Kääpiöiden asialla

Elämää on hallinnu viime aikoina lähinnä olympialaiset ja koulunkäynti. Olympialaisten ehottomasti paras lajinimike on ollu Sinkkumiästen tennis. Vapaasti käännettynä enkun termistä "Tennis Singles Men". Silmä taas on levänny eniten miästen uimahyppyjä seuratessa. Näitä lisää...

Viikkojen aikana fiilistä on nostattanu miästen olympiaurheilun lisäks mahtavat biisit, joita oon sattunu radiosta bongaileen. Parhaita on Dingon Skorpioninainen, joka kuvaa varmaan sit muakin tosi hyvin.. Jason Mrazin "I'm yours" taas on niin letkee, et se saa väkisinki hymyilyttään. Coldplayn "Viva La Vida" on parasta Coldplayta ikuisuuksiin. Kat DeLunan "Run the show" laittaa tanssijalan vipattaan ja lanteet keikkuun naapurin Erkilläki. Ja Waldo's Peoplen "Back again" vaan on ihan älyttömän vetävä jumputus. Näitä suasittelen kaikille!!!!

Otteita Dingon biisistä "Skorpioninainen":

Sä pistät minut jäljessäsi ryömimään,
sä tiedät, että silti jään.
Sä olet kuningatar, minä sinun alamainen.
Sä olet kuningatar, skorpioninainen.
//
Jos suo kohtelen kuin kukkaa,
sä puukolla lyöt, revit tukkaa.
Jos sinun kyllä muuttuu eiksi,
mä raastan balsan kappaleiksi.
//
Mä konttaan sinun perässäsi kaupunkiin.
Mä kiinni jäin sun liisteriin.
Sä olet niin kuin alkoholi, vielä yksi samanlainen,
sä olet huumetta tai jotain, skorpioninainen.

Niin ja taas uus mitalikin saatiin! Oli kyl kiva kattoo sen Suamen paksuairokaksikon soutu sunnuntaina. Aivan loistavaa, et ne pääsi mitaleille!! Harmitti kylläki kisan jälkee, ettei ne voittanu.
Sara: "Pah noi kuubalaiset vei tän, ku ei ne varmaan muuta elämässään tee ku souda Amazonia eestaas!"
Pyry: "Öö siis Sara ne on tosiaan Hollannista..."
No jaa, Kuuba ja Hollanti. Voi mennä sekasin ihan keltä vaan.

Eka kouluviikko ja rapiat päälle takana. Huhhuh nimittäin ei mikkää iha miälettömät fiilikset. Tai no, ehkä mä selviän tän jakson, on tosiaan jopa kolme kurssia lukkarissa. Ja ykskään niistä ei oo se ihq pitkä matikka, eli läksyjen määrä ei päätä huimaa. Rento tulevaisuus siis eessä!

Koulun alku oli aika jekku. Opo sattu bongaan mut siält samantiän ku astuin ovesta sisään, ja tuli kerjään mua tutoroimaan uusia pikkuykkösiä. Urheiluryhmälle pitis saada urheilulinjalainen tutori, ja oli kuulemma pulaa sellasista. No, mikäs siinä, menin sillä viiden minsan varotusajalla mainostaan pualekstunniks niille sulosille babyfaceille neljän vuoden lukionkäyntiä (kannattaa ottaa verorahoista kaikki irti) ja varotteleen opettajien ominaispiirteistä. Silmät suurina ne mua kuunteli ja rohkastu jopa kysyyn jotai oma-alotteisesti. Oiskohan musta ainesta opettajaks...?

Mulla on varmaan vähän liikaaki vapaa-aikaa ja hypäreitä, tai sit vaan tää syksyn ilmasto on innostanu mut ettiin uusia harrastuksia. Päätin alottaa espanjan lukemisen, mennä johki ruottinkiälen keskustelukurssille ja jatkaa MTV-dancea parin vuaden tauon jälkeen. Se tanssi on siis sellasta ketkuttelua, kuten joku osuvasti sitä kuvas... Hianosti sanottuna eräs street dancen lajeista.

Näiden uusien lajien alkamista ootellessa oon leikelly lehistä Phelpsin, Boltin, Nadalin, ym. hottis huippu-urheilijaolympiavoittajien kuvia. Bolt on kylä ihan ihmemiäs. Ja sil on hyvät muuvit! Aikomuksena näiden kuvien suhteen on tuunata se kansio, jota käytän koulussa. Sellasia kuumiksia kattellessa lämpiää kylä varmana hyytävimpänäki talviaamuna matikantunnilla...

Viime viikolla oli kauden pääkisa, nimittäin Nokian Mestaruudet! Osanottajia kokonaisuudessaan parisen kymmentä, ja jokanen piirsi itelleen oman ratansa karttaan rastimääritteiden avulla. Sen tuloksia ku oon ootellu, niin on tää bloginki pitäminen päässy jäämään taka-alalle. Se kisa oli kylä mun suunnistustaidon näyttämisen riamuvoitto. Tällänen tapahtumaketju pääs käymään:
-oon rastista parinkytä metrin päässä ja alan surraan ympyrää, eli rastinotto ei aivan nappiin.
-lopulta löydettyäni rastin lähen siltä väärään suuntaan.
-päädyn kuitenki tavottelemalleni kärrytielle, enkä loppuviimeks kauheen kauas reitiltä.
-lähen juokseen kärrytietä muutaman sata metriä väärään suuntaan. Ja tän polven kaa se matka vastaa maratonia.

Loppuviimeks sain itteni seuraavalle rastille, ja jopa maaliin asti. Meiän sarjassa oli neljä osanottajaa, ja siihen mennessä tein sarjan kärkiajan (yks oli tullu mua ennen maaliin). Olin aivan fiiliksissä, tiadossahan oli siis varma mitali! Ja aivan yhtä varmasti ainoo uus palkintokaapin täyte tältä kaudelta.
Parin päivän päästä tulokset sit tuli nettiin, ja hupsista, mut oli hylätty. Kattelin ihmeissäni karttaa, ja älysin sitte verrata sitä rastimääritteisiin: kappas olin piirtäny radalleni yhen väärän rastin. Sitä vatutuksen määrää. No, ens kauel...

Bussien suunnittelussa on muute tainnu autoarkkitehdeille iskee jonkinmoinen lapsus. Ne ei nimittäin oo ihmisystävällisesti rakennattuja ihan kaikille ihmisryhmille. Kotimatkalla bussin perällä istuskellessani tuli miäleen tällänen dilemma: Miättikää, jos ois joku tosi lyhytkätinen mykkä kääpiö, jonka tarvis päästä nopeesti jonnekki, ja sillä ei ois ajokorttia ja satais ihan kaatamalla, eli sen ois pakko mennä bussilla. Joissaki nysseissä ei kumma kyllä oo stop-nappeja ku katossa sen istumapaikan yläpualella. Se kääpiö ei lyhkästen käsiensä takia yltäsi niihin nappeihin, ja ku se on mykkä ni se ei vois ees kysyä apua keltään. Sehän ois tuamittu kulkeen siinä samassa hikisessä nyssessä lopun ikäänsä! Aika karua.

My Blondest Moments:

Alan tosiaan vähitellen lähestyä kunniakasta aikuisuuden rajaa, jolloin aukee mahollisuus muun muassa ajaa ihan ite autoo! Ajoharjottelu lähtee pikkuhiljaa käyntiin, ja mun aiemmat kokemukset pyärien päällä liikkuvista kulkuneuvoista lupaa tosi hyvää: Olin yks kaunis päivä pyäräilemässä Pyryn kanssa (kypärä päässäni Luajan kiitos, en mä muute enää hengissä oiskaan), ja hiaman hitaahkosti liikahtelin ilmesestikin eteenpäin, kun jäin Pyrystä polkasu polkasulta yhä kauemmas. Huutelin sit Pyrtsin perään et se venailis, ja se tokas, et opettelisin ajaan paremmin. Mä tuskastuin sille: "Kyl mä ny pyäräilyn periaatteessa haltsaan, se vaan etten osaa kääntyy mutkissa!"
Ajokorttia ootellessa...