Kuluneen viikon aikana on taas suunnistusnetti käynyt kuumana u10-keskustelun ansiosta: Kuka olikaan tehnyt sääntöjenvastaisen yhdistelmäjoukkueen, kuka muodostanut joukkueen aivan Menestystarkoituksessa, kuka julistanut paikallislehdessä sijoittuneensa viestissä viidenneksi ja vieläpä parhaana suomalaisjoukkueena (vaikka todellinen sijoitus olikin 9. ja neljänneksi paras suomalaisjoukkue), kuka vääntänyt järjestäjille protesteja lähes kaikista edellä olleista joukkueista, kuka taas juossut tekaistuilla nimillä, jne...
Viestistä on tosiaan kulunut jo viikko, ja virallisetkin tulokset on julkaistu aikoja sitten, joten vähitellen voisi itse kukin harkita lopettavansa toisten syyttämisen (nimimerkin suojassa)... Tai sitten ei, hauskaa ajanvietettähän keskustelun seuraaminen on.
Mun mielestä kuitenkin oikeasti viihdyttävintä tekemistä menneeseen ungiin liittyen on tulosluetteloiden selailu. Ruotsalaisjärjestäjät olivat taas vauhdissa suomalaisnimien oikeinkirjoituksen kanssa, tässä muutamia parhaita poimintoja:
"Ewari Heinaro" = Einari
"Antti Honkimae" = Honkimaa
" Toni Vourinen" = Vuorinen
"Anti Pirilä" = Antti
"Een Nekänen" = Eetu Nykänen
"Topi Szrjäläinen" = Syrjäläinen
"Eehu Summanen" = Eetu
"Jesse Laukilarinen" = Laukkarinen
"Matti Hjotari" = Huotari
"Saanaman Manner" = Saanamari Manneri
"Lida Nummela" = Iida
"Teenu Niskanen" = Teemu
"Jons Penttonen" = Joni Penttinen
"Kalle LapVe Onnela" = Kalle Onnela (LapVe olisi pitänyt olla joukkueen nimessä "KooVee/LapVe")
Ps. Ilmeisesti vahingossakaan ruotsalaiset ei koskaan kirjoita UO-vokaaliyhdistelmää oikein, vaan kääntävät sen OU:ksi... Esim. taannoin O-Ringenin kisaohjeissa muksulan kohdalla luki vanhemmille tällaiset terveiset: "Me hoitta lapsenne houlettomasti." Houkutteleva mainos lasten hoitopaikalle... Heja Sverige!
Alotin muuten taas karkkilakon. Osui kyllä hyvään saumaan näin kirjotusten alle, koska muuten olisi varmaan helposti tullut naposteltua kaikenlaista epäterveellistä luku-urakan siivittämiseksi.
Aiemmin mun karkkilakko kesti puolitoista vuotta; saa nähdä, kuinka kauan kestän tällä kertaa. Ei ainakaan vielä tee yhtään mieli nameja (ja johan tässä on viikko lakkoiltu)! Sääli vaan, että mun viimeiseksi karkkielämykseksi jäi Bonbonin Napanöyhtä-pussi. Nimen kuullessa herahtaa aivan vesi kielelle... Okei, voi olla että kohderyhmä 5-15-vuotiaat pojannaskalit on siitä tosi innoissaan.
Koulukin tosiaan alkaa täällä Tampereen seudulla jo ensi keskiviikkona (12.8.). Esim. Uusimaalla ja Varsinais-Suomessa kesäloma taas jatkuu siitä vielä ennätyksellisen viikon verran! Ei kyrsi yhtään, ei. Pientä balsamia haavoihin on yhteensä 9 päivän mittainen syysloma lokakuussa, hesalaisten 4 päivään verrattuna. Hähä.
Parasta koulun alussa on kuitenkin Back to school -shoppailu. Vanhojen koulutarvikkeiden korvaaminen söpöillä uutuuksilla on aina yhtä hohdokasta, eikä suinkaan pidä unohtaa vaatevaraston inventaarioremonttia. Vinkki kaikille Tampereella liikkuville uuden korun tarpeessa oleville: käykää Koskarin vastikään avatussa koru- ja asusteputiikki Bijou Brigittessä, se on olemukseltaan mun mielestä kuin Glitter potenssiin 5739!
My Blondest Moments:
Tällä kertaa vuorossa melko ajankohtainen blondeilu:
Olin viime keväänä menossa eräänä kiireisenä kouluaamuna lataamaan bussikorttia Tampereen keskustan R-kioskille. Lähestyessäni kioskin sinikeltaista markiisia minut täytti suuri ihmetys: ihmisjono luikerteli kassalta koko kioskin sisätilan ympäri ja ulottui kadulle asti. Asetuin kiirettäni manaten jonon perälle ja aloin sitten heittää pientää small talkia edelläni jonottavan naisen kanssa:
"Onpas täällä pitkä jono! Aika jännä, että kaikki ihmiset päätti tulla just tänä aamuna tähän kioskiin lataamaan bussikorttiaan!"
Nainen katsoi mua vähän hämmentyneenä ja sanoi:
"Mä en usko, että kaikki nää ihmiset aikoo ladata nyt bussikorttiaan... Kato Madonnan konserttiliput tuli tänään myyntiin R-kioskeille ysiltä, veikkaan että suurin osa jonottaa niiden takia..."
perjantai 7. elokuuta 2009
torstai 9. heinäkuuta 2009
16.7. Destination (un)known
Nyt tulee niin tuhti paketti tekstiä, että turvaudun sisällysluetteloon. Siitä kukin lukija voi halutessaan bongata luettavakseen vaan ne jutut, jotka vaikuttaa kiinnostavilta. Ne tyhjäntoimittajat, joilla ei kesälomallakaan oo mitään järkevää tekemistä, saa tietty kahlata läpi kaiken informaatiotulvan. Suosittelen kuitenkin väliin taukojumppaa ja jotain henkevämpää luettavaa.
Sisällys:
1. Tulevaisuudesta
2. Yksin asumisen tuskaa
3. Kämppiskriteerejä
4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin
5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista
6. Melanoomaepäilyt
7. Tapahtui Gotlannissa
8. Merkkibanaaneja
+My Blondest Moments
1. Tulevaisuudesta
Mun tulevaisuus on lyöty lukkoon (ainakin toistaiseksi). Löysin nimittäin kesken random-nettisurffailun mun tulevaisuuteni. Ja se tulevaisuus on Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan Yleisen valtio-opin Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja, erikoistumisalueena Ulkopolitiikka ja diplomatia. Siellä saa yhdistettyä yhteiskuntaoppia ja historiaa, kansainvälistä järjestötoimintaa ja suhteita sekä tietenkin KIELIÄ. Unelmacocktail mulle!!!
Ens syksyn opo-tunnit, joita kuvitellessani jo tunsin kylmän hien otsallani, tulee olemaan mulle pala kakkua! Nyt mun ei tarvitse kuunnella ammattitaidottomien opojen jaarittelua siitä, kuinka vaihtoehdot lukion jälkeen on TTY (tai TKK jos joku ernu nyt saattais jostain kumman syystä haluta lähteä pois Tampereelta), lääkis, oikis tai kauppis. Ja jos joku uskaltaa sanoa, ettei mikään edellisistä oikein innosta, vaan on kiinnostunut vaikkapa yhteiskuntaopista ja kielistä, niin opo julistaa, että silloin tuleva ammatti on kieltenopettaja (tai kääntäjä, joille ei kylläkään löydy töitä, sorry). Hähää, nauran vahingonilosesti teille kaikille, jotka ette vielä tiedä, mitä haluatte tehdä lukion jälkeen! (Tunne on tuttu menneisyydestä.) Mutta voi tätä helpotuksen määrää.
Sitä ei tietenkään oo vielä aivan lyöty lukkoon, että mä selviän pääsykokeesta. Veikkaan kuitenkin, että keskivertoa paremmat mahkut mulla tulee olemaan; YO-papereilla pystyn aika hyvin kompensoimaan niitä pääsykoepisteitä.
Jos nyt kuitenkin joku totaalijäätyminen siellä pääsykokeessa sattuisi tulemaan, niin mulla on jo valmiina Suunnitelma B: Någon universitet i Sverige.
Oon huvikseni selvittäny viime aikoina Ruotsin yliopistosysteemiä, ja saanu selville, ettei Ruotsissa järjestetä pääsykokeita käytännössä mihinkään kouluihin. Paperivalinnalla hoituu myös ulkomaalaisten opiskelijoiden sisäänotto. Vertailupisteet (max 20p) saa lukion päättötodistuksen keskiarvon ja neljän YO-suorituksen keskiarvosanan mukaan. Tällä hetkellä mulla on yhtä ruotsin E:tä vailla se, että saisin vertailupisteiksi sen 20. Käytännössä ne maksimivertailupisteet tarkoittaa sitä, että pääsisin Ruotsissa opiskelemaan ihan mihin tahansa. Ei paha.
2. Yksin asumisen tuskaa
Olin viime viikolla yksin kotona pari päivää, ja jouduin myöntämään, ettei yksin asuminen vaan sovi mulle. Karuinta oli se, kun puolenyön aikaan erehdyin kattomaan Greyn anatomian tuotantokauden päätösjakson: tietty siinä piti kahden mun lempparipäähenkilön jäädä lopussa hengenvaaraan, ja annettiin jopa ymmärtää, että ne kuoli. Muistutin erehdyttävästi nenäliinaröykkiön keskellä kököttävää Niagaran putousta, enkä enää sen järkytyksen jälkeen uskaltanut edes sulkea telkkaria, koska en halunnut jäädä keskelle hiljaisuutta. Oon nimittäin tosi taitava kuulostelemaan outoja ääniä, joille pystyn lennokkaan mielikuvitukseni ansiosta vähällä vaivalla kehittämään toinen toistaan karmaisevampia selityksiä. Osaan psyykata jopa muut ihmiset pelokkaiks suhteellisen helposti, oma pelokkuus syntyy siis aika luonnostaan.
Illat oli tietty kaikkein karuinta aikaa, mutta kyllä mä päivälläkin pidin koko ajan sekä telkkaria päällä että huudatin radioo mahdollisimman kovalla. Sen lisäks soittelin ja tekstailin tauotta kavereille, koska en pystyny pitämään ajatuksia pelkässä omassa päässä. Mulla vaan on käsittämätön tarve juoruilla ja spekuloida kaikkia asioita muiden ihmisten kanssa, ja inhoon kaikenlaista hiljasta mietiskelyä ja hengittämiseen keskittymistä. Mussa ei siis taida olla ainesta buddhalaisen luostarin joogalentäjäksi, dääm. Ei varmaan myöskään yksinasujaks.
3. Kämppiskriteerejä
Onneks sain yhtenä iltana Venlasta seuraa! Me päädyttiin miettimään kämppiksen kanssa asumisen huonoja puolia. Muun muassa tälläset asiat saattaa raastaa hermoja ja sietokykyä vähän liikaa:
-Klassinen vessapaperisyndrooma. Kuinka päin vessapaperirullan pitää olla, seinää kohti vai poispäin seinästä? Mun mielestä ainoa oikea vastaus on poispäin. Tässä on asia, josta en voi tinkiä.
-Päivärytmi. Jos toinen osapuoli on aamuvirkku ja toinen yökukkuja, niin yhteentörmäys on väistämätön. Aamuvirkku läväyttää aamukuudelta (herätyskellon äänekkään piipityksen jälkeen) kattovalon päälle, ja kolistelee ympäri kämppää kahvikuppi kädessä suihku taustalla lotisten. Yökukkuja taas kostaa aikaiset aamuherätykset pitämällä saman show'n yön pimeinä tunteina, jolloin Pikku kakkosen loppumusiikista lähtien pehkuissa olleen aamuvirkun uni ymmärrettävästi häiriytyy. Itse lukeudun tällä asteikolla enemmän yökukkujan puolelle, joten aamuvirkut - älkää vaivautuko.
-Elämäntapa ja -asenne. En haluaisi kämppiksekseni: paatunutta alkoholistia, ketjupolttajaa, kiihkouskovaista, angstiteiniä, filosofista jaarittelijaa, tuppisuuta, ihansamaemmätiiä-tyyppiä, 24/7 dataavaa wowin pelajaa, uusavutonta, psykopaattia, patalaiskimusta, himosiivoojaa, kleptomaania tai epäsosiaalista henkilöä. Tarvitseeko tähän enää mitään lisätä?
-Levitteen ottaminen voirasiasta. Tässäkin on tavattavissa kahta eri koulukuntaa: Toiset kaapivat levitettä rasiasta niin, että voi hupenee ympäri rasiaa tasapuolisesti vaakatasossa. Toiset taas lähtevät ensiksi kaivamaan voita rasian toisessa päädyssä niin, että pohja näkyy, ja etenevät sitten järjestelmällisesti ylhäältä alas kohti rasian toista päätyä. Tässä asiassa voin sopeutua kumpaan tahansa käytäntöön.
-Juustokuoppa. On ihmisiä, jotka höyläävät perus pyöreää Oltermannia ilman mitään logiikkaa, useimmiten keskeltä. Seurauksena on niin kutsuttu juustokuoppa. Järkevät ihmiset taas ottavat juustoa vuoron perään kummaltakin reunalta ja keskeltä, jolloin juusto kuluu tasaisesti. Nämä järkevät yksilöt myös uhrautuvat aina korjaamaan juustokuoppahenkilöiden aiheuttamat vauriot leikkaamalla itselleen juustosta nahistuneita ja teräviä kohoreunoja. Juustokuoppaihmiset - no thanks.
Jos joku Helsingin suunnalla asuva sisäsiistiä vaaleaverikkökämppistä kaipaava asunnon omaava (edellä mainitut kriteerit täyttävä) henkilö haluaa jakaa kiinteistönsä syksystä 2010 lähtien, niin hakemuksia otetaan vastaan.
[edit: Taidettiin eilen illalla sopia Ellun ja Venlan kaa, että me kolme muutetaan ens vuonna Hesaan johonki kimppakämppään, mutta ehkä tilanne on toistaseks vielä hieman auki.]
4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin
Radiossa haastateltiin Michael Jakcsonin hautajaisiin osallistunutta naista. Tämän kommentit:
"I'm sooo happy to be here!!!!"
Joo. Tosi kiva että menit kuolemaan, on niin hauskaa olla sun hautajaisissa!
5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista
Kaikki mun blogia joskus lukeneet varmasti muistaa mun katkeran tilityksen Ylioppilastutkintolautakunnan brutaalista diktatuurista, jota katkeroituneet sensorit ruohonjuuritasolla harjoittavat käyttämällä yletöntä mielivaltaa YO-kokeita arvostellessaan.
Jouduin ite tämän mielivallan kohteeksi hissan kirjotuksissa: "varman ällän" koe laski lautakunnassa 4 pistettä, jolloin laudatur jäi kismittävän yhden pisteen päähän. Koulussa mun kokeen tarkastanut hissanopettaja paiseili, ettei sen arvostelu oo koskaan aikasemmin heittäny enempää kuin kaksi pistettä. Se otti yhteyttä asialla olleeseen sensoritätiin, joka soitteli myöhemmin mulle itellekin perusteita pisteiden laskemiseen:
"Esimerkiksi tässä natsi-Saksa -tehtävässä olet kyllä kirjoittanut, että natsit pysyivät vallassa muun muassa siksi, ettei muita puolueita sallittu ja ettei vapaita vaaleja enää järjestetty. Oikea sanamuoto olisi kuitenkin ollut 'vaalilakia muutettiin', ja näitä sanoja sinä et vastauksessasi käytä, joten en voi antaa tehtävästä täysiä pisteitä." JNE.........
Mua otti tietty tosi paljon päähän tällänen pilkunviilaajasensori, mutta en ollu kuitenkaan varma, viitsinkö lähteä tekemään kokeesta uudelleentarkistuspyyntöä. 50 euroa voisi kuitenkin käyttää johonkin järkevämpään kuin sensoreiden virkistysrahaston tukemiseen... (Sen 50€ saisi takaisin vain, jos kokeen arvosana muuttuu tarkistusarvostelun seurauksena.)
Ja kaikki tutut, opettajat ynnä muu koulun henkilökunta kanslistia myöten julistivat, ettei valituksen tekeminen koskaan heidän uransa aikana ole tuottanut tulosta, ainakaan reaaliaineessa, jossa ei ole yksiselitteisesti määriteltyjä oikeita ja vääriä vastauksia. Valituseräpäivää edeltävänä iltana isä kuitenkin suostutteli mut kirjottamaan tarkistuspyyntöanomuksen ja maksoi YTL:n tilille sen 50€, "ihan vaan, että saa sensorit jotain lisähommaa". Deadlinepäivänä mun kirje siis lähti lautakuntaan.
Kesäkuun puolivälissä sain YTL:ltä kirjeen tarkistuspyyntöä koskien. Mun historian kokeen oli nyt tarkistanut kaksi uutta sensoria, eikä niiden tekemästä arvostelusta voisi enää valittaa.
Mun kokeen 2.tehtävän vastaus oli noussut 3 pisteestä 4:än ja 10.tehtävän vastaus 8 pisteestä 9:än. Kokonaispisteet siis 32 pisteestä 34:än, jolloin L:n raja ylittyi pisteellä. (!!!!!!!!!!!!!)
Kirjeen virke: "Historian kokeen arvosananne on täten laudatur, ja tarkistusarvostelumaksu 50€ palautetaan tilillenne." on porautunut mun verkkokalvoille. Ensin en meinannut uskoa kirjettä aidoksi, mutta viimestään kesäkuun tiliotteen kolahtaessa postiluukusta mä tajusin, etten ollut nähnyt unta. Opetusministeriö oli maksanut mulle 50€. Kyllä lämmitti mieltä!!
6. Melanoomaepäilyt
Oon keskittynyt huhtikuun ekoista aurinkoisista päivistä lähtien rusketuksen maksimointiin, hinnalla millä hyvänsä. Kesäkuun helteissä mun vaalea hipiäni pääsi yllättäen kärähtämään kauniin ravunpunaiseksi pariinkin otteeseen, kun jätin ruskettumisen toivossa aurinkorasvan käytön hieman vähemmälle...
Greyn anatomiassahan Izzie on ollut jo pitkään kuolemaisillaan melanooman eli ihosyövän takia. Izzien kohtalo on saanut mutkin tarkastamaan ihoani aina auringonoton jälkeen kavalannäköisten luomien tai ihomuutosten varalta.
Erään auringonottopäivän jälkeen mun katse osui mun vasemman jalan etuvarpaaseen: siinä oli vaaleanruskea läikkä, jota en aiemmin ollut huomannut! Paniikki iski samantien, ja juoksin sisälle huutaen äidille: "ÄITI ÄITI MULLA ON MELANOOMA VARPAASSA!!!!"
Mun sydämetön äiti ei osannut suhtautua mun traagiseen kohtaloon asian edellyttämällä vakavuudella, vaan kehotti naureskellen mua käymään suihkussa ja tarkistamaan tilanne uudestaan sen jälkeen. Yllättäen mun melanooma huuhtoutuikin tällä kertaa Doven suihkusaippualla viemäristä alas...
7. Tapahtui Gotlannissa
Kielikurssi, Visby, Gotland, Sverige, 10.-30.6.2009
Mun oli alunperin tarkotus mennä tänä kesänä Ruotsiin kesätöihin petraamaan vähän kielitaitooni näin kirjotusten alla. Suunnitelmat kuitenkin muuttu, ja pulleamman kukkaron sijaan lopputuloksena oli EF:n abikurssi ja lovi lompakossa.
Ensinnäkin, opin paljon ruotsia. Aamupäivisin oppitunneilla, ja iltapäivisin tekemällä tuttavuutta asuntolassa naapureina olevien ruotsalaisten kanssa.
Toiseksi, mulla oli tavoitteena tulla reissulla ulkoisilta avuiltani ruotsalaiseksi. Sisältäen tasaisen, kullanhohtoisen rusketuksen ja auringon blondaamat hiukset. Lieneekö johtunut meri-ilmastosta vai pelkästä Suomeen nähden eteläisestä leveyspiiristä, tavoite onnistui. Ainakin kotiin tullessa mua tervehdittiin näin:
"Herranen aika, onks toi aito??? Vai väripurkistako sun rusketus on peräsin? Sähän oot kun mikäkin papu! Ja hiukses ainaki oot blondannu!"
No, ekaa kertaa piiiiiitkään aikaan mulla on jonkinnäköset rusketusrajat. Jeejee.
Kolmanneksi, mua luultiin Gotlannissa jalkapalloilijaks. Me pelailtiin futista melkein joka ilta, ja jo ekan pelin jälkeen kurssin pojat tuli kysymään multa, kauanko mä oon harrastanu futista. Kun sitten selitin, että oon suunnistaja, enkä oo ikinä tehny muuta futiksen pelaamisen suhteen kun suunnilleen väistelly palloa koulun liikkatunneilla, ne ei aluks meinannu millään uskoa mua. Olin kyllä Gotlannin peleissä kieltämättä aika maalitykki, ja jaksoin juosta pallon perässä vähän paremmin kuin ei-urheilevat kurssikaverit, niin ehkä mä todella näytin joltain pro-palloilijalta. Tai no toivottavasti en ulkonäöllisesti näyttäny futarilta, niillä on aina kauheen klohmoset polvet ja karu kolhoosinaama. Mutta siis pelillisesti.
Neljänneksi, kurssi oli kaikinpuolin viihdyttävä, kiitos toimeliaiden kanssakurssilaisteni. Eräät epätoivoiset 16-vuotiaat poitsut oli valmiita tekemään lähes mitä tahansa saadakseen mallasjuomaa kitusiinsa. Kun kenelläkään ei riittänyt ikää Systembolagetiin (K20), pojat keksi loistavan suunnitelman: naamioidaan yks meistä vanhemman näköseks.
Valitulle jätkälle laitettiin tyyny paidan alle ja tehtiin tekoviikset ja -parta, ja ei kun sisälle Sb:iin. Kun tämä "vanhempi herrasmies" pääsi juomineen kassalle, niin yllättäen kassatäti meinas pissata naurultaan housuun ja totes, ettei pojalla taida ihan ikä riittää. Heh.
Saivathan ne pojat kuitenkin jossain vaiheessa miestä väkevämpää käsiinsä, mutta päätyivät pahaksi onnekseen iltaisella retkellään huonoon seuraan Visbyn ryyppypuistossa. Paikallinen tyttöjengi antoi pojille ilman kummempaa syytä turpaan. Tapahtuneesta lähdettiin tekemään pahoinpitelyilmoitusta, jolloin poliisilaitoksella selvisikin, että kyseiset tytöt oli otettu poliisin huostaan vähän myöhemmin huumausaineiden hallussapidon takia.
Alkoholin kanssa läträystä ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä, joten pojat lähetettiin ensimmäisen viikon jälkeen omakustanteisesti takaisin kotimaahan. Ei varmaan poikien isukkeja paljoa naurattanut hakiessa lasta Helsinki-Vantaalta kahta viikkoa etuajassa, sen verran tyyriistä kurssista oli kyse.
