Ny onki takana kaikinpuolin tapahtumarikas viikko. Kirjotellaan tänne niistä positiivisemmista tapahtumista, loppuviimeks niitä on kuitenki kivempi lukee...
Kaikki lähti käyntiin SM-pitkäviikonlopusta. Joku neropatti oli etukäteen mainostanu, kuinka hianoo maastoo siäl tulee oleen ja odottakaamme kaikki sitä kuin kuuta nousevaa. Harmi vaan et mun kohalle se hiano maasto ei ainakaan sattunu. Kartal oli joko vaaleen vihreetä tai tumman vihreetä tai pystyvihreetä, mutta onneks näiden välillä oli kuitenki suota ja täyteenhakattuja hakkuuaukeita. Ja että ois ilo oikeen ylimmillään, niin vaihtelua toi viä ne kolmentoista käyrän mäet. Niitä tahnutessa.
Elämyksiä ei jääny uupuun. Lauantaina koin ehkä yhden elämäni ikimuistoisimmista suunnistushetkistä: Tulin leveen ojan luo ja totesin, etten pysty hyppään sen yli. Kisa kun oli menossa niin en mä nyt mitään kapeempaa ylityspaikkaa lähteny haeskeleen, siitä yli vaan ku pohjanki zuumailin viä erottuvan ihan hyvin. No, astuin sille "pohjalle", mutta se pettikin alta ja humahdin vyötäröö myöten jääkylmään ojaan ja upposin hyvää vauhtia viä lisää, kun ei tullu kiinteetä pohjaa siältä mutavellistä vastaan. Taistelin itteni vastarannalle, ja lopulta sain itteni kiskottua ylös vedestä. Olin litimärkä ja paikat veti ihan kohmeeseen. Ravistelin trikoistani sellaset viis kiloo mutaa pois, ja olin jatkamassa matkaa, kun tajusin että kompassi ja karttakin oli saanu kunnon kylvyt. Niitä sitte kuorinki hetken aikaa mudasta pois ennenku erotti ees muutamia karttamerkkejä... Onneks siitä oliki sitte heti se kuudenkytä metrin lähes pystysuora nousu, niin väkisinki lämpes siinä vuorikiipeillessä.
Ehkä elämäni parhaita päätöksiä oli valita suunnistus eikä yleisurheilu.
Maanantaina olin iltarasteilla talkootyäläisenä. Siä oli emit-tiatokantaan tallentunu mitä hianompia nimiä, ja maalihenkilökunta luki niitä ihan pokkana. Parhaat oli ison karvasen miähen nimi Mira, ja jonku kunnon jekuttajan nimi Juoni. Kylmän sodan kriisitki sai kyytiä siinä kartanmyynnin ohessa.
Tiistai-iltana mulla oli eka espanjantunti. Opin, että jos menee Espanjaan niin kannattaa esitellä ittensä joko Marikaks tai Askoks:
"Soy Asko." = "Olen kuvottava."
"Soy Marika." = "Olen hintti."
Keskiviikkona tapahtu koulussa Pinaattikeittokatastrofi. Ruokalaa lähestyessä jo kaukaa pysty haistaan, et jotain mätää (kirjaimellisesti) on ruuassa. Tää pinaattikeitoks ilmotettu ruaka haisi ja maistu erehtymättömästi navetalta / lehmältä / sen ulosteelta. Edes Venla ei pystyny syämään sitä ruakaa kun pari lusikallista, ja se kertoo jo jotain. Joku vei keittolan tädeilleki haistettavaks yhen annoksen, ja niiden pääjehun suusta kuulu: "Ei mutta. Täähän maistuu ihan p*skalle."
Seuraavana päivänä ne tädit julkas kirjelmän, jossa luki: "Eilinen pinaattikeitto oli pahaa. Se EI kuitenkaan ollut pilaantunutta." Ja sitten jotain soopaa liikakeitetystä pinaatista ja valkopippurin määrästä. Sitten ne tarjos kaikille opiskelijoille pullat. Enemmistö kylläkin epäili, et se oli vaan keino lahjoo meidät hiljaseks. Who knows.
Koulusta lähes suaraan lähettiin keskiviikkona ajeleen kohti maamme pääkaupunkia ja Olympiastadionia. Mää ainakin halusin nähä Suomi-Saksa-matsin ainoostaan sen takia, että pääsis näkeen ihanan Poldin sekä muut idolini Klosesta Schweiniin. Mutta Suomihan järjesti ihan kunnon näytöksen siä, ja pelistä kehkeyty Suomi-Klose-ottelu. Aika vaikuttavaa kun screenillä lukee: 38.Klose 45.Klose 83.Klose.
Kunnon maalijuhlaa viätettiin, ja täpötäys stadioni kannusti ihan taukoomatta. Ite matsin kulusta en suaraan sanottuna oo yhtään perillä. Kiljuin vaan koko ajan kurkkuni käheeks Suamee ja matsin jälkeen käsiä vaan punotti ja särki kun olin taputtanu niin hulluna. Saksan fanikaulahuivi pysy silti uskollisesti kaulassa koko ajan. 2009 lokakuussa sitten lento Berliiniin seuraan Saksa-Suomi-peliä, tiätenkin Saksan kannattajana. Siäl tuskin koettavana ainakaan latteempaa tunnelmaa...
Ja torstaina alko uus tuatantokausi mun yhestä lempparisarjastani: Idolsista. Miätin vaan, kuinka sinne vuodesta toiseen menee niitä pellejä, jokka ei oo ikinä ees ukkonooaa osannu laulaa nuotilleen. Ehkä ne toisaalta on just niitä, kenen takia sitä ohjelmaa katotaan. Viihdyttävää se joka tapauksessa on. Tykkään muute siitä uudesta tuomarista, Patrick Sarinista. Ihan osaavan ja reilun olonen heppu. Jatkossa vaan menee torstain Idolssit päällekäin tanssitunnin kaa... Mut onneks tallentavat digiboksit on keksitty.
Huamenna könytäänkin sitten jo öisessä mettässä Suamenmestaruus-tasolla. Mä aion nauttia lepposasta koti-illasta onlinen, Makuunin leffojen, subien ja erilaisen toinen toistaan epäterveellisemmän mässyn ääressä. Kadehtikaa vapaasti.
Ja näin loppuun: olkaa kivoja toisillenne.
My blondest moments
Luin jostain ruokaohjeita, joissa puhuttiin että leivän päälle voi laittaa avokadon lihaa. Ihmettelin sitten isoon ääneen, että mikä eläin se avokado oikeen on, ja päädyin lopulta kalaan. Äitiä vähän nauratti, ja se pyysi siinä samassa yhteydessä mua kuvaileen anjovista, joka on Janssonin kiusauksen yks pääraaka-aine. No kaikkihan tiätää, et anjovis on sellanen purjon ja sellerin välimuadolta näyttävä kasvis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti