ÄÄH taas meni työpäivä hikisessä toimistossa pölyttyen, oon varmaa kohta tulossa mökkihöperöks! Eikä toivookaan kauniista ja tasasesta päivetyksestä tänä(kään) kesänä, pitänee jälleen tyytyä tähä yläluokan lumenkalpeaan hipiään. En mä miltä kuranruskeelta peltotyäläiseltä ois ees halunnu näyttää. Nii joo, paitsi ohan mulla kauniit junttirajat tullu suunnistuspaidasta. Ne on kans se tän lajin ehoton plussa.
Kuitenki se mikä mua enite häirittee mun ulkosessa olemuksessa tällä hetkel on mun kynnet, joide lakkaus on lievästi sanottuna kärsiny viime aikoina. Lakkasin ne Venlan synttäreillä melki kaks viikkoo sitte, ja sen jälkee on tullu kömmittyä metiköissä vähä liikaaki! Inhoon sitä ku just on laittanu täydellisen lakkauksen ni sit menee suunnistaan ja kaikki lakat vaa kolhiintuu pois. Pitis lanseerata jokku sellatteet hanskat, jokka suojelis kynsiä metässä, mut jokka ei kuitenka häirittis kompassinkäyttöö...
Onneks tää kesätyö on patenttitoimistossa ni voisin jatkossa omistaa kaikki ruokatunnit (eihän toki kallista työaikaa) sen keksinnön kehittelyy, ja patentin hankkiminenki kävis tavallista sutjakkaammi. En kyl toisaalt tiiä, että kui hanakasti mua ruvettas jelppiin patentin kehittelyssä, ku onnistuin tekeen nii hianon ensivaikutelman sillon ekana tyäpäivänäni...
Homma meni näin, että olin just hakenu Linkosuon leipomosta aamiaissämpylät työpaikalle, ja olin kiinnittämässä ostoskuittia keittiön ilmotustaululle. Siinä oli joku ihme usalainen klipsusysteemi, jonka toimintaperiaatetta en mitenkä älynny. Mun tarkastellessa klipsua lähempää, huoneeseen tuli mun pomo, joka tervehti "Sä oot varmaanki Sara!". Sätkähdin säikähdyksestä, ku se oli tullu paikalle nii äänettömästi, ja tottakai just sillon sain sattumalta painettua sen klipsun auki, ja kaikki viiskytä kuittia joltai menneiltä ajoilta läsähti komeesti lattialle kauheeseen sekamelskaan. Niitä oliki sit kiva homma keräillä ja laitella järjestykseen... Pomo onneks lohdutti, et kyseinen klipsumalli ei koskaa ollu saanu niin paljoo tuulta allee et se ois patentoitu.
Mun päätoiminen tyätehtävä tääl toimistossa on kahvinkeitto. Onneks multa ei aikasemmin kysytty, et osaanko mä keittää kahvia, koska mulla on vahvat epäilykset et siin tapaukses en oisi koskaan saanu tätä duunia. En ollu ikinä aiemmi keittäny pannullistakaa kahvia, koska maistoin kolmen vanhana vähän kahvia mummon kahvilusikasta ja se maistu tooosi pahalle.
Nyt mun kuitenki tarvi opetella tää taito, ja vähän kantapään kautta se kävi... Enpä oisi uskonu et kui monta asiaa on mahollist mennä piäleen ku keittää kahvia.
Aamupalalle saattaa keittää vahingossa liian paljon kahvia, jollon joutuu kaataa jonku pannullise vaa viämäristä alas. Tai sit saattaa keittää liian vähä kahvia, jollon joillekkuille ei riitä ees kupillista. Tai sit saattaa keittää kahvin väärällä vesi-porot-suhteella, jollon kahvi on joko iha liian tujua tai sit nii lirua, et se menis munki kurkusta alas. Joku torvelo saattas unohtaa avata suodattimen suppilon ja unohtua omiin haaveisiinsa huomatakseen, kui pöydällä yhtäkkiä tulvii kahvia. Joku täys käsi tässä kahvinkeitossa taas saattas vaan kipata porot suppiloo ilman suodatinpussia, ja ihmetellä sit kui kahvi näyttää pannussa tavallist sakeemmalta. Tai sit joku iha urpo saattaa tyynesti keittää useemman pannullisen kahvia ja kaataa jo termareihinki, ennenku tajuaa, että oli aina keittäny ja suodattanu pelkän veden iha ilman poroja.
Mut onneks torvelokki oppii joskus kahvinkeiton jalon taidon, ni ne ei saa heti parin ekan päivän jälkee potkuja.
Jännä kui oon aina pitäny itteeni kauheena luannonystävänä. Joka tasan mitää ilmastonmuutosta edesauta ees vahingossa. No kävipä töissä näi, että laitoin arkiston kännykän latauksee viimesen tyäpäivän aamuna ennen kahen viiko loman alkua. Se tais sillo vähä päästä unohtuu muide hommien takia, ni huamasimpa tänää että siällä se kännykkä ilosesti lataili viäläki. Liävästi oli laturi päässy kuumentuu, mutta hanskat kädessä se lähti iha kivasti irti pistorasiasta.
Nii ja tuli käytyä kampaajallaki tänää! Halusin jonku kunnon muutoksen kuantalooni, ja niimpä mun kauniit kultaset kutrit leikattiinki aika raa'asti poies. Mun miälest syntyny kesäpolkkatukka oli kivan pirtee, mutt rakas pikkuveljeni Pyry huamautti, et se näyttää elävästi sellaselt kypärältä, joka Suamen armeijan sotilailla oli Tuntematon sotilas -leffassa. No täytyy munki kai jotenki näyttää tätä isänmaallisuutta, ku muuten oon niin selkeesti kallellaa noihi sinikeltasiin päi. Heja Sverige!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti