Kukin kurssi kestää koko lukukauden ja on laajuudeltaan kolme paikallista creditiä (6-7 opintopistettä Suomessa). Yhteensä noppia tulee siis täältä 24–28. Viikkotunteja kullakin kurssilla on 2x 75 min. Vaihtaritaktisesti kaikki kurssini ovat vain tiistaisin ja torstaisin, mikä mahdollistaa pitkät viikonloppureissut.
Välillä tuntuu siltä, kuin olisin palannut ajassa taaksepäin lukioon. Kurssit ovat tosi mielenkiintoisia, mutta niillä on läsnäolopakko ja joka tunnille annetaan jotain läksyjä (lukuläksyjä tai pieniä kirjoitustehtäviä). Women’s Issues -kurssilla meillä on aina tunnin alussa pieni kirjoitustesti lukuläksystä.
Women’s Issues -kurssilla katsotaan myös paljon lyhyitä videoita, jotka ovat kyllä mielenkiintoisia, mutta vievät ison osan lyhyistä oppitunneista. Yhdellä kurssilla äänestettiin suljetulla lippuäänestyksellä, halutaanko videot katsoa tunnilla vai pitääkö ne katsoa etukäteen. Ylläri – videoiden katsominen tunnilla voitti. Ajanhukkaa… Vaikkakin oon kyllä outo vaihtari, kun haluaisin saada täältä opinnoista mahdollisimman paljon irti!
Professorit panostavat käytännönläheisyyteen, mikä on tosi tervetullutta vaihtelua Helsingin teoriapainotteisuuteen. Esimerkiksi kampanjointikurssilla meidän pitää osallistua johonkin oikeaan vaalikampanjaan tänä keväänä ja kirjoittaa siitä lyhyt raportti. Ajattelin mennä Hillary Clintonin tiimiin (go Hillary!). Se on varmasti ihan huikea ja myös opettavainen kokemus Suomen politiikkaa ajatellen! Naisasiakurssilla taas meidän pitää tehdä jotakin vapaaehtoistyötä naisten aseman parantamiseksi.
On täällä myös akateemisia tehtäviä. Esimerkiksi poliittisen viestinnän kurssilla keskitytään vaalikampanjoihin median näkökulmasta. Sille kurssille piti kirjoittaa vähintään neljän sivun (+ lähteet) essee jostakin kurssilla käsiteltävästä aiheesta. Valitsin aiheeksi naiset politiikassa. Aihe oli liian mielenkiintoinen, joten esseen pituus lähti vähän lapasesta… Lopputulos oli 10 sivua tekstiä ja kaksi sivua lähteitä.
"Women in politics" -essee valmistui samalla, kun telkkarissa taisteltiin NFL:n konferenssimestaruudesta (Panthers voitti!). Lempikirjani oli "Pearls, Politics, and Power". |
Häkellyttävää kyllä naisten osuus USA:n kongressin jäsenistä on vain 19 % (Suomessa n. 42 %). Lasikatto on siis täällä edelleen kylmää todellisuutta. Enkä yhtään ihmettele miksi, kun analysoi naisehdokkaiden medianäkyvyyttä. Suomessa on kohistu Jutta Urpilaisen verkkosukkahousuista ja Mari Kiviniemen ”kokovartaloministeriydestä”, mutta ne eivät vedä mitään vertoja täkäläiselle seksismille.
Näissä presidentinvaaleissa seksismi ei ole onneksi ainakaan vielä lähtenyt niin lapasesta kuin vuonna 2008, kun suosittu radiotoimittaja kysyi ”haluavatko amerikkalaiset todella nähdä naisen vanhentuvan heidän edessään päivä päivältä neljän vuoden ajan” (60-vuotiaasta Clintonista) ja pumpattavat Sarah Palin -nuket täyttivät kaupat.
Näiden kurssien lisäksi myös gradun kirjoittaminen on edennyt täällä. Mun maisteriohjelma Helsingissä on ihanan joustava, ja sain suorittaa monitieteellisen graduseminaarin videoyhteyden kautta. Kurssilla oli yhdeksän opiskelijaa, joista neljä suoritti sen etänä, kuka mistäkin päin maailmaa. Kansainvälistä porukkaa!