani mulla on vielä kesken. En haluaisi törmätä enää yhteenkään saksalaiseen sanaan, mutta kun siinä kirjassa on ikävä kyllä niin mielenkiintonen juoni, etten pysty jättämään sitä kesken... ÄRRRRH.
Lähden purkamaan kirjotuksia kronologisessa järjestyksessä.
ÄIDINKIELI, SUOMI;
ma 9.3.2009:
Kun sain esseetehtävävihon eteeni, mä aloin melkein hihkua riemusta. Tarjollahan oli ihan inhimillisiä vaihtoehtoja! Facebookkia, Lähi-itää, ilmastonmuutosta... Noistahan sais jokasesta ainakin jotain kasaan. Tartuin kuitenkin urheiluaiheeseen, koska äikän kursseilla mä olin aina saanu parhaat arvosanani juurikin urheiluesseistä.
Esseekokeen dramatiikkaa minuutti minuutilta:
9.09 - Koe alkaa.
9.14 - Valitsen urheiluaiheen.
10.14 - Mulla on kaks A4:sta täynnä ranskalaisia viivoja. Avaan viinirypälerasiani ja alan makustella rypäleitä ajatustyön lomassa.
10.20 - Käyn ensimmäisen kerran vessassa, pienellä taukojumpalla. Tämähän sujuu hyvin!
10.47 - Alan kirjoittaa aloituskappaletta lyijykynäversioon.
11.15 - Vedän turhautuneena yli aikaansaamani aloituskappaleen. Voi mitä sontaa!! Syön ensimmäisen itseleivotun juustosarven mansikanmakuisella piristejuomalla höystettynä. Alan kirjoittaa toista versiota aloituskappaleesta.
11.38 - Vielä pahempaa sontaa!!!! Yritän rohkaista itseäni kuivatuilla ananaksilla ja vedellä. Viinirypäleitä kuluu tasaista tahtia.
12.03 - Ei auta.
12.11 - Umpikuja. Nyt on vaan alettava kirjoittamaan tekstiä jostain keskipaikkeilta. Syön toisen juustosarven. Hyvää.
13.09 - Valmiina pari hajanaista kappaletta. Kertauskurssin puhtaaksikirjoitusharjoitusten kokemusten mukaan mun pitäis aloittaa puhtaaksikirjoitus N Y T, jos mielin saada tekstin valmiiksi koeajan puitteissa.
13.10 - Lähden taas vessareissulle. Jos jaloittelu parantaisi verenkiertoa myös aivoissa...?
13.35 - Silmäilen edelleen tuskastuneena konseptia, jolla pitäisi olla valmis lyijykynäversio. Vaan kun ei ole.
13.47 - Pienoinen paniikki alkaa iskeä. Teen radikaalin tempun: alan esseen suunnittelun ihan alusta. Back to the ranskalaiset viivat siis. Uudet sellaiset.
14.06 - Nyt ei enää muu auta. Pari joogahengitystä, eteen puhdas konsepti ja käteen tiukka kolmen sormen ote Kuortaneen urheiluopiston kuulakärkikynästä. Alan kirjoittaa tekstiä - ilman lyijykynäversiota. Aikaa 1h 3min.
14.28 - En ole tähän mennessä tehnyt (ainakaan huomannut tehneeni) kuin yhden kirjoitusvirheen, luojan kiitos. Kappaleiden ja lauseiden loogisuutta en kuitenkaan menisi takaamaan.
15.08 - Viimeinen lause muotoutuu hämäräperäisessä muodossa paperille. Essee yltää juuri ja juuri konseptin viimeisen sivun ylälaitaan. Ei mahda mitään. En ehdi lukea tekstiä kertaakaan läpi, mutta ehkä parempi niin. Säästynpä yhdeltä traumaattiselta kokemukselta.
15.09 - "Koe on päättynyt. Laskekaa kynät pulpetille."
So ein Mist. Ens syksynä sit uudestaan, ei kai muuta voi sanoa.
REAALIKOE, HISTORIA;
ke 11.3.2009:
Kun saan koepaperin eteeni, päätän vastata ensimmäisenä jokeriin Suomen valtiomuototaistelusta 1918-19 (tasavalta vai monarkia). Teen paperille hienot suunnitelmat ja saankin aikaiseksi reilu 5 sivua tekstiä. Aikaa kuluu melkein 2 tuntia. Oon siis jo ekan vastauksen jälkeen tunnin myöhässä aikataulusta. Great.
Seuraavat neljä tehtävää päätyvätkin paperille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Viimeisen vastauksen kirjoittamiseen jää aikaa hulppeat 15 minuuttia.
Rustaan paperille silmitöntä vauhtia kaiken, mitä tiedän eurooppalaisten siirtolaisuudesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Mikä ei onneksi ole paljoa, joten ehdin saada tietämykseni kirjalliseen muotoon sopivasti ennen kongin kumahtamista. Ehdin laskea kynän pöydälle ennen kuin kukaan on käskenyt niin tehdä.
Saldo:
-22 sivua tekstiä. Se on paljon, koska aikaisemmin olin laskenut pystyväni kirjoittamaan 3 sivun tuntivauhtia; nyt nopeus oli yli 3,5 sivua / tunti.
-Takaraivopäänsärky.
-Niska ja hartiat jumissa.
-Päässä humisee ja viuhuu.
-Järkevien lauseiden muodostaminen on haasteellista.
-Käsi häilyy elämän ja kuoleman rajamailla. En enää tunne siinä kipua, mutten kyllä muutakaan.
Kokeen jälkeen päätän kävellä koululta Tampereen keskustaan. Lähettelen samalla tekstareita joka ilmansuuntaan tutuille, jotka haluavat tietää, tiesinkö Marshall-avun merkityksen Euroopalle. Eksyn matkalla. Olin kääntynyt risteyksestä väärään suuntaan ja kävellyt puoli kilometriä paikkaan, josta en ensin osannut paikallistaa itseäni.
(Tiedoksi heille, jotka eivät koskaan ole kävelleet Sammon keskuslukiolta Tampereen keskustaan: reitti kulkee puistossa kahden ISON tien välissä ja puolimatkassa on kirkko, joka käytännössä näkyy molempiin päätepisteisiin. Eksymisen mahdollisuus on alle 0,0000001%, ainakin jos henkilö sattuu harrastamaan suunnistusta ja on kulkenut kyseistä reittiä kolmen vuoden ajan.)
VIERAS KIELI, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, SAKSA;
pe 13.3.2009:
Perjantai 13. päivä. Onneksi en muista sitä raahautuessani kodikkaaseen liikuntasaliimme viimeistä kertaa tänä keväänä. Ajatukset ovat nimittäin vatsassani. Rakas pikkuveljeni oksensi viime yönä ainakin viisi litraa. Minunkin mahassani myllertää, en kylläkään ole varma meneekö syy oksennustaudin vai jännityksen piikkiin.
Luojan kiitos tauti ei pääse yllättämään minua, ja saan väritettyä paperille palloja varsin mallikkaasti.
(ps. Ennen kuuntelukoetta opettaja käski harjoitella pallojen värittämistä, että varmasti sitten osaamme tehdä sen oikealla tavalla. Ehheh. Ainakin minun kohdallani tämän kokeen tulos jää kiinni kyllä jostain ihan muusta, kuin siitä pallojen värittämisestä.)
Avoimiinkin vastailu sujuu letkeissä merkeissä. Kun kello lyö 11.30, on jäljellä enää aine. Otsikot ovat inhimillisiä: voi ilmaista kantansa tatuoinneista; kertoa, miltä Eurooppa näyttää vuonna 2029; pohtia, elääkö hetkessä vai säästääkö tulevaisuuteen tai miten koulujen viihtyvyyttä saisi parannettua.
Päädyn kirjoittamaan Euroopan kohtalosta. Maalailen näkymää, jossa Euroopan alueella on enää yksi valtio, diktatuurinen EU, jota häikäilemätön suomalaissyntyinen Alexander Stubb johtaa Helsingistä käsin. Ainoat sallitut kielet ovat saksa, ranska ja suomi; englantia ei saa puhua missään tapauksessa, sillä se on verivihollisen eli USA:n kieli. Etelä-Euroopassa on meneillään tuhoisa ydinaseohjelma, ja entisen Viron alueelle on pystytetty vankila, joka on täynnä CIA-agentteja ja huono-onnisia amerikkalaisia turisteja. Päivästä toiseen EU syytää erilaisia direktiivejä ja lakiesityksiä, jotka kontrolloivat kansalaisten elämää: kaikkien täytyy muun muassa käydä saunassa vähintään neljästi viikossa.
Tarkistusvaiheessa alan epäillä, että minulla on suhteessa liian paljon B-vastauksia. Yritän laskea suttupaperilla jakokulmassa niiden osuutta kaikista vastauksista (45/17), mutta saan vain jotain ihan kummallista vastaukseksi. Kokeen jälkeen tajuan, että suhde olisi pitänyt laskea 17/45... Ihan sama, onneksi se pitkän matikan koe on vasta vuoden päästä.
Tässä kaikki tällä erää. Muusta elämästä kirjoittelua sitten, kun olen päässyt yli tästä kirjoitus-hangoverista. Blondeiluksi laskettakoon tuo mun yritys laskea B-vastausten osuutta.
Lähden purkamaan kirjotuksia kronologisessa järjestyksessä.
ÄIDINKIELI, SUOMI;
ma 9.3.2009:
Kun sain esseetehtävävihon eteeni, mä aloin melkein hihkua riemusta. Tarjollahan oli ihan inhimillisiä vaihtoehtoja! Facebookkia, Lähi-itää, ilmastonmuutosta... Noistahan sais jokasesta ainakin jotain kasaan. Tartuin kuitenkin urheiluaiheeseen, koska äikän kursseilla mä olin aina saanu parhaat arvosanani juurikin urheiluesseistä.
Esseekokeen dramatiikkaa minuutti minuutilta:
9.09 - Koe alkaa.
9.14 - Valitsen urheiluaiheen.
10.14 - Mulla on kaks A4:sta täynnä ranskalaisia viivoja. Avaan viinirypälerasiani ja alan makustella rypäleitä ajatustyön lomassa.
10.20 - Käyn ensimmäisen kerran vessassa, pienellä taukojumpalla. Tämähän sujuu hyvin!
10.47 - Alan kirjoittaa aloituskappaletta lyijykynäversioon.
11.15 - Vedän turhautuneena yli aikaansaamani aloituskappaleen. Voi mitä sontaa!! Syön ensimmäisen itseleivotun juustosarven mansikanmakuisella piristejuomalla höystettynä. Alan kirjoittaa toista versiota aloituskappaleesta.
11.38 - Vielä pahempaa sontaa!!!! Yritän rohkaista itseäni kuivatuilla ananaksilla ja vedellä. Viinirypäleitä kuluu tasaista tahtia.
12.03 - Ei auta.
12.11 - Umpikuja. Nyt on vaan alettava kirjoittamaan tekstiä jostain keskipaikkeilta. Syön toisen juustosarven. Hyvää.
13.09 - Valmiina pari hajanaista kappaletta. Kertauskurssin puhtaaksikirjoitusharjoitusten kokemusten mukaan mun pitäis aloittaa puhtaaksikirjoitus N Y T, jos mielin saada tekstin valmiiksi koeajan puitteissa.
13.10 - Lähden taas vessareissulle. Jos jaloittelu parantaisi verenkiertoa myös aivoissa...?
13.35 - Silmäilen edelleen tuskastuneena konseptia, jolla pitäisi olla valmis lyijykynäversio. Vaan kun ei ole.
