Pussibaiseilua

Löysin Saanan ansiosta internetin syövereistä Anssi Koivurannan blogin, jossa onkin viime päivinä tullu tiuhaan vierailtua. Anssin teksteihin on kirjotettu aina päälle viitisenkymmentä kommenttia, joiden lukeminen tuottaa sen suurimman huvin. Tän tyylisiä kommentteja on 90% niistä kommenteista:
"Anssi siis iiiiik sä oot NIIIIIIN ihQ raxu poxu naxu ihana siis niiiiiin håt!!!!!1 <3> Onx sul tyttöystävää??? t. Teiniprinsessa -95"

Voi kyllä.
On se silti hyvä blogi, koska Anssi on niin älyttömän huippu urheilija, loistotyyppi eikä kaiken kukkuraks habituksessakaan oo mitään vikaa. Suosittelen. (Linkki mun lukulistalla.)

Jouduin tänään kotimatkalla kuunteleen autossa RadioSuomee, koska isällä on auton ratissa sellanen nappi, josta se voi säätää radiokanavia... Sieltä sattu tuleen mun kaikkein "lempparein" radio-ohjelmani, Suuri Haloo.
Tiedoks niille, jotka ei koskaan oo saanu nauttia Suuren Haloon helmistä: radioon saa soittaa kuka tahansa ja toivoo jotain biisiä. Ne radiojuontajat sitten kyselee tältä kainuulaiselta Erkiltä kaikenmaailman kuulumisia, jolloin Erkki toistaa suunnilleen seittemän kertaa peräkkäin, kuinka se näki takapihan lumihangessa kaks vuotta sitten ketunjälkiä. Jotka saatto kylläkin Erkin omastakin mielestä olla toisaalta vaan oman kissan jälkiä. Josta Erkki sitten pääsee siihen, kuinka hän sota-aikanakin jo tykkäs kovin kissoista. Ja oli asemasodan aikaan nähny iskelmälaulajia esiintymässä rintamalla. Josta Erkille tulee mieleen, kuinka nykyään laulajat on niin paljon huonompia kun vanha kunnon Olavi Virta. Ja oli muuten kuullu uutisista, että sähkövirta on aika suosittu energiamuoto. Mutta että kyllä hänen omasta mielestään vanhat kunnon öljylamput toimi paljon paremmin.

Ymmärrätte varmaan idean. Jossain vaiheessa ne juontajat vaan katkasee tän Erkin muistelot, ja sanoo että olis aika jo soittaa se Erkin toivekappale. Jolloin Erkki haluaa sanoo enää muutaman sanan. Ja jälleen suunnilleen 8 minuutin kuluttua Erkki on saanu sanansa sanottua, jolloin Erkin biisi sitten lävähtää soimaan. Jonka jälkeen langoilla on Tauno Kälviältä.

Mun bussikortti katos eilen aamulla. Laitoin sen muistaakseni mun farkkujen taskuun heti kun olin heränny, mutta kun istuin autoon, niin se ei enää ollu siellä taskussa. (Äiti heittää mut ja Pyryn aina aamusin sen 500m autolla pysäkille, koska jostain kumman syystä me ollaan sillon aina myöhässä... Onneks me ei sentään koskaan muulloin olla ikinä mistään myöhässä.) Säntäsin sitten myllään mun huoneen ja kaikki muutkin huonet ihan ylösalasin sen kortin perässä, mutta turhaan. Ei näkyny.

Mua otti ihan älyttömästi päähän, koska olin just edellisenä päivänä ladannu siihen kortille kuukauden seutulipun. Ja nyt jouduin siis maksaan käteisellä sen 4.80 että pääsin kouluun, johon mua ei ees kumma kyllä yhtään huvittanu mennä. Ylipäänsä se, että 20km matka Nokialta Tampereen keskustaan maksaa 5€ on ihan naurettavaa!!! Hesan seudulla kaks kertaa pidemmän matkan pääsee varmaan puolet tota halvemmalla!!

Niimpä päädyinki kotimatkalla tekeen pienen huijauksen: maksoin mun matkan Tampereen kaupungin sisäsellä kortilla. Olin ihan paiseissa, ja meninki takimmaiseen penkkiin istuun ihan kumaraan, ettei se kuski vaan näkis mua. Joskus nimittäin mun kavereita on heitetty Nokian ja Tampereen rajalla ulos bussista, kun se kuski on muistanu millä kortilla ne makso. Sieltä rajalta on meille kotiin melki 10km, eli ei mikään ihan herkku matka joutua käveleen. Onneks mun piileskely onnistu, ja pääsin kotipysäkille asti. Jäi kyllä silti tosi huono omatunto...

Lopulta se bussikortti löyty meiän pihasta jostain lumihangesta. Se oli tippunu mun taskusta siinä, kun menin autoon sisälle. Aikasemmin multa on samalla lailla tippunu taskusta 20€ seteli, jota ei sit enää koskaan löytynykkään. Ootan vaan sitä päivää, jollon hävitän samalla lailla mun VisaElectronin ja henkilökortin, jotka mulla jollain pimeillä reissuilla aina farkkujen taskussa kulkee... Opikshan ei näistä kokemuksista voi tietenkään ottaa.

Oon miettiny, että miten ennen vanhaan oikeen pärjättiin, kun ei ollu nettiä. Eikä edes kännyköitä! Tuntuu, ettei ilman Facebookia ja Orienterarea pystyis enää tuleen toimeen. Niiden kautta voi seurata ties kenen arkielämää ja ihmissuhdetilannetta, ja tietty spekuloida näiden tietojen pohjalta kavereiden kanssa. Pystyy myös oleen ilmasesti millon tahansa yhteydessä satojen kilometrien päässä asuvien kavereiden kanssa.
Toisaalta on aika karua saada tietää kaverinsa lopettaneen seurustelun niin, että lukeen sen Facebookin etusivulta. Moni ei kuitenkaan tee tätä tarkotuksella: nykyään vaan on tapana päivittää siviilisäätyään netissä ihan reaaliajassa.

Joka tapauksessa mulle ainakin on päivän kohokohta klikkailla orienterare.nu:ssa läpi kaikki presensä muuttaneet. Ja seurata, kuinka mun "Vilka har spanat in mig" -lukuni lähestyy 600 henkee...

My Blondest Moments:
Harrastan kaupoissa kiertelyä suhteellisen usein, ja valitettavan suurella prosentilla näistä kiertelykerroista mun mukaan tarttuu väkisin erilaisia tekstiilinkappaleita. Näissä vaatteissa tapaa usein olla joku sellanen ohjelappu, jossa lukee missä asteessa se vaate pitää pestä, saako sen silittää jne. Kovin usein siinä lapussa lukee myös "shrinkage (esim.) 10%". Ihmettelen aina sitä shrinkagee, et tarkottaakohan se venymistä vai kutistumista. Siispä ostan vuorotellen vähän liian isoja ja vähän liian nafteja vaatteita taatakseni sen, että ainakin puolet mun vaatteista on parin pesun jälkeen sopivan kokosia. Katoin sen shrinkagenkin kyllä sanakirjasta tälläkin viikolla, mutta en taaskaan enää muista kumpi se oli... Kutistuminen saattais olla luonnollisempi vaihtoehto, mutta mun mielestä se sana vaikuttaa niin venyväiseltä, etten menis vannoon.