Noloista noloin

Ou nou. Tänään tuli vähän mokattua. Aamulla oli sellanen olo, etten oikein jaksaisi panostaa ulkoiseen olemukseeni. Vedin siis päälle vanhat, (koirankarvaiset) ihanan löysät kollarilökärini, L-kokoisen pehmojättihupparin ja tennarit. Meikki jäi pariin ripsarinsutaisuun, ja kampaamattomat, likaiset hiukseni kiepautin löysälle ponnarille. Oikein edustava kokonaisuus siis kaikin puolin.

Ei siinä muuten mitään, kyllä meidän koulussa tämännäköisenä kehtaa ajoittain liikkua (suunnistajien maine on menetetty jo vuosia sitten), mutta kun tänään oli ne syksyn lakkiaiset ja itsenäisyysjuhla, joiden juhlavasta pukukoodista oli toitotettu jo viikkojen ajan... Päädyin siis hipsimään ympäriinsä seinänvierustoja huppu syvälle päähän vedettynä. Sori kaikki ylioppilaat!

Viime jakson matikankurssilla opin yhden asian:
Tiedättekö, miksi matemaatikot eivät tykkää derivoinnista?
-Koska se laskee potenssia...

Lupaavasti alkoi tämänkin jakson (ELÄMÄNI VIIMEINEN!!!!!!!) pitkän matikan kertauskurssi. Olin saanut uuden kännykän, ja mä ja Venla päädyttiin tunnin aikana muun muassa seikkailemaan Bluetoothin ihmeellisessä maailmassa. Venla lähetteli mulle kaikenlaista musiikkia, ja homma oli aivan hanskassa, kunnes...

Sara: -Voinkohan mä avata tän tiedoston? Eihän se vaan rupee soimaan? Tai no ei kai, tää kännykkä on kuitenki äänettömäl...
(Painaa Avaa-nappia.)
(Sekunnin murto-osan kuluttua petollinen kännykkä kuitenkin rävähtää soimaan. Kaiutin on tietysti täysillä ja biisi on jokin The Soundsin kunnollinen rokkirevittely.)
(Opettaja hätkähtää luokan edessä, mutta pyrkii pauhaavasta musiikista huolimatta jatkamaan opetustaan keskeytyksettä.)
Sara: -Apua, miten tää sammuu miten tää sammuu???!!!
(Painelee eri nappeja ja lopuksi punaista puhelinta, jolloin kännykkä kyllä poistuu soitin-tilasta, mutta jatkaa silti kappaleen toistamista.)
(Kaikki oppilaat ovat kääntäneet katseensa kohti tapahtumien keskipistettä.)
(Jäätävähermoinen opettaja pyrkii yhä jatkamaan opetustaan kiinnittämättä huomiota ikkunarivin tapahtumiin.)
Venla: -Tee nyt jotain; miten se sammuu??!!!
(Yrittää myös painella kännykän nappeja, tuloksetta.)
Päähenkilöidemme takana istuvat pojat: -Mitä ihmettä te oikeen teette??
(The Sounds raikaa edelleen kaiuttimesta täydellä volyymillä.)
(Sara kääntyy poikien puoleen ja ojentaa epätoivoisena heille kännykkäänsä.)
Sara: -Auttakaa hei! Sammuttakaa tää!!!!
(Saran takana istuva uimaripoika hekottaa, toinen vain virnistelee selvästi vahingoniloisena.)
(Sara kääntyy takaisin omalle pulpetilleen.)
Venla [sihisten]: -Sammuta se nyt jotenkin!!
Sara: -Joo mä sammutan koko kännykän!
(Painaa virrankatkaisunappia. Kännykkä hiljenee. Samoin hetkeksi koko luokkatila.)
(Sitten opettaja jatkaa tyynesti puhettaan viittaamatta sanallakaan edelliseen episodiin.)
(Päähenkilömme uskaltavat vihdoinkin hengittää. Heidän naamoillaan voisi kevyesti paahtaa muutaman kananmunan ja energiaa riittäisi silti parin hengen infrapunasaunan lämmittämiseen.)
(Herpaantunutta kikatusta.)
(Seuraavaksi tytöt siirtyvät turvallisemmille vesille: piirtelemään kalentereihinsa.)