13.47 - Pienoinen paniikki alkaa iskeä. Teen radikaalin tempun: alan esseen suunnittelun ihan alusta. Back to the ranskalaiset viivat siis. Uudet sellaiset.
14.06 - Nyt ei enää muu auta. Pari joogahengitystä, eteen puhdas konsepti ja käteen tiukka kolmen sormen ote Kuortaneen urheiluopiston kuulakärkikynästä. Alan kirjoittaa tekstiä - ilman lyijykynäversiota. Aikaa 1h 3min.
14.28 - En ole tähän mennessä tehnyt (ainakaan huomannut tehneeni) kuin yhden kirjoitusvirheen, luojan kiitos. Kappaleiden ja lauseiden loogisuutta en kuitenkaan menisi takaamaan.
15.08 - Viimeinen lause muotoutuu hämäräperäisessä muodossa paperille. Essee yltää juuri ja juuri konseptin viimeisen sivun ylälaitaan. Ei mahda mitään. En ehdi lukea tekstiä kertaakaan läpi, mutta ehkä parempi niin. Säästynpä yhdeltä traumaattiselta kokemukselta.
15.09 - "Koe on päättynyt. Laskekaa kynät pulpetille."
So ein Mist. Ens syksynä sit uudestaan, ei kai muuta voi sanoa.
REAALIKOE, HISTORIA;
ke 11.3.2009:
Kun saan koepaperin eteeni, päätän vastata ensimmäisenä jokeriin Suomen valtiomuototaistelusta 1918-19 (tasavalta vai monarkia). Teen paperille hienot suunnitelmat ja saankin aikaiseksi reilu 5 sivua tekstiä. Aikaa kuluu melkein 2 tuntia. Oon siis jo ekan vastauksen jälkeen tunnin myöhässä aikataulusta. Great.
Seuraavat neljä tehtävää päätyvätkin paperille ilman minkäänlaista suunnitelmaa. Viimeisen vastauksen kirjoittamiseen jää aikaa hulppeat 15 minuuttia.
Rustaan paperille silmitöntä vauhtia kaiken, mitä tiedän eurooppalaisten siirtolaisuudesta 1800-1900-lukujen vaihteessa. Mikä ei onneksi ole paljoa, joten ehdin saada tietämykseni kirjalliseen muotoon sopivasti ennen kongin kumahtamista. Ehdin laskea kynän pöydälle ennen kuin kukaan on käskenyt niin tehdä.
Saldo:
-22 sivua tekstiä. Se on paljon, koska aikaisemmin olin laskenut pystyväni kirjoittamaan 3 sivun tuntivauhtia; nyt nopeus oli yli 3,5 sivua / tunti.
-Takaraivopäänsärky.
-Niska ja hartiat jumissa.
-Päässä humisee ja viuhuu.
-Järkevien lauseiden muodostaminen on haasteellista.
-Käsi häilyy elämän ja kuoleman rajamailla. En enää tunne siinä kipua, mutten kyllä muutakaan.
Kokeen jälkeen päätän kävellä koululta Tampereen keskustaan. Lähettelen samalla tekstareita joka ilmansuuntaan tutuille, jotka haluavat tietää, tiesinkö Marshall-avun merkityksen Euroopalle. Eksyn matkalla. Olin kääntynyt risteyksestä väärään suuntaan ja kävellyt puoli kilometriä paikkaan, josta en ensin osannut paikallistaa itseäni.
(Tiedoksi heille, jotka eivät koskaan ole kävelleet Sammon keskuslukiolta Tampereen keskustaan: reitti kulkee puistossa kahden ISON tien välissä ja puolimatkassa on kirkko, joka käytännössä näkyy molempiin päätepisteisiin. Eksymisen mahdollisuus on alle 0,0000001%, ainakin jos henkilö sattuu harrastamaan suunnistusta ja on kulkenut kyseistä reittiä kolmen vuoden ajan.)
VIERAS KIELI, PITKÄ OPPIMÄÄRÄ, SAKSA;
pe 13.3.2009:
Perjantai 13. päivä. Onneksi en muista sitä raahautuessani kodikkaaseen liikuntasaliimme viimeistä kertaa tänä keväänä. Ajatukset ovat nimittäin vatsassani. Rakas pikkuveljeni oksensi viime yönä ainakin viisi litraa. Minunkin mahassani myllertää, en kylläkään ole varma meneekö syy oksennustaudin vai jännityksen piikkiin.
Luojan kiitos tauti ei pääse yllättämään minua, ja saan väritettyä paperille palloja varsin mallikkaasti.
(ps. Ennen kuuntelukoetta opettaja käski harjoitella pallojen värittämistä, että varmasti sitten osaamme tehdä sen oikealla tavalla. Ehheh. Ainakin minun kohdallani tämän kokeen tulos jää kiinni kyllä jostain ihan muusta, kuin siitä pallojen värittämisestä.)
Avoimiinkin vastailu sujuu letkeissä merkeissä. Kun kello lyö 11.30, on jäljellä enää aine. Otsikot ovat inhimillisiä: voi ilmaista kantansa tatuoinneista; kertoa, miltä Eurooppa näyttää vuonna 2029; pohtia, elääkö hetkessä vai säästääkö tulevaisuuteen tai miten koulujen viihtyvyyttä saisi parannettua.
Päädyn kirjoittamaan Euroopan kohtalosta. Maalailen näkymää, jossa Euroopan alueella on enää yksi valtio, diktatuurinen EU, jota häikäilemätön suomalaissyntyinen Alexander Stubb johtaa Helsingistä käsin. Ainoat sallitut kielet ovat saksa, ranska ja suomi; englantia ei saa puhua missään tapauksessa, sillä se on verivihollisen eli USA:n kieli. Etelä-Euroopassa on meneillään tuhoisa ydinaseohjelma, ja entisen Viron alueelle on pystytetty vankila, joka on täynnä CIA-agentteja ja huono-onnisia amerikkalaisia turisteja. Päivästä toiseen EU syytää erilaisia direktiivejä ja lakiesityksiä, jotka kontrolloivat kansalaisten elämää: kaikkien täytyy muun muassa käydä saunassa vähintään neljästi viikossa.
Tarkistusvaiheessa alan epäillä, että minulla on suhteessa liian paljon B-vastauksia. Yritän laskea suttupaperilla jakokulmassa niiden osuutta kaikista vastauksista (45/17), mutta saan vain jotain ihan kummallista vastaukseksi. Kokeen jälkeen tajuan, että suhde olisi pitänyt laskea 17/45... Ihan sama, onneksi se pitkän matikan koe on vasta vuoden päästä.
Tässä kaikki tällä erää. Muusta elämästä kirjoittelua sitten, kun olen päässyt yli tästä kirjoitus-hangoverista. Blondeiluksi laskettakoon tuo mun yritys laskea B-vastausten osuutta.
maanantai 2. maaliskuuta 2009
"Hän teki hartiavoimin töitä."
Nyt se on sit ohi. Hiihtoloma.
Tulipahan katteltua hiihtoo telkkarista, hiihdettyä etuperin, hiihdettyä takaperin, hiihdettyä ympäri Pirkanmaata, hiihdettyä pilkkopimeessä, hiihdettyä auringonpaisteessa, hipsuteltua ylös hiihtonousuja ja hurjasteltua alamäkiä sukset viuhuen, sen mitä nyt pysty sellasten tampioiden seassa, jotka ei osaa laskee mäkiä kunnon muna-asennossa. Kyrsii tollaset.
Hiihdon ämmämmät päätty nekin. Nyt tuun kyllä kärsiin tuskasista vierotusoireista ainakin kuluvan viikon ajan! Sen verran oon koukkuuntunu kyseiseen penkkiurheiluun.
Joitakin urheilijoita en kylläkään jää kaipamaan, varsinkaan niiden haastatteluja. Eräs herra Mäkihyppääjä onnistui kyllä antamaan itestään kuvan sellasena palikkana, että huhhuh. Erityisesti tälläsessä tilanteessa, kun suoritukset ei millään tavalla paikkaa annettuja kommentteja, kyseinen käytös on ihan käsittämätöntä! Vois ensin harjotella ittensä oikeesti maailman huipulle, niin siinä vaihessa olis ehkä hieman hyväksytympää antaa yhen sanan tiuskivia, oikeesti outoja, vastauksia haastattelijoille, tai leijua jossain toimittajien ulottumattomissa...
Samoin Roposen käyttäytyminen haastatteluissa naisten viestin jälkeen oli mun mielestä tosi epäurheilijamaista. Kun siltä kysyttiin sen omasta suorituksesta, se pyöritteli vaan silmiään, huokaili hetken ja tiuskas sitten: "No, viestihän tää oli, eli yhteistulos on ainoo, mikä ratkasee. Ja kultaa tuli." Herranen aika, nainen oli just hiihtäny osuutensa TOISEKS HITAIMMAN ajan! Tottakai siinä vaiheessa ottaa päähän, mutta olis se voinu ihan suoraan tokasta jotain tyyliin: "No itehän vedin ihan surkeesti ja kyllä hävettää ja kiukuttaa tällä hetkellä. Onneks tytöt kuitenkin paikkas tän ja saatiin sitä kultaa!"
Myöskään Hannu-Pekka Hännisen puuduttavan selostuksen katoaminen mun elämästä ei aiheuta mulle suurtakaan tuskaa. Se selostus oli viimenen niitti jo muutenkin mutakuopassa painiville mäkihypylle ja yhdistetylle. Tasasen harmaa äänensävy ei muuttunu oktaavinkaan vertaa missään vaiheessa, ja katsojaa alko melkein väkisin nukuttaa...
Luultavasti Hänninen olis jatkanu selostustaan samalla äänenpainolla, vaikka mitä olis tapahtunu. "Nyt onkin kummulla puoli metriä takatuulta, mutta näin joutui yhdysvaltain Bill Demong jättämään hyppäämättä, mikähän tässä oli ongelmana, jaahas hänellä ei ollut numerolappua. No, seuraavana tornista pitäisi tulla alas Indokiinan edustaja, mutta jaahas, sieltä tuleekin Tarja Halonen ja leiskauttaa komean hypyn viisi metriä yli hs-pisteen, mutta nyt vuoroaan odottelee jo Sveitsin Seppi Hurschler, jolla viime kausi ei sujunut aivan toivotun lailla -- jne...................."
Samoin H-P:n käyttämistä fraaseista alkoi jo vähitellen paistaa päivä läpi. "Hän tekee tässä normaalimäen gundersen-kilpailussa hartiavoimin töitä keltaisessa maailmancupinjohtajanliivissään, kannoillaan pitkänhuiskea norjalainen." Näitä ilmauksia on tullut kuunneltua tänä talvena turhankin tiuhaan.
Muuten loma kulukin lepposasti löytöretkien, uuden jälkiteollisen kulutusyhteiskunnan, barokin, nationalismin, myöntyväisyyspolitiikan, Mainilan laukausten, akkusatiivin, datiivin, partisiipin perfektin ynnä muiden übermielenkiintosten asioiden parissa. Eli siis historiaa ja saksaa tuli vähän kertailtua.
Joskus helmikuun alkupuolella oli tosiaan kirjotusten eka vaihe. Sain alustavat pisteet tietooni jokin aika sitten, ja kaikki oli sujunu yli odotusten! Äikästä sen verran, etten ainakaan vielä oo heittäny pyyhekumia nurkkaan esseen suhteen; tavotteessa ollaan hyvin kiinni ja pisteiden voi opettajan mukaan melko todennäkösesti odottaa jopa nousevan varsinaisessa tarkistusvaiheessa.
Se pitkän saksan kuuntelu taas meni vähän "liiankin" yläkanttiin. Pisteenkään vertaa en siis oo toistaseks taipunu. Toisaalta en ota turhaa ressiä kirjalliseen osioon, koska tavote on saksan kohdalla astetta matalammalla kun äikässä.
