Wanhat 2009 -special

Sanotaan, että vanhojenpäivästä pitää nauttia oikeen kunnolla, koska se on jotain, jonka saa kokea vaan kerran elämässä. Mä oon ilmeisen onnekas tyttö, koska sain pari päivää sitten kokee kyseisen tapahtuman jo toista kertaa elämässäni! Ja oli kyllä melkeinpä hauskempaa kun ekalla kerralla! Kai se johtu siitä, ettei nyt jännittäny niin paljoo kun homma kerran oli jo tuttua.

Päivä oli tosiaan kuuluisa epäonnen päivä eli perjantai 13., ja sen mukasesti se liikkeelle lähtikin! Epäonni ei osunu onneks suoraan mun kohdalle, mutta lähipiiriin kuitenkin. Sonjan pari tippu jumppasalin lavalta ennen yhteiskuvan ottamista ja sen kyynärpää meni sijoiltaan! Seurauksena ambulanssikyyti sairaalaan ennen ensimmäistäkään tanssiesitystä.

Tää Sonjan parin sairaalareissu kesti niin kauan, ettei se ehtinytkään mukaan aamupäivän kumpaankaan esitykseen. Ekassa Sonja joutu katteleen sivusta, mutta tokassa menin lepuuttaan omia jalkojani sen ajaks, että Sonja sai tanssia esityksen mun tilalta. Onneks Burana, morfiini, ilokaasu ja muut painkillerit on keksitty ja kyynärpää saatiin sen verran sijoilleen, että illan esityksessä tangon taivutukset jo sujui parilta normaaliin malliin.

Ruokailussa vedettiin puvut piukeiks Caesar-salaatilla, basmatiriisillä, punaviinikastikkeisella paahtopaistilla ynnä muilla herkuilla. Luojan kiitos mun puvussa oli takana nyörit, joita tarpeen mukaan pysty kiristään ja löysentään...

Illan esitystä odotellessa Blondilla ja Mäyrällä oli ihan liikaa aikaa, ja ne Blondin kuningasidean seurauksena pääty avaamaan jumppasalin kokoontaitettavan seinäpeilin ja meneen sinne sisälle ottaan valokuvia moninkertasista peilikuvistaan...
Kun ne lopulta tuli kikatellen peilien välistä pois, niin ulkopuolella istuskeli hölmistynyttä frakkikansaa:
"Täähän on kun jostain Narniasta, peilin sisältä tulee porukkaa vaikka kuinka!"

Illan pääesitys meni ihan nappiin ja meiän kouluun saapuneet reilu 700 vierasta sai ihailla erilaisia tansseja Cicaposta Wienervalssiin. Mun päkiöiden luut ei viimesen tanssin jälkeen olleet läheskään yhtä pienenä murskana kun viime vuonna, mikä oli erittäin positiivinen yllätys. Jatkoilla pystyin tanssahteleen jopa vähän korkeemmilla koroilla!

Mutta ne jatkot oliskin kokonaisuudessaan ihan toinen tarina...

Pistän tänne tulevaisuudessa vielä lisää kuvia näistä Wanhoista, mutta tässä jo pientä esimakua:

^ -TP:n sienestäjät

^ -Nätit rivistöt


^ -Illan viimenen tanssi ja tunnelma katossa!

Pinkkeilyä

Onko maanpetturuutta, jos on suomalainen ja ei osta Nokian kännykkää? Onko vieläkin raaempaa maanpetturuutta, jos sattuu vieläpä asumaan Nokialla eikä osta Nokian kännykkää?
Tätä dilemmaa oon nyt jonkin aikaa pyöritelly pikku päässäni. Surffailin nimittäin netissä pinkkien puhelinten jahdissa, ja mun ykkössuosikkini on tällä hetkellä yks Samsungin malli... Motorolallakin on erittäin houkuttelevia vaihtoehtoja. Mutta paheneeko Suomen lama, jos en tue Nokiaa? Onko mun kansalaisvelvollisuus luopua söpömmästä, mutta vääränmaalaisesta puhelimesta?

Tässä pari kuvaa kaikkein herkullisimmista malleista:

Nokia 7373

Samsung SGH E900

Motorola Pink SLVR L6

Jätetään asia ehkä harkintaan vielä. Tällä hetkellä mulla ei kuitenkaan oo varaa mihinkään noista edellämainituista luureista...

