Seikkailu alkaa!

Postikorttinäkymä, +35 °C, superherkullinen 2€:n jätskiannos! (08/2012)

Vihdoinkin se on käynnissä! Nimittäin mun eka viikko Erasmus-vuodesta eteläisessä Saksassa, keskiaikaisen idyllisessä Tübingenissä! Vaikkei Tübingenissä asukkaita aivan suuren maailman malliin olekaan (n. 90 000), riittää mukulakivikaduilla vilinää kellon ympäri. Kaupungilla talsiessa joutuu välillä aivan hämilleen, koska joka puolella vastaan tuntuu tulevan vain nuoria ihmisiä. Tämä johtuu siitä, että yli kolmasosa kaupunkilaisista on opiskelijoita, mikä tekee 1100-luvulla perustetusta Tübingenistä Saksan "nuorimman" kaupungin. 1400-luvulla perustetun, yhden Euroopan vanhimmista, yliopiston (Eberhard-Karls Universität Tübingen) merkitys korostuu siinä, että kaupungin epävirallinen slogan on: "Tübingen HAT keine Universität, Tübingen IST eine Universität." (Tübingenissä ei ole yliopistoa, Tübingen on yliopisto.)

Kuten kaikissa opiskelijakaupungeissa, myös Tübingenissä on pulaa asunnoista. Siksi mulla kävi melkoinen munkki, kun löysin itselleni jo keväällä asunnon täältä WG-Gesucht-nettisivulta. Mun lukaali on kaiken lisäksi ehdoton kultakimpale: kolmen hengen yksityinen kimppakämppä (WG) sokkeloisella kujalla aivan vanhankaupungin eli keskustan sydämessä. Yliopistolle kävelee 7 minuuttia, ruokakauppaan alle 2 minuuttia, rautatieasemalle 10 minuuttia ja kaikki keskustan menomestat ovat kulman takana. Lisäksi naapurissani pönöttää keskiaikainen linna, mikä jaksaa aamusta toiseen sykähdyttää. Talon vieressä virtaa turistikohde: kaupungin halkova Ammer-Kanal (reilu metrinen kanaali), jota ammoisina aikoina käytettiin vessatuotosten poishuuhteluun. Kaupunkikierroksilla olevat turistit seisoskelee usein mun kotioven edessä kuvaamassa tätä nähtävyyttä.

Näkymä kotiin: tuolla kukkien takana mä asun!

Mun muutamanpäiväntakainen saapuminen tänne opiskelijaparatiisiin ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Lähtökohtana oli se, että olin jo asustellut Tübingenissä kämpässäni elokuun ajan, kun kävin täällä kesäyliopistokurssin. Viimeisenä Suomen iltanani huomasin kesken pakkausoperaation, etten löydä mun Tübingenin kotiavainta mistään. Vaihtoehtoja oli tasan kaksi:
1. Olin hukannut avaimen syyskuun aikana johonkin päin Suomea.
2. Olin unohtanut avaimen Tübingeniin huoneeseeni elokuun lopussa sieltä poislähtiessäni.
Facebookkasin tilanteen Tübingenissä oleville kämppiksilleni, jotta nämä tietäisivät olla paikalla avaamassa minulle oven, ja toivoin hartaasti vaihtoehdon 2 olevan totuudenmukainen.

Dilemma alkoi syventyä, kun klo 18 Stuttgartiin laskeuduttuani löysin kännykästäni lukuisia hätääntyneitä viestejä: kumpikaan kämppiksistäni ei ollut paikalla Tübingenissä. Toinen oli matkalla lomalta Kanadasta Saksaan, ja toinen oli juuri edellispäivänä lähtenyt ex tempore -reissulle Müncheniin. Olin siis saapunut neljän painavan kassin kanssa (onneksi SAS suhtautui joustavasti käsimatkatavaroiden lukumäärään) vieraaseen maahan vailla mahdollisuutta päästä sisään kotiini.

Onneksi toisessa kämppiksessäni on McGyverin piirteitä ja hän kehitti suunnitelman: Hän etsi Mitfahrgelegenheit-sivustolta (kimppakyytejä kaupunkien välillä etsitään ja tarjotaan, erittäin halpa ja suosittu tapa matkustaa Saksassa) jonkun random-tyypin, joka oli aikeissa ajaa illan aikana Münchenistä Tübingeniin, otti tähän yhteyttä ja antoi kotiavaimensa tämän kuljetettavaksi. Tübingenissä yhteyshenkilönä oli kämppiksen kaveri, jonka oli määrä noutaa avain kuskin kanssa sovitusta paikasta tämän saavuttua perille. Tämän kaverin piti toimittaa mulle avain klo 21 mennessä.

Soittelin pari kertaa kämppikseni ja tämän kaverin kanssa, sovin tapaamisajan ja -paikan, otin yhteyttä elokuussa tapaamaani paikalliseen kaverinkaveriin ja sain tämän lähtemään kanssani illalliselle. Söin herkullisen käsespätzle-aterian linnan juurella Schlosscafessa, josta siirryin jäljellä olevaksi odotusajaksi hengailemaan kämppikseni kaverin ja tämän kämppäkavereiden kanssa paikalliseen opiskelijakuppilaan.

Jännitys lisääntyi, kun kämppikseni soitti, ettei hänen ensin löytämänsä mitfahrgelegenheit-kuskinsa ollutkaan lähdössä Münchenistä ennen seuraavaa viikonloppua. Kämppis oli luojan kiitos löytänyt toisen tyypin, joka kuitenkin olisi Tübingenissä perillä vasta klo 23. Saksalainen seurani oli onneksi tosi leppoisaa ja hauskaa, joten parin tunnin lisäodottelu ei tuntunut mahdottomalta. Vähän silti painoi takana ollut yhteensä 9-tuntinen matkustus Espoosta Tübingeniin ja tunnin paikallista aikaa edellä ollut elimistön kello.

Avainkuski oli luvannut soittaa meille ohittaessaan Stuttgartin lentokentän, josta kestäisi parikymmentä minuuttia, eli arviolta klo 22.40. Jännityskliimaksi alkoi lähestyä, kun soittoa ei edelleenkään ollut kuulunut kellon ollessa jo 23.40, eikä kuski myöskään vastannut soittoyrityksiimme. Olin jo saanut tarjouksia niin sohvalla nukkumisesta kuin asuntooni murtautumisestakin, kun Moritz-niminen heppu lopulta kilautti hilpeänä olevansa perillä Tübingenissä ja tiedusteli, mihin hän toisi avaimen. Murtautumisesta hekumoineet pojat olivat hieman pettyneitä, mutta loppu hyvin kaikki hyvin.

Oma avaimeni ei kuitenkaan ollut myöskään täällä huoneessani. Pieni paniikki ehti jo hetken kalvaa mieltäni, mutta onneksi avainnippu paikallistettiin seuraavana päivänä kotikotoani Nokialta ja äiti pisti sen tulemaan pikapostissa Saksaan.

Tämä kaikki jo ensimmäisenä vaihtaripäivänäni; mitähän kaikkea seuraavien 300 päivän aikana vielä ehtiikään tapahtua... Pysykää kanavalla. :)

Maisemat Neckar-joelle. (08/2012)