Pahemmilta ylilyönneiltä onneksi vältyttiin loppukurssilla. Tai no, paluulaivamatkaa lukuunottamatta, jolloin toisia poikia uhkasi jopa yön viettäminen laivan viihtyisässä putkassa... Olipahan meidän liidereillä taas puuhaa tilanteen selvittelyssä.
Viidenneksi, kokonaisuudessaan kurssi oli kyllä oikeasti kannattava sijoitus. Joka porukkaan mahtuu kaikenlaisia sähläreitä, mutta suurin osa kurssilaisista oli ihan kivoja normityyppejä. Ja paikkana Gotlanti on kyllä ehdoton kesäparatiisi!
8. Merkkibanaaneja
Pohdiskelin tässä jokin aika sitten merkkiuskollisuutta. Aika monilla ihmisillä on esim. tietty kännykkämerkki, jonka puhelimen ne aina ostaa. Tai intohimona käyttää pelkkiä Guccin vaatteita (mulla ei onneks oo tällasta Gucci-intohimoo, tilipussille se taitais olla pidemmän päälle melkonen rasite). Huomasin kuitenkin, että mullakin on yksi merkkiuskollisuustuote: banaanit. En kerta kaikkiaan pysty koskaan ostamaan minkään muun firman kuin Chiquitan banaaneja. Ne vaan on parhaita.
My Blondest Moments
Paluumatkalla Gotlannista huomasin yllätyksekseni, etten ollut blondeillut kertaakaan koko reissun aikana! Juhlin tätä saavutusta pienessä mielessäni laivan kannella öisen taivaan alla. Rekisteröin, että kaukaisuudessa kumottava kuu oli prikulleen puolikuun muotoinen ja huomautin tästä maisemaa ihasteleville kavereillenikin. Sitten pääsi taas hiusten väri loistamaan kilpaa kuun kanssa.
Sara: "Yhtä asiaa tossa kuu-jutussa mä en käsitä. Puolikuun mä vielä ymmärrän, sehän syntyy sen takia, että aurinko peittää sen kuun toisen puolen Maasta katsottuna, siis tulee Maan ja kuun väliin samalla periaatteella kuin auringonpimennyksessä. Ja sen takia se puolikuunkin reuna on kuin veitsellä leikattu, kun aurinkohan on tosi iso eli sen ääriviivat ei näytä edes kaareutuvan siinä kuun edessä."
Tässä vaiheessa toiset katsoivat mua jo lievästi hämmentyneinä, mutta en antanut sen häiritä vaan jatkoin kuu-pohdiskeluani:
Sara: "Se mua hämää, että miten kuun sirppi sitten syntyy? Tuleeks siihen Maan ja kuun väliin joku auringon uloke vai?"
Hetken keräilyn jälkeen kaverit pystyivät lopulta selittämään mulle, ettei kuunsirpit ja puolikuut kuitenkaan taida ihan auringonpimennyksen periaatteella syntyä...
Sisällys:
1. Tulevaisuudesta
2. Yksin asumisen tuskaa
3. Kämppiskriteerejä
4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin
5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista
6. Melanoomaepäilyt
7. Tapahtui Gotlannissa
8. Merkkibanaaneja
+My Blondest Moments
1. Tulevaisuudesta
Mun tulevaisuus on lyöty lukkoon (ainakin toistaiseksi). Löysin nimittäin kesken random-nettisurffailun mun tulevaisuuteni. Ja se tulevaisuus on Helsingin Yliopiston Valtiotieteellisen tiedekunnan Yleisen valtio-opin Maailmanpolitiikan tutkimuksen linja, erikoistumisalueena Ulkopolitiikka ja diplomatia. Siellä saa yhdistettyä yhteiskuntaoppia ja historiaa, kansainvälistä järjestötoimintaa ja suhteita sekä tietenkin KIELIÄ. Unelmacocktail mulle!!!
Ens syksyn opo-tunnit, joita kuvitellessani jo tunsin kylmän hien otsallani, tulee olemaan mulle pala kakkua! Nyt mun ei tarvitse kuunnella ammattitaidottomien opojen jaarittelua siitä, kuinka vaihtoehdot lukion jälkeen on TTY (tai TKK jos joku ernu nyt saattais jostain kumman syystä haluta lähteä pois Tampereelta), lääkis, oikis tai kauppis. Ja jos joku uskaltaa sanoa, ettei mikään edellisistä oikein innosta, vaan on kiinnostunut vaikkapa yhteiskuntaopista ja kielistä, niin opo julistaa, että silloin tuleva ammatti on kieltenopettaja (tai kääntäjä, joille ei kylläkään löydy töitä, sorry). Hähää, nauran vahingonilosesti teille kaikille, jotka ette vielä tiedä, mitä haluatte tehdä lukion jälkeen! (Tunne on tuttu menneisyydestä.) Mutta voi tätä helpotuksen määrää.
Sitä ei tietenkään oo vielä aivan lyöty lukkoon, että mä selviän pääsykokeesta. Veikkaan kuitenkin, että keskivertoa paremmat mahkut mulla tulee olemaan; YO-papereilla pystyn aika hyvin kompensoimaan niitä pääsykoepisteitä.
Jos nyt kuitenkin joku totaalijäätyminen siellä pääsykokeessa sattuisi tulemaan, niin mulla on jo valmiina Suunnitelma B: Någon universitet i Sverige.
Oon huvikseni selvittäny viime aikoina Ruotsin yliopistosysteemiä, ja saanu selville, ettei Ruotsissa järjestetä pääsykokeita käytännössä mihinkään kouluihin. Paperivalinnalla hoituu myös ulkomaalaisten opiskelijoiden sisäänotto. Vertailupisteet (max 20p) saa lukion päättötodistuksen keskiarvon ja neljän YO-suorituksen keskiarvosanan mukaan. Tällä hetkellä mulla on yhtä ruotsin E:tä vailla se, että saisin vertailupisteiksi sen 20. Käytännössä ne maksimivertailupisteet tarkoittaa sitä, että pääsisin Ruotsissa opiskelemaan ihan mihin tahansa. Ei paha.
2. Yksin asumisen tuskaa
Olin viime viikolla yksin kotona pari päivää, ja jouduin myöntämään, ettei yksin asuminen vaan sovi mulle. Karuinta oli se, kun puolenyön aikaan erehdyin kattomaan Greyn anatomian tuotantokauden päätösjakson: tietty siinä piti kahden mun lempparipäähenkilön jäädä lopussa hengenvaaraan, ja annettiin jopa ymmärtää, että ne kuoli. Muistutin erehdyttävästi nenäliinaröykkiön keskellä kököttävää Niagaran putousta, enkä enää sen järkytyksen jälkeen uskaltanut edes sulkea telkkaria, koska en halunnut jäädä keskelle hiljaisuutta. Oon nimittäin tosi taitava kuulostelemaan outoja ääniä, joille pystyn lennokkaan mielikuvitukseni ansiosta vähällä vaivalla kehittämään toinen toistaan karmaisevampia selityksiä. Osaan psyykata jopa muut ihmiset pelokkaiks suhteellisen helposti, oma pelokkuus syntyy siis aika luonnostaan.
Illat oli tietty kaikkein karuinta aikaa, mutta kyllä mä päivälläkin pidin koko ajan sekä telkkaria päällä että huudatin radioo mahdollisimman kovalla. Sen lisäks soittelin ja tekstailin tauotta kavereille, koska en pystyny pitämään ajatuksia pelkässä omassa päässä. Mulla vaan on käsittämätön tarve juoruilla ja spekuloida kaikkia asioita muiden ihmisten kanssa, ja inhoon kaikenlaista hiljasta mietiskelyä ja hengittämiseen keskittymistä. Mussa ei siis taida olla ainesta buddhalaisen luostarin joogalentäjäksi, dääm. Ei varmaan myöskään yksinasujaks.
3. Kämppiskriteerejä
Onneks sain yhtenä iltana Venlasta seuraa! Me päädyttiin miettimään kämppiksen kanssa asumisen huonoja puolia. Muun muassa tälläset asiat saattaa raastaa hermoja ja sietokykyä vähän liikaa:
-Klassinen vessapaperisyndrooma. Kuinka päin vessapaperirullan pitää olla, seinää kohti vai poispäin seinästä? Mun mielestä ainoa oikea vastaus on poispäin. Tässä on asia, josta en voi tinkiä.
-Päivärytmi. Jos toinen osapuoli on aamuvirkku ja toinen yökukkuja, niin yhteentörmäys on väistämätön. Aamuvirkku läväyttää aamukuudelta (herätyskellon äänekkään piipityksen jälkeen) kattovalon päälle, ja kolistelee ympäri kämppää kahvikuppi kädessä suihku taustalla lotisten. Yökukkuja taas kostaa aikaiset aamuherätykset pitämällä saman show'n yön pimeinä tunteina, jolloin Pikku kakkosen loppumusiikista lähtien pehkuissa olleen aamuvirkun uni ymmärrettävästi häiriytyy. Itse lukeudun tällä asteikolla enemmän yökukkujan puolelle, joten aamuvirkut - älkää vaivautuko.
-Elämäntapa ja -asenne. En haluaisi kämppiksekseni: paatunutta alkoholistia, ketjupolttajaa, kiihkouskovaista, angstiteiniä, filosofista jaarittelijaa, tuppisuuta, ihansamaemmätiiä-tyyppiä, 24/7 dataavaa wowin pelajaa, uusavutonta, psykopaattia, patalaiskimusta, himosiivoojaa, kleptomaania tai epäsosiaalista henkilöä. Tarvitseeko tähän enää mitään lisätä?
-Levitteen ottaminen voirasiasta. Tässäkin on tavattavissa kahta eri koulukuntaa: Toiset kaapivat levitettä rasiasta niin, että voi hupenee ympäri rasiaa tasapuolisesti vaakatasossa. Toiset taas lähtevät ensiksi kaivamaan voita rasian toisessa päädyssä niin, että pohja näkyy, ja etenevät sitten järjestelmällisesti ylhäältä alas kohti rasian toista päätyä. Tässä asiassa voin sopeutua kumpaan tahansa käytäntöön.
-Juustokuoppa. On ihmisiä, jotka höyläävät perus pyöreää Oltermannia ilman mitään logiikkaa, useimmiten keskeltä. Seurauksena on niin kutsuttu juustokuoppa. Järkevät ihmiset taas ottavat juustoa vuoron perään kummaltakin reunalta ja keskeltä, jolloin juusto kuluu tasaisesti. Nämä järkevät yksilöt myös uhrautuvat aina korjaamaan juustokuoppahenkilöiden aiheuttamat vauriot leikkaamalla itselleen juustosta nahistuneita ja teräviä kohoreunoja. Juustokuoppaihmiset - no thanks.
Jos joku Helsingin suunnalla asuva sisäsiistiä vaaleaverikkökämppistä kaipaava asunnon omaava (edellä mainitut kriteerit täyttävä) henkilö haluaa jakaa kiinteistönsä syksystä 2010 lähtien, niin hakemuksia otetaan vastaan.
[edit: Taidettiin eilen illalla sopia Ellun ja Venlan kaa, että me kolme muutetaan ens vuonna Hesaan johonki kimppakämppään, mutta ehkä tilanne on toistaseks vielä hieman auki.]
4. Välikevennys amerikkalaiseen malliin
Radiossa haastateltiin Michael Jakcsonin hautajaisiin osallistunutta naista. Tämän kommentit:
"I'm sooo happy to be here!!!!"
Joo. Tosi kiva että menit kuolemaan, on niin hauskaa olla sun hautajaisissa!
5. Kuinka mahdottomasta tuli mahdollista
Kaikki mun blogia joskus lukeneet varmasti muistaa mun katkeran tilityksen Ylioppilastutkintolautakunnan brutaalista diktatuurista, jota katkeroituneet sensorit ruohonjuuritasolla harjoittavat käyttämällä yletöntä mielivaltaa YO-kokeita arvostellessaan.