Istuskelin muuten viime torstaina huvikseni kuus tuntia meiän koulun kodikkaassa jumppasalissa. Oli siellä pari muutakin häiskää päättäny tulla samaan aikaan eväsretkelle, oiskohan meitä joku parisataa ollu yhteensä.

Tekstitaidon koe pyöri tällä kertaa Henrik Ibsenin Villisorsa-näytelmän ympärillä. Voin sanoo, etten kyllä koskaan elämäni aikana ainakaan vapaaehtosesti hankkiudu lähellekään mitään Ibseniin, teatteriesitteisiin, näytelmäarvosteluihin, henkilösuhteisiin, ylipäänsä teatteriin tai sorsiin viittaavaa objektia. Parin viikon sisällä pitäis tulla tulokset; saapi niistä jo pientä osviittaa, pitääkö jo alitajusesti ruveta suunnitteleen piknik-listaa ens syksyn sessioon...

Hauskaa on, kuinka joka vuosi katkerat abit löytää jotain epätasa-arvosta äikän tekstitaidon kokeesta. Viime keväänä valitettiin, kuinka susi-teema antoi selkeen edun susirajan tuolla puolen asuville: eihän pääkaupunkiseutulaiset oo nähny sutta kun korkeintaan Korkeasaaressa kaukaa kaltereiden takaa. Viime syksynä etu oli varmasti sotaveteraaneilla ja historiafriikeillä, sillä aiheena oli Tuntematon sotilas. Tällä kertaa suurten kaupunkien asukkailla oli selkee etulyöntiasema, koska "Mie asun niin pienessä kylässä keskellä maaseutua, jotten mie oo ikuna ejes kuullukaan mistää teatterista, mikää se sellaanen on! Hyö pääkaupunkin asukkaathan ravvaavat tämmöösissä hömpötyksissä harva se ilta!" (Niin, ja oleellistahan kokeessa varmasti oli se, kuinka usein käy teatterissa, eikä ainakaan se, osaako löytää mainoksesta retorisia keinoja.)

Täytyy silti myöntää, että olis siitä jotain hyötyä ollut, jos ois tienny etukäteen vähän kyseisen Villisorsan juonesta. Aineistona ollu katkelma oli niin pitkä ja vaikeeselkonen, että mäkin arvioin ihan väärin sen läpikäymiseen menevän ajan. Jäi viimenen vastausteksti onnettoman torsoks; lykkäsin vaan pisteen sinne perään, kun opettaja huusi kokeen päättyneen. Jäi tosiaan lausekin kesken, ajatuksesta puhumattakaan... Kyllä varmasti pisteitä ropisee siitä, kun en ehtinyt käsittelemään puoliakaan niistä asioista, mitä oli kysytty ja mitä olin suunnitellu vastaavani.
Oli siellä tappiin asti onneks nelisenkymmentä muutakin tyyppiä, kaikki melko epätoivosen olosina.

No, parin viikon päästä tulokset. Esseessä sitten vähän paremmin.

Kävin muuten tänään yksin leffassa. Mulla ei oikeesti oo pienintäkään käsitystä, millon viimeks oisin leffaillu ilman seuraa! Tällä kertaa ei kuitenkaan ollu vaihtoehtoo, koska
a) halusin välttämättä nähdä tän leffan
b) tänään oli joulunjälkeisen ajan ensimmäinen hengähdystauko kaikenlaisista kiireistä
c) kaikki kaverit oli joko jo käyny kattomassa ko. leffan poikaystäviensä kaa
d) tai oli paraikaa pyrähtelemässä vuoden ainoissa hisuiluissaan jossain päin Jämin "lakeuksia"
e) ja pikkuveljet ei jostain kumman syystä innostunu romanttisesta nuortenleffasta
f) ja koska ei, en ole varattu, vaikka jotkut niin luuleekin
g) eli en voi "pakottaa" poikaystävää tuleen mun kanssa kattoon leffaa, joka ei vois sitä vähempää kiinnostaa.

Yksin oli kuitenkin yllättävän terapeuttisen erilaista olla liikenteessä, ja nautin Twilightista erittäin suuresti. Kaikki tytöt, jotka on filkan nähny, tietää kyllä mistä mä puhun. ;) Voi tulispa jo se DVD!!!!

Maaliskuun alussa tulee muuten teattereihin "Himoshoppaajan salaiset unelmat". Siinä on leffaversio kirjasta, joka on mun ihan ehdottomia suosikkeja ollut siitä sekunnista lähtien, kun ekaa kertaa sain käsiini tämän Sophie Kinsellan mestariteoksen! Siinä on hauskoja väärinkäsityksiä, suloisen samaistuttava päähenkilö, suurkaupunki, komeita miehiä, romantiikkaa - ja tietty shoppailua. Pakollinen elokuva kaikille tyttöporukoille!!!!!

My Blondest Moments:
Ainakin kaikki suunnistajat varmasti tietää hisustaja Hannu-Pekka Pukeman paleltumisen Ruotsin kisoissa. Mä kuulin tästä heti paleltumispäivän iltana. Satuin vaan käsittään tapahtumien kulun niin, että
"Pukema hiihtää,
hiihtää,
hiihtää, kunnes alkaa kangistua kylmyydestä....
Ja kaatuu hengenvaarallisesti paleltuneena lumihankeen, josta joku ohikulkija sen löytää."
Rupesin samantien hämmästeleen, kuinka aikuinen mies ei osaa pukee päälleen riittävästi vaatteita ulos mennessään! Ja kuinka joku oikeesti voi kangistua kylmyydestä kesken kisan! Sain vaan vettä myllyyni, kun kuulin, että pakkasta oli tapahtumahetkellä ollu vaan -8. Olin ihan, että voi luoja, ei kukaan voi olla niin tyhmä, että pystyy kesken kisan jäätyyn jääkalikaks, että joku t-paita päälläkö se siellä huiteli????

Onneks mun ihanat tukijoukot väänsi asian mulle rautalangasta: paleltuminen oli sattunu vasta sen jälkeen, kun Pukema oli uupuneena kaatunut lumihankeen. Eli lumihankeen joutuminen oli syy paleltumiselle eikä seuraus siitä...

Tulikohan varmasti riittävän sekavasti selitettyä mun järjenjuoksu? :D

Gossip Boy

Selvisin hengissä kaikista preleistä, ja jopa saksan ja matikan kokeista! Toisista paremmalla menestyksellä kun toisista... Mutta jos Venlakin laskee matikankokeessa tehtävät samalla lailla väärin kun mä, niin en mä ihan toivoton tapaus voi olla! Tai sit mä oon säteilyttäny Venlan päähän epämatemaattisia aaltoja. Jommin kummin.

Äikän prelistä napsahteli 5, 4 ja 3 pinnaa, kyseisessä kirjotusjärjestyksessä. Jos torstaina koittais tsempata loppuun asti... Eväistä ei ainakaa jää kiinni, mun eväsmestariks ilmottautunu äiti on jo tehny kauheet suunnitelmat, et mitä se leipoo mulle mukaan, ja missä suhteessa se laittaa erilaisia hedelmiä sellaseen hedelmäcocktailiin.

Niin se Vierumäen viikonloppu vierähti tosiaan kans. Opisto oli ihan pullollaan kaikenlaisia suunnistajia, koko ajan vaan törmäili eri leireillä oleviin tuttuihin. Ohjaajakoulutuksen ohella tuli blondeiltua sopivissa määrin ja tehtyä powerpointteja ja vähän muutakin yön pimeinä tunteina. Älyttömän hauskaa oli kyllä! Jalat vaan on vieläkin törkeen jumissa lauantain borzovilaisista sun muista lihaskuntoliikkeistä. Näytän kuulemma kävellessäni siltä, että pidättelisin jotain kauheeta vessahätää.

Legendaarisin lausahdus viikonloppuna tuli Juspolta, joka "harkitsi" perustavansa kilpailijan mun Gossip Girlille: Gossip Boyn, jossa nimikirjainten lisäks julkastais kustakin henkilöstä kuvat, tarvittaessa photoshopilla terästettynä. Saa nähdä, saako idea tuulta purjeisiinsa tulevaisuudessa, seuraan tilanteen kehittymistä mielenkiinnolla. Joskus tulevaisuudessa joka tapauksessa luvassa sitä GG:täkin.

Pelästyin tänään, kun mun äikänopettaja soitti mulle illalla. Kuka nyt ei pelästyis, jos opettaja ottaa yhteyttä koulun ulkopuolella?! Kävi kuitenkin ilmi, etten mä ollu tehny mitään laitonta. (Tai no poliisihan sillon varmaan soittais eikä äikänopettaja.) Se kerto, että mä saan palkinnon yhestä kirjotuskilpailusta, johon osallistuin syksyllä. Se oli sellanen Suomen kuvalehden, Otavan ja joidenkin muiden tahojen järjestämä vuoteen 1809 liittyvä skaba, johon sai osallistua kaikki lukiolaiset.
Palkintojenjako on helmikuun lopussa Hesassa, ja jakajana toimii Sauli Niinistö! Oon aikas fiiliksissä, pääsen näkeen Salen ihan livenä! Laitan tänne blogiinkin linkkiä siihen mun tekstiini, sitten kun se ilmestyy tänne nettiin. Kirjotin siis sellasen vaihtoehtohistorian Suomelle, eli mitä olis tapahtunu, jos Venäjä ei oliskaan vallottanu Suomee sillon 200 vuotta sitten. Näätte sit kohtapuoliin, millasen stoorin mä aiheesta kehittelin...

Ihanaa kun huomenna alkaa uus jakso! Tai ihanampaa tietty olis jos ei olis koulua ollenkaan, mutta parempi vaihtoehto tää joka tapauksessa on kuin se, että olis jatkunu toi edellinen jakso vielä. Sen verran olin jo alkanu tippuun kärryiltä vähän jokasessa aineessa...
Nyt uudessa jaksossa mulla on kaks hissan nöräilykurssia, nimittäin natsikurssi ja hissaa englanniks. Pääsen sen enkunkielisen kurssin kaa USAn suurlähetystöön retkeilee, ihan lepposa jakso siis tiedossa!

Yks harmituksen aihe mulla kuitenkin on. Mun kännykkä on peräsin joltain muinaisesihistorian aikakaudelta, enkä oo vieläkään saanu hilattua itteeni tutkiskeleen tän hetkistä luuritarjontaa. Oon jo pitkään himoinnu sellasta ihanaa Nokian pinkinvaaleenpunasta perusmallia... Täytyis vaan ottaa itteeni niskasta kiinni ja lähtee shoppaileen sitä puhelinta. Eikä eksyä aina niihin vaatekauppoihin matkalla. Voisin vaikka palkita itteni sillä kännykällä sen jälkeen, kun oon kunnialla selvittäny tän ekan kirjotusruljanssin ja wanhat. Jos siis onnistun selvittään ne kunnialla. Ylihuomenna H-hetki, sit sen näkee...

My Blondest Moments:
Meiän autossa, kuten varmasti monissa muissakin autoissa, on tupakansytytin, jonka reikä toimii myös kännykän laturin pistokkeena. Ei oo jostain kumman syystä tullu koskaan testattua sitä tupakansytytintä käytännössä.
Yhtenä kauniina päivänä en kuitenkaan voinu vastustaa kiusausta painaa sitä tupakansytyttimen nappia, se näytti niin kutsuvalta... Mun kauhuks se nappi juuttu sinne pohjaan. Kiskoin sitä kaikin voimin irti, ja lopulta se painike jäikin mun käteen. Sen päässä oli hauskoja punasia kiemuroita, jotka näytti niin kivan pyöreiltä, että mun oli pakko vähän koittaa niitä sormella.
Punanen väri tais ilmeisesti johtua kuumuudesta, koska mun sormeen tuli isot palovammat, ja muistoks jäi vielä ne nätit pyöreet rinkulat etusormeen. Aina oppii uutta.

Leikkejä ja prelejä

Huomasin tänään ajan kulun ihan konkreettisesti. Aina pienenä me leikittiin Pyryn kanssa lumileopardeja, jotka eli lumikolauksen jäljiltä syntyneessä valtavassa "lumivuoressa" tien vieressä. Ohi ajavat autot oli sarvikuonoja, joita piti aina sukeltaa piiloon sinne lumivuoren taakse. Tänään koulun jälkeen mä ajoin ite autolla kotiin tästä lumivuoren vierestä, ja siellä joku toppahaalariarmeija syöksähti samanaikasesti liukureidensa taakse "piiloon". Aika surullista.

Näistä rakkaan lapsuuden leikeistä tuli mieleen myös maailman kehittynein lasten lumisota, jota me myös Pyryn kanssa talvisin aina leikittiin. Se sai alkunsa joskus 90-luvun loppupuolella, kun telkkarista tuli jatkosodasta kertova sarja "Kun taivas repeää". Se teki ilmeisesti meihin vajaa kouluikäsiin suuren vaikutuksen, koska me kehitettiin oma lumisota nimeltä "Sissit vastaan Desantit".

Siinä toinen meistä oli suomalainen sissi, ja toinen oli venäläinen desantti (eli suomalaista sissiä vastaava kaukopartiomies). Nää osapuolet rakensi aina itelleen jonkinnäkösen suojamuurin, jonka taakse piti valmiiks tehdä lumipalloja. Sodassa koitettiin tietty osua näillä palloilla vastustajaan. Sit aina se ruumiinosa, johon pallo osu, haavottui ja sitä ei saanu enää käyttää. Maha- ja selkäosumista kuoli samantien. Mulla on lukuisia hienoja muistoja siitä, kuinka oon yhen käden avulla kiskonu itteeni ympäri meiän takapihaa Pyry-desantin "ammuksia" väistellen. Mä olin lähes poikkeuksetta se sissi, koska mä olin vanhempi ja sain siks tottakai aina päättää leikit ja määrätä niissä itelleni kaikki kivoimmat roolit.

Äiti ja isä ei oikeen koskaan tajunnu tätä meiän hienoo leikkiä. Äiti kerto aina meiän sotatouhuja ihmetelleille sukulaisille, että "Taas ne lapset leikkii sitä lapuanliikettä."

Ehkä se näistä kultasista lapsuusmuistoista tällä kertaa. Jos miettii tulevaisuutta, niin aika säälittävää, että just kun mä keksin ittelleni jatkokoulutussuunnitelman, niin sit kaiken maailman lauralepistöt sun muut on saanu päähänsä sen ihan saman ajatuksen. Siis kauppiksen. No, jos en pääse Helsinkiin tai Turkuun näiden plagioijien takia, niin meen sit Ruotsiin tai Saksaan. USAkin on oikeesti alkanu houkutteleen mua jotenkin piilevästi, tiiä sitten mikä Obama-kärpänen mua on purrut... Äh onneks mulla on vielä vuosi aikaa kuluttaa rakkaan lukioni penkkiä.

Tein tänään elämäni ekan kerran kokeen salissa. Oli muuten karua istua niin vetosassa paikassa niin suuren tehtäväläjän kanssa. En kyllä millään ees jaksanu istua kunnolla paikallaan, koko ajan jumppailin jalkalihaksia ja venyttelin käsiä ja kylkiä. Varmaan vieressä istuneet tykkäs mun häiriköinnistä. Vessassakin piipahtelin jalottelun takia. Mua ei ilmesesti oo luotu yo-kokeita varten.

Kokeena oli saksan preli. Ei ehkä menny kummosesti, ainakaan en jaksanu tarkistaa sitä yhtään. Ja aineeseen tuli taas jotain turhanpäivästä lötinää. Onneks viime aikoina saksan suhteen on tuntunu siltä, että joku saksalainen on vallannu mun aivot (vedin yo-kuullusta pistettä vaille täydet!). Toivottavasti tää suuntaus jatkuis sinne viralliseen kuunteluun asti, ettei katkeis kiito kun kanan lento.

Ai niin, mun vaatetus vaihtu jälleen tälle punavalkoselle linjalle. Totesin, että se väriyhdistelmä ehkä kuitenkin pukee mua kaikkein parhaiten. Vastaavasti Vierumäen ohjaajakokouksen osallistujalistaan oli merkitty Venla Niemen seuraks KooVee. Jos oletetaan, että tällänen päikseen vaihto ois tapahtunu, niin kumpikohan seura tässä vaihtokaupassa ois mahtanu jäädä ehkä hilkun verran voiton puolelle?...

Anyway, huomenna vuorossa hissan preli, ja samalla teen hissan neloskurssin kokeen. Pelaan vähän upporikasta ja rutiköyhää, oon lukenu pelkkää neloskurssia. Toivon todellakin, et prelissä ois siitä kurssista inhimilliset kysymykset, eikä jotain työväenluokan asemaa parantaneiden lakien ajottamista ja analysointia... Niistä mulla ei oo pienintäkään havaintoo. Täytyykin tästä mennä paneutuun näihin - köhöm, erittäin kiehtoviin - historiallisiin tapahtumiin. Ens viikolla sitten enemmän juttua, kun on elämän eka kirjotuskerta takana.

ps. Olin muuten blogini kävijälaskurin mukaan sen pariviikkoisen historian 666 kävijä. Pitäsköhän tästä päätellä jotain...

My Blondest Moments:
Sain tässä tammikuun alussa tän vuoden verokortin postissa. Tajusin sitä tutkaillessa, että Suomen verotusjärjestelmässä on huutava vääryys! (Muukin, kun yleisesti ottaen sikamainen veroprosenttitaso muihin maihin verrattuna.) Nimittäin jos tulot ylittää 1490€, niin veroprosentti kipuaa nollasta 13,5%!! Mun pitkänmatikan matikkapääni mukaan on kannattavampaa tienata tasan 1490€ kuin esim. 1500€, jolloin verotuksen jälkeen käteen jäis ainoostaan vajaat 1400€! Olin just ottamassa verovirastoon yhteyttä, kun isä selitti, että se prosentti tulee meneen ainoostaan siitä 1490€:n ylittävästä osasta... Ehe.

Pussibaiseilua

Löysin Saanan ansiosta internetin syövereistä Anssi Koivurannan blogin, jossa onkin viime päivinä tullu tiuhaan vierailtua. Anssin teksteihin on kirjotettu aina päälle viitisenkymmentä kommenttia, joiden lukeminen tuottaa sen suurimman huvin. Tän tyylisiä kommentteja on 90% niistä kommenteista:
"Anssi siis iiiiik sä oot NIIIIIIN ihQ raxu poxu naxu ihana siis niiiiiin håt!!!!!1 <3> Onx sul tyttöystävää??? t. Teiniprinsessa -95"

Voi kyllä.
On se silti hyvä blogi, koska Anssi on niin älyttömän huippu urheilija, loistotyyppi eikä kaiken kukkuraks habituksessakaan oo mitään vikaa. Suosittelen. (Linkki mun lukulistalla.)

Jouduin tänään kotimatkalla kuunteleen autossa RadioSuomee, koska isällä on auton ratissa sellanen nappi, josta se voi säätää radiokanavia... Sieltä sattu tuleen mun kaikkein "lempparein" radio-ohjelmani, Suuri Haloo.
Tiedoks niille, jotka ei koskaan oo saanu nauttia Suuren Haloon helmistä: radioon saa soittaa kuka tahansa ja toivoo jotain biisiä. Ne radiojuontajat sitten kyselee tältä kainuulaiselta Erkiltä kaikenmaailman kuulumisia, jolloin Erkki toistaa suunnilleen seittemän kertaa peräkkäin, kuinka se näki takapihan lumihangessa kaks vuotta sitten ketunjälkiä. Jotka saatto kylläkin Erkin omastakin mielestä olla toisaalta vaan oman kissan jälkiä. Josta Erkki sitten pääsee siihen, kuinka hän sota-aikanakin jo tykkäs kovin kissoista. Ja oli asemasodan aikaan nähny iskelmälaulajia esiintymässä rintamalla. Josta Erkille tulee mieleen, kuinka nykyään laulajat on niin paljon huonompia kun vanha kunnon Olavi Virta. Ja oli muuten kuullu uutisista, että sähkövirta on aika suosittu energiamuoto. Mutta että kyllä hänen omasta mielestään vanhat kunnon öljylamput toimi paljon paremmin.

Ymmärrätte varmaan idean. Jossain vaiheessa ne juontajat vaan katkasee tän Erkin muistelot, ja sanoo että olis aika jo soittaa se Erkin toivekappale. Jolloin Erkki haluaa sanoo enää muutaman sanan. Ja jälleen suunnilleen 8 minuutin kuluttua Erkki on saanu sanansa sanottua, jolloin Erkin biisi sitten lävähtää soimaan. Jonka jälkeen langoilla on Tauno Kälviältä.

Mun bussikortti katos eilen aamulla. Laitoin sen muistaakseni mun farkkujen taskuun heti kun olin heränny, mutta kun istuin autoon, niin se ei enää ollu siellä taskussa. (Äiti heittää mut ja Pyryn aina aamusin sen 500m autolla pysäkille, koska jostain kumman syystä me ollaan sillon aina myöhässä... Onneks me ei sentään koskaan muulloin olla ikinä mistään myöhässä.) Säntäsin sitten myllään mun huoneen ja kaikki muutkin huonet ihan ylösalasin sen kortin perässä, mutta turhaan. Ei näkyny.

Mua otti ihan älyttömästi päähän, koska olin just edellisenä päivänä ladannu siihen kortille kuukauden seutulipun. Ja nyt jouduin siis maksaan käteisellä sen 4.80 että pääsin kouluun, johon mua ei ees kumma kyllä yhtään huvittanu mennä. Ylipäänsä se, että 20km matka Nokialta Tampereen keskustaan maksaa 5€ on ihan naurettavaa!!! Hesan seudulla kaks kertaa pidemmän matkan pääsee varmaan puolet tota halvemmalla!!

Niimpä päädyinki kotimatkalla tekeen pienen huijauksen: maksoin mun matkan Tampereen kaupungin sisäsellä kortilla. Olin ihan paiseissa, ja meninki takimmaiseen penkkiin istuun ihan kumaraan, ettei se kuski vaan näkis mua. Joskus nimittäin mun kavereita on heitetty Nokian ja Tampereen rajalla ulos bussista, kun se kuski on muistanu millä kortilla ne makso. Sieltä rajalta on meille kotiin melki 10km, eli ei mikään ihan herkku matka joutua käveleen. Onneks mun piileskely onnistu, ja pääsin kotipysäkille asti. Jäi kyllä silti tosi huono omatunto...

Lopulta se bussikortti löyty meiän pihasta jostain lumihangesta. Se oli tippunu mun taskusta siinä, kun menin autoon sisälle. Aikasemmin multa on samalla lailla tippunu taskusta 20€ seteli, jota ei sit enää koskaan löytynykkään. Ootan vaan sitä päivää, jollon hävitän samalla lailla mun VisaElectronin ja henkilökortin, jotka mulla jollain pimeillä reissuilla aina farkkujen taskussa kulkee... Opikshan ei näistä kokemuksista voi tietenkään ottaa.

Oon miettiny, että miten ennen vanhaan oikeen pärjättiin, kun ei ollu nettiä. Eikä edes kännyköitä! Tuntuu, ettei ilman Facebookia ja Orienterarea pystyis enää tuleen toimeen. Niiden kautta voi seurata ties kenen arkielämää ja ihmissuhdetilannetta, ja tietty spekuloida näiden tietojen pohjalta kavereiden kanssa. Pystyy myös oleen ilmasesti millon tahansa yhteydessä satojen kilometrien päässä asuvien kavereiden kanssa.
Toisaalta on aika karua saada tietää kaverinsa lopettaneen seurustelun niin, että lukeen sen Facebookin etusivulta. Moni ei kuitenkaan tee tätä tarkotuksella: nykyään vaan on tapana päivittää siviilisäätyään netissä ihan reaaliajassa.

Joka tapauksessa mulle ainakin on päivän kohokohta klikkailla orienterare.nu:ssa läpi kaikki presensä muuttaneet. Ja seurata, kuinka mun "Vilka har spanat in mig" -lukuni lähestyy 600 henkee...

My Blondest Moments:
Harrastan kaupoissa kiertelyä suhteellisen usein, ja valitettavan suurella prosentilla näistä kiertelykerroista mun mukaan tarttuu väkisin erilaisia tekstiilinkappaleita. Näissä vaatteissa tapaa usein olla joku sellanen ohjelappu, jossa lukee missä asteessa se vaate pitää pestä, saako sen silittää jne. Kovin usein siinä lapussa lukee myös "shrinkage (esim.) 10%". Ihmettelen aina sitä shrinkagee, et tarkottaakohan se venymistä vai kutistumista. Siispä ostan vuorotellen vähän liian isoja ja vähän liian nafteja vaatteita taatakseni sen, että ainakin puolet mun vaatteista on parin pesun jälkeen sopivan kokosia. Katoin sen shrinkagenkin kyllä sanakirjasta tälläkin viikolla, mutta en taaskaan enää muista kumpi se oli... Kutistuminen saattais olla luonnollisempi vaihtoehto, mutta mun mielestä se sana vaikuttaa niin venyväiseltä, etten menis vannoon.