"Hän teki hartiavoimin töitä."

Nyt se on sit ohi. Hiihtoloma.

Tulipahan katteltua hiihtoo telkkarista, hiihdettyä etuperin, hiihdettyä takaperin, hiihdettyä ympäri Pirkanmaata, hiihdettyä pilkkopimeessä, hiihdettyä auringonpaisteessa, hipsuteltua ylös hiihtonousuja ja hurjasteltua alamäkiä sukset viuhuen, sen mitä nyt pysty sellasten tampioiden seassa, jotka ei osaa laskee mäkiä kunnon muna-asennossa. Kyrsii tollaset.

Hiihdon ämmämmät päätty nekin. Nyt tuun kyllä kärsiin tuskasista vierotusoireista ainakin kuluvan viikon ajan! Sen verran oon koukkuuntunu kyseiseen penkkiurheiluun.

Joitakin urheilijoita en kylläkään jää kaipamaan, varsinkaan niiden haastatteluja. Eräs herra Mäkihyppääjä onnistui kyllä antamaan itestään kuvan sellasena palikkana, että huhhuh. Erityisesti tälläsessä tilanteessa, kun suoritukset ei millään tavalla paikkaa annettuja kommentteja, kyseinen käytös on ihan käsittämätöntä! Vois ensin harjotella ittensä oikeesti maailman huipulle, niin siinä vaihessa olis ehkä hieman hyväksytympää antaa yhen sanan tiuskivia, oikeesti outoja, vastauksia haastattelijoille, tai leijua jossain toimittajien ulottumattomissa...

Samoin Roposen käyttäytyminen haastatteluissa naisten viestin jälkeen oli mun mielestä tosi epäurheilijamaista. Kun siltä kysyttiin sen omasta suorituksesta, se pyöritteli vaan silmiään, huokaili hetken ja tiuskas sitten: "No, viestihän tää oli, eli yhteistulos on ainoo, mikä ratkasee. Ja kultaa tuli." Herranen aika, nainen oli just hiihtäny osuutensa TOISEKS HITAIMMAN ajan! Tottakai siinä vaiheessa ottaa päähän, mutta olis se voinu ihan suoraan tokasta jotain tyyliin: "No itehän vedin ihan surkeesti ja kyllä hävettää ja kiukuttaa tällä hetkellä. Onneks tytöt kuitenkin paikkas tän ja saatiin sitä kultaa!"

Myöskään Hannu-Pekka Hännisen puuduttavan selostuksen katoaminen mun elämästä ei aiheuta mulle suurtakaan tuskaa. Se selostus oli viimenen niitti jo muutenkin mutakuopassa painiville mäkihypylle ja yhdistetylle. Tasasen harmaa äänensävy ei muuttunu oktaavinkaan vertaa missään vaiheessa, ja katsojaa alko melkein väkisin nukuttaa...

Luultavasti Hänninen olis jatkanu selostustaan samalla äänenpainolla, vaikka mitä olis tapahtunu. "Nyt onkin kummulla puoli metriä takatuulta, mutta näin joutui yhdysvaltain Bill Demong jättämään hyppäämättä, mikähän tässä oli ongelmana, jaahas hänellä ei ollut numerolappua. No, seuraavana tornista pitäisi tulla alas Indokiinan edustaja, mutta jaahas, sieltä tuleekin Tarja Halonen ja leiskauttaa komean hypyn viisi metriä yli hs-pisteen, mutta nyt vuoroaan odottelee jo Sveitsin Seppi Hurschler, jolla viime kausi ei sujunut aivan toivotun lailla -- jne...................."

Samoin H-P:n käyttämistä fraaseista alkoi jo vähitellen paistaa päivä läpi. "Hän tekee tässä normaalimäen gundersen-kilpailussa hartiavoimin töitä keltaisessa maailmancupinjohtajanliivissään, kannoillaan pitkänhuiskea norjalainen." Näitä ilmauksia on tullut kuunneltua tänä talvena turhankin tiuhaan.

Muuten loma kulukin lepposasti löytöretkien, uuden jälkiteollisen kulutusyhteiskunnan, barokin, nationalismin, myöntyväisyyspolitiikan, Mainilan laukausten, akkusatiivin, datiivin, partisiipin perfektin ynnä muiden übermielenkiintosten asioiden parissa. Eli siis historiaa ja saksaa tuli vähän kertailtua.

Joskus helmikuun alkupuolella oli tosiaan kirjotusten eka vaihe. Sain alustavat pisteet tietooni jokin aika sitten, ja kaikki oli sujunu yli odotusten! Äikästä sen verran, etten ainakaan vielä oo heittäny pyyhekumia nurkkaan esseen suhteen; tavotteessa ollaan hyvin kiinni ja pisteiden voi opettajan mukaan melko todennäkösesti odottaa jopa nousevan varsinaisessa tarkistusvaiheessa.

Se pitkän saksan kuuntelu taas meni vähän "liiankin" yläkanttiin. Pisteenkään vertaa en siis oo toistaseks taipunu. Toisaalta en ota turhaa ressiä kirjalliseen osioon, koska tavote on saksan kohdalla astetta matalammalla kun äikässä.

Niin ja hissan tulikoe onkin kokonaisuudessaan tosiaan vuorossa vasta ens viikolla...

Sain tänään postissa ilosen yllätyksen. "Metsähallituksen lehti kalastajille". Ja tuli ihan mun omalla nimellä. Yllätys sikäli, että mun elämän toistaseks lähin kosketus kalastukseen on saatu seurakunnan päiväkerhon leikkipäivän onkimispisteessä, jossa oon jumppakepin nokkaan sidotulla ämpärillä kurottanu pyykkinarulle ripustetun lakanan taakse ja napannu saaliiks sieltä kolme tarraa.

Tää posti vetää lähes vertoja viime viikolla mulle saapuneelle kirjeelle, jossa mua houkuteltiin opiskelemaan Joensuun yliopiston kemiantutkimuslaitokselle.
Mä + kemia + Joensuu = SYNTAX ERROR.

My Blondest Moments:
Kattelin viime perjantai-iltana Nelosen Hauskoja kotivideoita. Yhessä videossa amerikkalaisperhe taputteli kuonolle joitakin paikallaan olevia tosi isoja, käsittämättömän ällön ja pelottavan näkösiä matelijoita, joilla oli valtavan terävät hampaat!
Sara: "Hyi kauhee, onks noi eläviä???!!!!"
Muu perhe: "Tota Saraa, ne on dinosauruksia..."