Jouduin ite tämän mielivallan kohteeksi hissan kirjotuksissa: "varman ällän" koe laski lautakunnassa 4 pistettä, jolloin laudatur jäi kismittävän yhden pisteen päähän. Koulussa mun kokeen tarkastanut hissanopettaja paiseili, ettei sen arvostelu oo koskaan aikasemmin heittäny enempää kuin kaksi pistettä. Se otti yhteyttä asialla olleeseen sensoritätiin, joka soitteli myöhemmin mulle itellekin perusteita pisteiden laskemiseen:
"Esimerkiksi tässä natsi-Saksa -tehtävässä olet kyllä kirjoittanut, että natsit pysyivät vallassa muun muassa siksi, ettei muita puolueita sallittu ja ettei vapaita vaaleja enää järjestetty. Oikea sanamuoto olisi kuitenkin ollut 'vaalilakia muutettiin', ja näitä sanoja sinä et vastauksessasi käytä, joten en voi antaa tehtävästä täysiä pisteitä." JNE.........
Mua otti tietty tosi paljon päähän tällänen pilkunviilaajasensori, mutta en ollu kuitenkaan varma, viitsinkö lähteä tekemään kokeesta uudelleentarkistuspyyntöä. 50 euroa voisi kuitenkin käyttää johonkin järkevämpään kuin sensoreiden virkistysrahaston tukemiseen... (Sen 50€ saisi takaisin vain, jos kokeen arvosana muuttuu tarkistusarvostelun seurauksena.)
Ja kaikki tutut, opettajat ynnä muu koulun henkilökunta kanslistia myöten julistivat, ettei valituksen tekeminen koskaan heidän uransa aikana ole tuottanut tulosta, ainakaan reaaliaineessa, jossa ei ole yksiselitteisesti määriteltyjä oikeita ja vääriä vastauksia. Valituseräpäivää edeltävänä iltana isä kuitenkin suostutteli mut kirjottamaan tarkistuspyyntöanomuksen ja maksoi YTL:n tilille sen 50€, "ihan vaan, että saa sensorit jotain lisähommaa". Deadlinepäivänä mun kirje siis lähti lautakuntaan.
Kesäkuun puolivälissä sain YTL:ltä kirjeen tarkistuspyyntöä koskien. Mun historian kokeen oli nyt tarkistanut kaksi uutta sensoria, eikä niiden tekemästä arvostelusta voisi enää valittaa.
Mun kokeen 2.tehtävän vastaus oli noussut 3 pisteestä 4:än ja 10.tehtävän vastaus 8 pisteestä 9:än. Kokonaispisteet siis 32 pisteestä 34:än, jolloin L:n raja ylittyi pisteellä. (!!!!!!!!!!!!!)
Kirjeen virke: "Historian kokeen arvosananne on täten laudatur, ja tarkistusarvostelumaksu 50€ palautetaan tilillenne." on porautunut mun verkkokalvoille. Ensin en meinannut uskoa kirjettä aidoksi, mutta viimestään kesäkuun tiliotteen kolahtaessa postiluukusta mä tajusin, etten ollut nähnyt unta. Opetusministeriö oli maksanut mulle 50€. Kyllä lämmitti mieltä!!
6. Melanoomaepäilyt
Oon keskittynyt huhtikuun ekoista aurinkoisista päivistä lähtien rusketuksen maksimointiin, hinnalla millä hyvänsä. Kesäkuun helteissä mun vaalea hipiäni pääsi yllättäen kärähtämään kauniin ravunpunaiseksi pariinkin otteeseen, kun jätin ruskettumisen toivossa aurinkorasvan käytön hieman vähemmälle...
Greyn anatomiassahan Izzie on ollut jo pitkään kuolemaisillaan melanooman eli ihosyövän takia. Izzien kohtalo on saanut mutkin tarkastamaan ihoani aina auringonoton jälkeen kavalannäköisten luomien tai ihomuutosten varalta.
Erään auringonottopäivän jälkeen mun katse osui mun vasemman jalan etuvarpaaseen: siinä oli vaaleanruskea läikkä, jota en aiemmin ollut huomannut! Paniikki iski samantien, ja juoksin sisälle huutaen äidille: "ÄITI ÄITI MULLA ON MELANOOMA VARPAASSA!!!!"
Mun sydämetön äiti ei osannut suhtautua mun traagiseen kohtaloon asian edellyttämällä vakavuudella, vaan kehotti naureskellen mua käymään suihkussa ja tarkistamaan tilanne uudestaan sen jälkeen. Yllättäen mun melanooma huuhtoutuikin tällä kertaa Doven suihkusaippualla viemäristä alas...
7. Tapahtui Gotlannissa
Kielikurssi, Visby, Gotland, Sverige, 10.-30.6.2009
Mun oli alunperin tarkotus mennä tänä kesänä Ruotsiin kesätöihin petraamaan vähän kielitaitooni näin kirjotusten alla. Suunnitelmat kuitenkin muuttu, ja pulleamman kukkaron sijaan lopputuloksena oli EF:n abikurssi ja lovi lompakossa.
Ensinnäkin, opin paljon ruotsia. Aamupäivisin oppitunneilla, ja iltapäivisin tekemällä tuttavuutta asuntolassa naapureina olevien ruotsalaisten kanssa.
Toiseksi, mulla oli tavoitteena tulla reissulla ulkoisilta avuiltani ruotsalaiseksi. Sisältäen tasaisen, kullanhohtoisen rusketuksen ja auringon blondaamat hiukset. Lieneekö johtunut meri-ilmastosta vai pelkästä Suomeen nähden eteläisestä leveyspiiristä, tavoite onnistui. Ainakin kotiin tullessa mua tervehdittiin näin:
"Herranen aika, onks toi aito??? Vai väripurkistako sun rusketus on peräsin? Sähän oot kun mikäkin papu! Ja hiukses ainaki oot blondannu!"