Niin ja hissan tulikoe onkin kokonaisuudessaan tosiaan vuorossa vasta ens viikolla...
Sain tänään postissa ilosen yllätyksen. "Metsähallituksen lehti kalastajille". Ja tuli ihan mun omalla nimellä. Yllätys sikäli, että mun elämän toistaseks lähin kosketus kalastukseen on saatu seurakunnan päiväkerhon leikkipäivän onkimispisteessä, jossa oon jumppakepin nokkaan sidotulla ämpärillä kurottanu pyykkinarulle ripustetun lakanan taakse ja napannu saaliiks sieltä kolme tarraa.
Tää posti vetää lähes vertoja viime viikolla mulle saapuneelle kirjeelle, jossa mua houkuteltiin opiskelemaan Joensuun yliopiston kemiantutkimuslaitokselle.
Mä + kemia + Joensuu = SYNTAX ERROR.
My Blondest Moments:
Kattelin viime perjantai-iltana Nelosen Hauskoja kotivideoita. Yhessä videossa amerikkalaisperhe taputteli kuonolle joitakin paikallaan olevia tosi isoja, käsittämättömän ällön ja pelottavan näkösiä matelijoita, joilla oli valtavan terävät hampaat!
Sara: "Hyi kauhee, onks noi eläviä???!!!!"
Muu perhe: "Tota Saraa, ne on dinosauruksia..."
Tulipahan katteltua hiihtoo telkkarista, hiihdettyä etuperin, hiihdettyä takaperin, hiihdettyä ympäri Pirkanmaata, hiihdettyä pilkkopimeessä, hiihdettyä auringonpaisteessa, hipsuteltua ylös hiihtonousuja ja hurjasteltua alamäkiä sukset viuhuen, sen mitä nyt pysty sellasten tampioiden seassa, jotka ei osaa laskee mäkiä kunnon muna-asennossa. Kyrsii tollaset.
Hiihdon ämmämmät päätty nekin. Nyt tuun kyllä kärsiin tuskasista vierotusoireista ainakin kuluvan viikon ajan! Sen verran oon koukkuuntunu kyseiseen penkkiurheiluun.
Joitakin urheilijoita en kylläkään jää kaipamaan, varsinkaan niiden haastatteluja. Eräs herra Mäkihyppääjä onnistui kyllä antamaan itestään kuvan sellasena palikkana, että huhhuh. Erityisesti tälläsessä tilanteessa, kun suoritukset ei millään tavalla paikkaa annettuja kommentteja, kyseinen käytös on ihan käsittämätöntä! Vois ensin harjotella ittensä oikeesti maailman huipulle, niin siinä vaihessa olis ehkä hieman hyväksytympää antaa yhen sanan tiuskivia, oikeesti outoja, vastauksia haastattelijoille, tai leijua jossain toimittajien ulottumattomissa...
Samoin Roposen käyttäytyminen haastatteluissa naisten viestin jälkeen oli mun mielestä tosi epäurheilijamaista. Kun siltä kysyttiin sen omasta suorituksesta, se pyöritteli vaan silmiään, huokaili hetken ja tiuskas sitten: "No, viestihän tää oli, eli yhteistulos on ainoo, mikä ratkasee. Ja kultaa tuli." Herranen aika, nainen oli just hiihtäny osuutensa TOISEKS HITAIMMAN ajan! Tottakai siinä vaiheessa ottaa päähän, mutta olis se voinu ihan suoraan tokasta jotain tyyliin: "No itehän vedin ihan surkeesti ja kyllä hävettää ja kiukuttaa tällä hetkellä. Onneks tytöt kuitenkin paikkas tän ja saatiin sitä kultaa!"
