On muka ollut ihan hirmuinen kiire tässä viime viikkoina, niin on jäänyt blogi hetkeksi taka-alalle... Mitä tähän mennessä on sitten ehtinyt tapahtua? Kurssit alkoivat, mieluinen vieras Suomesta kävi kyläilemässä ja oon ollut reissussa melkein enemmän kuin täällä Tübingenissä. Tuli nähtyä München, Heidelberg, Berliini, Kööpenhamina, Karlskrona ja Tukholma.
Reissut oli mahdollisia, koska valitsin mun kurssit seuraavin perustein: a) Ne vaikutti mielenkiintosilta. b) Mikään niistä ei oo torstaina eikä perjantaina. Maanantainakin on vaan yks massaluento, jolta voi helposti olla pois. Tosin pitkän viikonlopun hinta on tiistain ja keskiviikon lamaannuttavat koulupäivät klo 8-18. Mutta mitäs sitä ei matkustelun eteen tekis.
Mitä kursseja mulla sitten on? Valtio-opissa: "EU-maiden EU-politiikat vertailussa" (seminaari), "Keskeiset käsitteet kansainvälisessä politiikassa" (seminaari, ainoo kurssi englanniks), "Kansainväliset instituutiot" (luento). Kansantaloustieteessä: "Johdatus taloustieteeseen" (luento ja laskuharkat), "Taloustieteen matemaattiset metodit" (luento ja laskuharkat). Kielikurssit: "Argumentointi, keskustelu ja esitelmien pito" (näitä taitoja tarvii seminaareissa) ja "Tutkielmien kirjottaminen" (vaikken ainakaan tän talvilukukauden aikana yhtään tutkielmaa tuukaan kirjottamaan).
Luennot on täällä samanlaisia kuin Helsingissäkin valtio-opin kursseilla normaalisti (proffa puhuu, opiskelijat kuuntelee), ja laskuharkat kuulemma samanlaisia kuin esim. Aallossa. Seminaarit taas on jotain hyvin tyypillistä saksalaiselle yliopistojärjestelmälle, koska Suomessa en juurikaan vastaaviin kursseihin oo vielä törmännyt. (Suomessa ensimmäinen "virallinen" seminaarikurssi taitaa olla kandivaiheen lopussa oleva proseminaari, jossa kirjoitetaan kandin tutkielma.) Täällä erittäin yleisissä seminaareissa proffan tehtävänä on kurssin aloituskerralla jakaa jokaiselle opiskelijalle aihe, josta nämä vuorollaan kurssin kuluessa pitävät esitelmän muille. Loppukurssin proffa voikin istua takarivissä ja syljeskellä kattoon, kun opiskelijat opettavat asiat toisilleen. Kaikkien opiskelijoiden on ennen seminaaria pitänyt lukea aihetta käsittelevää kirjallisuutta, jotta osaavat esitelmän jälkeen keskustella aiheesta syvällisen kriittisesti. Kurssin lopuksi saa valita, tekeekö kurssikokeen vai kirjoittaako n. 20-sivuisen tieteellisen tutkielman, jossa syventyy esitelmäaiheeseensa tarkemmin.
Kaikki mun kurssit on tosi mielenkiintosia - paitsi ylläripylläri matikka. Oikeesti luulin silloin 2,5 vuotta sitten, kun henkihieverissä kävelin pitkän matikan yo-kokeesta ulos, etten enää ikinä - en IKINÄ - tuu tarvimaan jotain ihme logaritmeja, epämääräsiä integraaleja tai vektoreita tasan missään, mutta kuinkas sitten kävikään. Täällä ne tulla tupsahti ilosesti mua vastaan ja vieläpä vieraalla kielellä ja vieraan näkösinä kaavoina. (Tää oli se mun toinen harhaluulo: olin kuvitellu, että matikka sentään on universaali kieli, mutta ei, näköjään kaavojen merkintätapoja on useita. Ja täällä käytetään tapoja, joita ei käytetty Sammon keskuslukion pitkän matikan tunneilla. Tai sitten en vaan sillon kiinnittäny riittävästi huomioo niihin. Hyvin mahdollista.)
Opiskelut ei ainakaan toistaseks oo haitanneet mun vapaa-aikaa. Yhden mielenkiintoisen kulttuurielämyksen sain kokea eilen, kun olin paikallisessa leffateatterissa katsomassa uusimman Bondin, Skyfall. Ensimmäinen kulttuurishokki tuli lippuja ostaessa: meitä kehotettiin tulemaan paikalle viimeistään puoli tuntia ennen leffan alkua, että saisimme paikat salista. "Meillähän on jo liput", me hämmentyneet vaihtarit ihmettelimme. Meille selitettiin ystävällisesti, ettei näissä lipuissa tietenkään ole paikkanumeroita, vaan istumapaikat salissa jaetaan periaatteella "nopeet syö hitaiden istuimet". Niinpä tulimme paikalle hyvissä ajoin ennen leffan alkua, ja onneksi niin, koska viimeiset eivät saaneet edes oikeaa istumapaikkaa yli 300 hlön salista, vaan joutuivat istumaan rappusilla. (Kieltämättä hyvä keino tehdä voittoa: leffateatteri myy näytöksiin enemmän lippuja, kuin mitä salissa on paikkoja. Ottais vaan itseä ainakin vähän päähän maksaa sama hinta ns. seisomapaikasta kuin normaalista istumapaikasta.)
Toinen kulttuurishokki leffassa oli se, että jokaisella saksalaisella oli leffaeväänä mukanaan pari-kolme olutta. Näitä olusia sihauteltiin auki pitkin leffaa, mutta missään vaiheessa ei ollut minkäänlaisia järjestyshäiriöitä. Suomessa alkoholia ei taida saada viedä leffaan? Se ei ole ainakaan koskaan edes juolahtanut mun mieleen. Jos sitä saisi ottaa mukaan, joka leffassa varmasti olisi paikalla joku örvelö, joka yksin kittaisi kokonaisen salkullisen ja alkaisi sitten möykätä ja haastaa riitaa. Siinä hienoinen ero kahden suuren oluenkuluttajamaan välillä.
Kolmanteen kulttuurishokkiin olin sentään osannut etukäteen varautua: leffa oli dubattu. Kaikki täällä Saksassa dubataan, oli sitten kyseessä Simpsonit tai juuri ensi-iltansa saanut Hollywoodin kassamagneetti. Näin vaihtarille dubbaus on kieltämättä hyvä asia, koska se on helppo tapa treenata kuullunymmärtämistä. Mitään muuta hyvää en dubbauksesta keksi sanoa. Onhan se jotenkin tragikoomista, että Daniel Craig rupattelee Shanghaissa roistojen kanssa sujuvalla saksankielellä. Ehkä saksalaiset päätyivätkin dubbaamaan kaiken toipuakseen toisen maailmansodan traumasta: saksasta ei tullut maailmankieli, mutta ainakin saksalaiset voivat aina telkkarin avatessaan kuvitella näin käyneen.