The End

----------

Tänään lähdenkin viikoksi Saariselälle!!!!!! Toivottavasti sinä aikana kanssalukiolaiseni ehtivät unohtaa ainakin joitakin munauksiani... Tai sitten ei. No, ainakaan en oo täällä koulussa mikään nevari.

Ai niin yksi kohokohta piti vielä mainita viime viikkojen ajalta! Näin Tre-Hki -junassa sen Marin Suomen Unelmien poikamiehestä! Se kulki mun ohi käytävällä, ja mä kysyin siltä, oliko se siinä Unelmien poikamiehessä. Se naurahti ja myönsi olleensa. Sit mä sanoin sille, että se oli mun lemppri siinä. Se naurahti taas ja kiitti. Siinä vaiheessa koko täpötäysi vaunuosasto oli kääntynyt katsomaan meitä, ja kun Mari jatkoi eteenpäin, muutkin matkustajat alkoivat kysellä siltä kaikenlaista. Loppuviimeks kuulin sen mutisevan kaverilleen: -Olis varmaan pitäny laittaa joku huppu päähän tänne junaan tullessa...

My Blondest Moments:

Olin tossa viime viikonloppuna Kuopiossa. Majotus oli jossain kylpylähotellissa, jossa me päästiin syömään hienoihin seisoviin pöytiin. Siellä ravintolassa oli sellanen systeemi, että tarjoilijat haki pöydistä käytetyt astiat ja vei ne seinustalla seisovaan astiakärryyn.

Aamupalalla olin ottanut vähän leipää, ja sellasen tosi herkullisen näkösen sämpylän, joka osoittautukin kivikovaksi ja pahvinmakuiseksi.
Mä en pystynyt syömään siitä pahvisämpylästä kuin muutaman haukkauksen. Mun lautanen oli kuitenkin jo niin täynnä erilaisia salaatin ja juustojen jämiä, etten kehdannut jättää siihen niiden lisäksi vielä sitä sämpylää poisheitettäväksi.

Päätin pelastaa tilanteen vaanimalla astiakärryn vieressä lautanen kädessä, viattoman näköisenä hetkeä, jolloin voisin livauttaa ruoantähteeni sinne kenenkään tarjoilijan huomaamatta.
Tilaisuus koittikin pian. Syöksähdin salamana kärrylle valmiina kippaamaan ruoantähteeni biojäteastiaan. Kärryssä oli kaksi sopivannäköistä reikää. Toisen yläpuolella luki "Roskat" ja toisen etiketti oli hiutunut niin paljon, etten saanut tekstistä selvää.

Meidän koulun ruokalassakin on kaksi reikää, joista toinen on varattu poltettaville roskille ja toinen biojätteille, joten tein aukottoman päättelyn, että täällä ravintolassakin toinen reikä on roskia ja toinen biojätteitä varten. Asiaa pidempään pohtimatta kippasin jämäni hiutuneen etiketin aukosta sisään. Siinä vaiheessa mun katse kuitenkin sattui käväisemään aukon pohjalla. Sieltä välkkyi haarukoita, veitsiä ja lusikoita.

Nielaisin, ja vilkaisin ympärilleni. Ravintolan toisesta reunasta oli juuri lähestymässä kaksi tajoilijaa. Tyrkkäsin sutjakkaasti käteni reiästä sisään ja sain hamuiltua sieltä puolikkaan sämpylän. Siinä vaiheessa tajoilijat lähestyivät jo uhkaavasti, joten päädyin vain heittämään sämpylänpuolikasraukan kohti suuntaa, jossa arvelin roska-astian olevan, ja liukenin paikalta taakseni vilkuilematta...