Myöskään Hannu-Pekka Hännisen puuduttavan selostuksen katoaminen mun elämästä ei aiheuta mulle suurtakaan tuskaa. Se selostus oli viimenen niitti jo muutenkin mutakuopassa painiville mäkihypylle ja yhdistetylle. Tasasen harmaa äänensävy ei muuttunu oktaavinkaan vertaa missään vaiheessa, ja katsojaa alko melkein väkisin nukuttaa...
Luultavasti Hänninen olis jatkanu selostustaan samalla äänenpainolla, vaikka mitä olis tapahtunu. "Nyt onkin kummulla puoli metriä takatuulta, mutta näin joutui yhdysvaltain Bill Demong jättämään hyppäämättä, mikähän tässä oli ongelmana, jaahas hänellä ei ollut numerolappua. No, seuraavana tornista pitäisi tulla alas Indokiinan edustaja, mutta jaahas, sieltä tuleekin Tarja Halonen ja leiskauttaa komean hypyn viisi metriä yli hs-pisteen, mutta nyt vuoroaan odottelee jo Sveitsin Seppi Hurschler, jolla viime kausi ei sujunut aivan toivotun lailla -- jne...................."
Samoin H-P:n käyttämistä fraaseista alkoi jo vähitellen paistaa päivä läpi. "Hän tekee tässä normaalimäen gundersen-kilpailussa hartiavoimin töitä keltaisessa maailmancupinjohtajanliivissään, kannoillaan pitkänhuiskea norjalainen." Näitä ilmauksia on tullut kuunneltua tänä talvena turhankin tiuhaan.
Muuten loma kulukin lepposasti löytöretkien, uuden jälkiteollisen kulutusyhteiskunnan, barokin, nationalismin, myöntyväisyyspolitiikan, Mainilan laukausten, akkusatiivin, datiivin, partisiipin perfektin ynnä muiden übermielenkiintosten asioiden parissa. Eli siis historiaa ja saksaa tuli vähän kertailtua.
Joskus helmikuun alkupuolella oli tosiaan kirjotusten eka vaihe. Sain alustavat pisteet tietooni jokin aika sitten, ja kaikki oli sujunu yli odotusten! Äikästä sen verran, etten ainakaan vielä oo heittäny pyyhekumia nurkkaan esseen suhteen; tavotteessa ollaan hyvin kiinni ja pisteiden voi opettajan mukaan melko todennäkösesti odottaa jopa nousevan varsinaisessa tarkistusvaiheessa.
Se pitkän saksan kuuntelu taas meni vähän "liiankin" yläkanttiin. Pisteenkään vertaa en siis oo toistaseks taipunu. Toisaalta en ota turhaa ressiä kirjalliseen osioon, koska tavote on saksan kohdalla astetta matalammalla kun äikässä.
Niin ja hissan tulikoe onkin kokonaisuudessaan tosiaan vuorossa vasta ens viikolla...
Sain tänään postissa ilosen yllätyksen. "Metsähallituksen lehti kalastajille". Ja tuli ihan mun omalla nimellä. Yllätys sikäli, että mun elämän toistaseks lähin kosketus kalastukseen on saatu seurakunnan päiväkerhon leikkipäivän onkimispisteessä, jossa oon jumppakepin nokkaan sidotulla ämpärillä kurottanu pyykkinarulle ripustetun lakanan taakse ja napannu saaliiks sieltä kolme tarraa.
Tää posti vetää lähes vertoja viime viikolla mulle saapuneelle kirjeelle, jossa mua houkuteltiin opiskelemaan Joensuun yliopiston kemiantutkimuslaitokselle.
Mä + kemia + Joensuu = SYNTAX ERROR.
My Blondest Moments:
Kattelin viime perjantai-iltana Nelosen Hauskoja kotivideoita. Yhessä videossa amerikkalaisperhe taputteli kuonolle joitakin paikallaan olevia tosi isoja, käsittämättömän ällön ja pelottavan näkösiä matelijoita, joilla oli valtavan terävät hampaat!
Sara: "Hyi kauhee, onks noi eläviä???!!!!"
Muu perhe: "Tota Saraa, ne on dinosauruksia..."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)