Joku vois muistuttaa, ettei Erasmuksen ideana oo opiskella. Noo, kaks mun kokeista on harmi kyllä oikeesti pakollisia (johdatus taloustieteeseen ja taloustieteen matemaattiset metodit), koska niiden pitäis olla osa mun kansantaloustieteen sivuainetta (jos vaan pääsen läpi. Matikan kanssa voi oikeesti tehdä tiukkaa.) Kolmas on EU-maiden EU-politiikat vertailussa: valtio-opin kurssi, joka oikeesti kiinnostaa mua. Niin ei kai auta valittaa...
Viikon päästä onneks alkaa LOMA ! Joka kestää kaks (2!!!) kuukautta! Saksalaiset on nimittäin aika omalaatusia: täällä on talvilukukausi lokakuun puolivälistä helmikuun puoliväliin, tauko, kesälukukausi huhtikuun puolivälistä heinäkuun loppuun. Oon suunnitellu hyötykäyttäväni tän tauon reissaamiseen. Luvassa ainakin Malaga, Barbate, Sevilla, Zaragoza, Madrid, Helsinki, Åhus (pääsiäisleiri - muuten ei ehkä olisi päätyny tälle listalle :D) ja Pariisi; todennäkösesti myös Lontoo, Southampton ja Portsmouth.
Täällä Tübingenissäkin käyn jossain välissä ainakin muuttamassa itteni paikasta toiseen. Mun nykyinen alivuokralaisuus nimittäin päättyy maaliskuussa (Hollannissa vaihdossa ollut huoneeni omistaja tulee takasin). Olin jo luullut, etten voi saada kämppää tätä paremmalta paikalta (asun vanhan kaupungin keskustassa, max. 15 minuutin kävely kaukasimpaan luentopaikkaan), kunnes löysin uuden huoneeni, joka sijaitsee keskellä kampusta (max. 5 min kävely kaukasimpaan luentopaikkaan ja 5 min keskustaan). Tulee kyllä oikeesti oleen sellanen shokki palata joskus täältä idyllisestä opiskelijakyläkuplasta takasin Helsinkiin VR:n/HSL:n armoille...
Oon viihtyny täällä Tübingenissä ihan käsittämättömän hyvin.
Asioita, joita tässä kaupungissa muun muassa rakastan:
+Kompakti koko. Tuliko sanottua riittävän monta kertaa?
+Paljon pikkukuppiloita, joissa on opiskelijahinnat (kaupunki koostuu lähinnä opiskelijoista, niin ei sinänsä mikään ihme).
+Ihanat kirjastot. On jos jonkinlaista lukusalia ja -sopukkaa, historiallista ja modernia, ullakolla tai "akvaariossa"... Joka paikassa "oppivainen" ilmapiiri, josta saa vertaistukea omaan luku-urakkaan. Ja aina törmää tuttuihin. Lukupaikka pitää kuitenkin mennä varaamaan heti aamusta, koska vaikka niitä on tarjolla toista tuhatta, kirjasto on aina täynnä.
+Joka kadunkulmassa on kirjakauppa, leipomo tai jätskibaari (okei, jätskibaarit on olleet suljettuna joulukuun alusta lähtien, mutta eiköhän ne viimestään maaliskuussa taas aukea).
+Täällä on vieläkin aamusta iltaan kaduilla pystyssä vihannes- ja hedelmäkojut. Keskellä talvea!
+Täällä on oikeesti lämmintä: ennen joulua oli +15 ja viime viikollakin päästiin samoihin lukemiin. Oli niin keväinen fiilis! (Harmi kyllä tällä viikolla kylmeni taas muutamaan plusasteeseen ja on vaan satanu, satanu, satanu... Mutta yleisellä keskiarvotasolla kuitenkin ihana sää tänä talvena.)
+Lumesta ei oo tietookaan. Vaikka sitä joskus ilmassa leijailisikin, ei se kuitenkaan jää kaduille. Siitä seurauksena ekaa kertaa elämässäni ympärivuotinen pyöräily (en nimittäin uskalla pyöräillä lumella enkä jäällä), joka on täällä kaupungissa ehdottomasti paras liikkumistapa!
Mikä täällä joskus pännii:
-Luennon päätteeksi opiskelijat koputtavat pöydän kanteen. Ei siis taputusta tms. Nyt siihen alkaa pikkuhiljaa tottua, mutta jotenkin hassulta se edelleen tuntuu. Sitä paitsi mun rystyset on oikeesti aika hellänä pitkän koulupäivän jälkeen!
-Opiskelijat on liioitellun pedantteja (ei ehkä yllätys, kun on saksalaisista kyse, heh.) Helsingissä tottu siihen, että sillon vartin yli alkaa vasta ensimmäisiä innokkaita pikkuhiljaa valua kohti luokkaa. Täällä oon huomannu, että on ihan sama, kuinka paljon ennen luennon alkua menen luokkaan, koska se on kuitenkin jo ihan täynnä. Erityisen rasittavaa tää on ollut tiistaisin ja keskiviikkosin, kun luento alkaa 8.15 (oon toivottoman aamu-uninen tai vähintään todella hidas aamupalansyöjä) ja ryhmät on ylibuukattu. Joutuu istuun tyyliin johonkin ikkunalaudalle.
-Leffateatterissa ja kaupoissa on vaan makeita popkorneja. Yäk.
-Saksalaiset ei ymmärrä mun sukunimeä. Tai sit mä en vaan osaa ite sanoa sitä. Mikä on joskus aika masentavaa: miettikää, kuinka tyhmäks sitä voikaan ittensä tuntea, kun ei osaa edes omaa nimeään! Kun sanon "HUHtanen" suomalaisittain painottaen, täkäläiset kirjottaa sen tosiaan Hochdannen (joskus tästä jo täällä bloggasinkin). Kun sitten pyynnöstä tavaan sen, ne aina luulee mun sanovan O kun sanon U. O-kirjain nimittäin lausutaan täällä hyvin U:maisesti. Eikä auta, vaikka sanon U niinkuin U-Bahn (metro, eikä tasan ole olemassa mitään O-Bahnia), silti ne aina kirjottaa hohtanen eikä löydä mua asiakasrekisteristään. Kun lopulta päädyn näyttään nimeni passista, ne pyöräyttelee silmiään ja sanoo: jaa siinä onkin U eikä U (oikeesti en kuule niiden lausumisessa mitään eroa niiden kirjainten välillä.) Mutta kai munkin vaan pitää jatkossa nöyrtyä ja lausua nimeni "huTAAnen". Ja koska joka tapauksessa joudun sen kirjain kirjaimelta tavaamaan, sanon vaikka että U niinkuin Unkari, tms. jotain tosi tuttua U-alkuista. Tai ehkä heinäkuun loppuun mennessä lopulta löydän sen eron U:n ja U:n väliltä. Sillon tiedän tulleeni tosi saksalaiseks.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti