Seikkailu alkaa: Washington DC – Apex, NC

Ostin menolennon jo elokuussa, koska arvelin lippujen olevan aika kalliita tässä välipäivien kieppeillä. Oikeassa olin – yhdensuuntaisten lentojen hinnat Pohjois-Carolinan pääkaupunkiin Raleigh’n (jonka lähellä tätini asuu) lähtivät 1000 eurosta. Hetken jo kylmäsi, mutta onneksi tätini lupasi tulla hakemaan minut kauempaakin, joten päätin ostaa lennon Washington DC:hin.

Lennettiin kohti aurinkoa!

Lopulta sopiva lippu löytyi Momondon avulla Icelandairilta. Lähtö Helsingistä olisi klo 14.20, kolmen ja puolen tunnin lento Reykjavikiin, jossa tunnin vaihtoaika ja josta kuuden ja puolen tunnin lento Washingtoniin (perillä paikallista aikaa klo 18.30). Hinnaksi tuli siedettävä 380 euroa, johon kaiken lisäksi sisältyi kaksi ruumalaukkua à 23 kg + normaalit käsimatkatavarat.

Lento lähti Helsingistä myöhässä, ja hetken jo ehdin jännittää itseni ja erityisesti matkalaukkujeni ehtimistä seuraavalle lennolle. Kaikki meni kuitenkin ihan nappiin! Samoin tulliselvitykset Washingtonissa – matkalaukullinen ruisleipää, ruissipsejä, xylitol-purkkaa, lakua, salmiakkia ja erilaisia suklaita meni sukkana läpi.

Pientä hämmennystä tosin aiheutti, kun yksi tullisetä tivasi, olenko varma, ettei matkalaukussani ole salamatkustajana trollipeikkoja (piti varmistaa pariin kertaan, että olin kuullut ja ymmärtänyt oikein!). Tätini kertoi, että yksi suomalainen (joka sattumalta asuu nykyään Wilmingtonissa) oli aikoinaan tehnyt trolleista suositun TV-ohjelman täällä rapakon tällä puolen. Ei löytynyt värikkäitä salamatkustajia tällä kertaa. :)

Tiffany odotti lentokentällä hienon vastaanottokyltin kanssa!

Koska Raleigh’sta on viiden tunnin ajomatka Washingtoniin, sain onneksi ensimmäiseksi yöksi majapaikan UNCW:n valitseman amerikkalaisen mentorini Tiffanyn perheen luota Washingtonin läheltä Marylandista. Tiffany oli isänsä kanssa minua vastassa kentällä, ja teimme kotimatkalla pienen nähtävyyskierroksen Washingtonin keskusta kautta. Minulla oli pitkän matkustuksen jälkeen ihan epätodellinen olo, kun usvan keskellä häämöttivät niin Valkoinen talo kuin leffoista tutut monumentit ja muistomerkit.

Tiffanyn perhe asui keskellä metsää maaseudulla, jonne he olivat muuttaneet Washingtonin liepeiltä lähiöstä reilu kymmenen vuotta sitten. Minua vähän kylmäsi, kun he kertoivat aivan arkipäiväisen toteavasti syyn muuttoonsa: vanhassa naapurustossa oli alkanut olla yhä enemmän huumejengitappeluita, murhia ja muuta rikollisuutta. Washingtonissa ja Marylandin joissakin osissa tämä on ilmeisesti todella yleistä.

Tiffanyn koti oli valtava, ”tyypillinen” amerikkalainen omakotitalo uima-altaineen – pihalla seisoi neljä autoa, kuistin vieressä liehui USA:n lippu ja sisällä seiniä koristivat raamatulliset mietelauseet. Minua odotti vieraanvarainen perhe, koira ja kissa sekä ennen kaikkea yli vyötärönkorkuinen upottava jenkkisänky. Pääsin nukkumaan paikallista aikaa n. klo 22 ja nukuin aika sikeästi aamukuuteen asti. Sen jälkeen jetlag olikin jo melkein selätetty, mitä nyt parina seuraavana iltana alkoi väsyttää vähän tavallista aiemmin.

Anne-täti ja Heila kotitalonsa edessä

Uudenvuoden aattona tätini Anne sitten haki minut Tiffanyn luota. Oli hauska nähdä matkan varrella jo kolme osavaltiota (Maryland, Virginia ja North Carolina), Trumpin vaalimainoksia ja amisheja! En jaksanut lähteä illalla viettämään uutta vuotta mihinkään, vaan söimme hyvin Anne-tädin ja Brian-sedän sekä suloisen saksanpaimenkoirapentu Heilan kanssa ja seurasimme telkkarista suoraa uudenvuodenlähetystä Times Squarelta. Jet lag vei voiton jo klo 23 paikallista aikaa, mutta onneksi ehdin nähdä lähetyksessä parin tasatuntijuhlinnan eri puolilta maailmaa.

Anne ja Brian asuvat Raleigh’n lähellä pikkukaupungissa nimeltä Apex, joka valittiin viime vuonna USA:n parhaaksi pikkukaupungiksi. Annen ja Brianin naapurusto on ihan kuin Täydellisten naisten Wisteria Lane kauniine omakotitaloineen – todella rauhallinen ja idyllinen paikka! Tässä muutamia kuvia sieltä.

Heila-hauvan kanssa käytiin pari kertaa juoksulenkillä – onnistuttiin väsyttämään toinen toisemme! Parasta oli se, ettei yhtään tarvinnut jännittää turvallisuuden puolesta. Saksanpaimenkoiran kanssa sai lenkkeillä ihan rauhassa, vaikka tosi paikan tullen kyseinen ihmisrakas pentukoira olisikin todennäköisesti korkeintaan nuollut ihan innoissaan mahdollista stalkkeria.

Lenkkeilijätytöt ennen ja jälkeen lenkin

Huh, tulipas taas pitkä teksti! Seuraavassa postauksessa kerron ensimmäisen viikon jenkkikokemuksia – shoppailimme tätini kanssa uuden vuoden alennusmyynneistä kaikkea tarpeellista ja viikon huipennuksena kävimme NHL-pelissä (Carolina Hurricanes vs Nashville Predators)!