Lähtö Atlantin toiselle puolen

Blogi herää taas henkiin uuden vaihto-opiskelureissun myötä! Lukuvuosi 2012–13 vierähti eteläisessä Saksassa, Tübingenin yliopistossa. Nyt on vuorossa kevätlukukausi 2016 USA:n itärannikolla, University of North Carolina Wilmingtonissa (UNCW).

Toista kertaa vaihtoon lähtö oli unelmien täyttymys – nautin Saksan-vuodesta niin paljon, että halusin kokea saman vielä uudestaan. Viime kerralla halusin ehdottomasti Saksaan, mutta tällä kertaa paikan suhteen kriteerinä oli englanninkielinen maa Euroopan ulkopuolella. Tiesin USA:n paikkojen olevan Helsingin yliopistossa tosi haluttuja ja kiven alla, mutta panostin paljon hakemukseen (perehdyin eri yliopistoihin ja kirjoitin motivaatiokirjeen ajatuksella).

Vaihdon järjestää ISEP-verkosto, jossa on mukana tuhansia yliopistoja eri puolilta maailmaa. Hakuvaiheessa valinnanvaikeutta helpotti se, että tätini asuu Pohjois-Carolinassa amerikkalaisen miehensä kanssa. Kyselin heiltä suosituksia ja hain sen perusteella neljään pohjoiscarolinalaiseen yliopistoon. Ja sieltähän se paikka lopulta napsahti – UNCW:sta!

Vielä en tiedä Wilmingtonista juuri mitään… Paitsi että siellä on alle 115 000 asukasta, kaunis vanha kaupunki ja upeat hiekkarannat. Ja siellä on ilmeisesti kuvattu tv-sarjat Dawson’s Creek ja One Tree Hill (kumpaakaan ei ole tullut katsottua).

Loppusyksy meni kaikenlaisen byrokratian ja muiden järjestelyiden parissa (viisumi, lentoliput, varallisuustodistus, rokotustodistus, lääketodistus, uusi passi, asunnonhaku, ulkomaan opintotuki, opintolaina, osoitteenmuutos, vaihtoonlähtömaksu, vakuutus, stipendin haku yliopistolta, palkattoman opintovapaan hakeminen töistä… muutaman jutun mainitakseni).

Onneksi sekä Helsingin yliopiston että erityisesti Wilmingtonin yliopiston kansainväliset koordinaattorit olivat tosi avuliaita. UNCW:n koordinaattorit lähettelivät sähköposteja, tekivät checklistin perusteellisilla ohjeilla ja perustivat meille UNCW:n vaihtareille oman facebook-ryhmän, jossa tiedotettiin kaikesta mahdollisesta ja vastattiin parin minuutin sisällä mihin tahansa kysymyksiin, jos jotain oli jäänyt meille epäselväksi. Mulla oli koko ajan valtavan tervetullut olo, mikä vähensi stressiä huomattavasti!

Kiireisen syksyn takia en ehtinyt ajatella lähtöä juurikaan – hoidin vain konemaisesti lähtövalmisteluita töiden, opiskeluiden, politiikan, oman kodin ostamisen, muuton ja hääjärjestelyiden ohessa. Pää prosessoi asian vasta kun aloin pakata (tietysti vasta päivää ennen lähtöä).

Jännitys ja haikeus siinä iski. Jännitys odottavasta seikkailusta ja haikeus siitä, että Suomeen jäi uusi koti ja ennen kaikkea rakas kihlattuni Niklas. Lähtöpäivä olikin sopivasti meidän kihlauksen vuosipäivä. Onneksi lento oli vasta iltapäivällä, niin ehdittiin sitä hetki juhlistaa yhdessä!

Seuraavassa postauksessa kerron ensimmäisen viikon kokemuksia USA:sta (mun eka kerta tällä mantereella!). Stay tuned!