No, ekaa kertaa piiiiiitkään aikaan mulla on jonkinnäköset rusketusrajat. Jeejee.
Kolmanneksi, mua luultiin Gotlannissa jalkapalloilijaks. Me pelailtiin futista melkein joka ilta, ja jo ekan pelin jälkeen kurssin pojat tuli kysymään multa, kauanko mä oon harrastanu futista. Kun sitten selitin, että oon suunnistaja, enkä oo ikinä tehny muuta futiksen pelaamisen suhteen kun suunnilleen väistelly palloa koulun liikkatunneilla, ne ei aluks meinannu millään uskoa mua. Olin kyllä Gotlannin peleissä kieltämättä aika maalitykki, ja jaksoin juosta pallon perässä vähän paremmin kuin ei-urheilevat kurssikaverit, niin ehkä mä todella näytin joltain pro-palloilijalta. Tai no toivottavasti en ulkonäöllisesti näyttäny futarilta, niillä on aina kauheen klohmoset polvet ja karu kolhoosinaama. Mutta siis pelillisesti.
Neljänneksi, kurssi oli kaikinpuolin viihdyttävä, kiitos toimeliaiden kanssakurssilaisteni. Eräät epätoivoiset 16-vuotiaat poitsut oli valmiita tekemään lähes mitä tahansa saadakseen mallasjuomaa kitusiinsa. Kun kenelläkään ei riittänyt ikää Systembolagetiin (K20), pojat keksi loistavan suunnitelman: naamioidaan yks meistä vanhemman näköseks.
Valitulle jätkälle laitettiin tyyny paidan alle ja tehtiin tekoviikset ja -parta, ja ei kun sisälle Sb:iin. Kun tämä "vanhempi herrasmies" pääsi juomineen kassalle, niin yllättäen kassatäti meinas pissata naurultaan housuun ja totes, ettei pojalla taida ihan ikä riittää. Heh.
Saivathan ne pojat kuitenkin jossain vaiheessa miestä väkevämpää käsiinsä, mutta päätyivät pahaksi onnekseen iltaisella retkellään huonoon seuraan Visbyn ryyppypuistossa. Paikallinen tyttöjengi antoi pojille ilman kummempaa syytä turpaan. Tapahtuneesta lähdettiin tekemään pahoinpitelyilmoitusta, jolloin poliisilaitoksella selvisikin, että kyseiset tytöt oli otettu poliisin huostaan vähän myöhemmin huumausaineiden hallussapidon takia.
Alkoholin kanssa läträystä ei kuitenkaan katsottu hyvällä silmällä, joten pojat lähetettiin ensimmäisen viikon jälkeen omakustanteisesti takaisin kotimaahan. Ei varmaan poikien isukkeja paljoa naurattanut hakiessa lasta Helsinki-Vantaalta kahta viikkoa etuajassa, sen verran tyyriistä kurssista oli kyse.
Pahemmilta ylilyönneiltä onneksi vältyttiin loppukurssilla. Tai no, paluulaivamatkaa lukuunottamatta, jolloin toisia poikia uhkasi jopa yön viettäminen laivan viihtyisässä putkassa... Olipahan meidän liidereillä taas puuhaa tilanteen selvittelyssä.
Viidenneksi, kokonaisuudessaan kurssi oli kyllä oikeasti kannattava sijoitus. Joka porukkaan mahtuu kaikenlaisia sähläreitä, mutta suurin osa kurssilaisista oli ihan kivoja normityyppejä. Ja paikkana Gotlanti on kyllä ehdoton kesäparatiisi!
8. Merkkibanaaneja
Pohdiskelin tässä jokin aika sitten merkkiuskollisuutta. Aika monilla ihmisillä on esim. tietty kännykkämerkki, jonka puhelimen ne aina ostaa. Tai intohimona käyttää pelkkiä Guccin vaatteita (mulla ei onneks oo tällasta Gucci-intohimoo, tilipussille se taitais olla pidemmän päälle melkonen rasite). Huomasin kuitenkin, että mullakin on yksi merkkiuskollisuustuote: banaanit. En kerta kaikkiaan pysty koskaan ostamaan minkään muun firman kuin Chiquitan banaaneja. Ne vaan on parhaita.
My Blondest Moments
Paluumatkalla Gotlannista huomasin yllätyksekseni, etten ollut blondeillut kertaakaan koko reissun aikana! Juhlin tätä saavutusta pienessä mielessäni laivan kannella öisen taivaan alla. Rekisteröin, että kaukaisuudessa kumottava kuu oli prikulleen puolikuun muotoinen ja huomautin tästä maisemaa ihasteleville kavereillenikin. Sitten pääsi taas hiusten väri loistamaan kilpaa kuun kanssa.
Sara: "Yhtä asiaa tossa kuu-jutussa mä en käsitä. Puolikuun mä vielä ymmärrän, sehän syntyy sen takia, että aurinko peittää sen kuun toisen puolen Maasta katsottuna, siis tulee Maan ja kuun väliin samalla periaatteella kuin auringonpimennyksessä. Ja sen takia se puolikuunkin reuna on kuin veitsellä leikattu, kun aurinkohan on tosi iso eli sen ääriviivat ei näytä edes kaareutuvan siinä kuun edessä."
Tässä vaiheessa toiset katsoivat mua jo lievästi hämmentyneinä, mutta en antanut sen häiritä vaan jatkoin kuu-pohdiskeluani:
Sara: "Se mua hämää, että miten kuun sirppi sitten syntyy? Tuleeks siihen Maan ja kuun väliin joku auringon uloke vai?"
Hetken keräilyn jälkeen kaverit pystyivät lopulta selittämään mulle, ettei kuunsirpit ja puolikuut kuitenkaan taida ihan auringonpimennyksen periaatteella syntyä...
maanantai 8. kesäkuuta 2009
PM-tuloksia ja -spekuja
En osaa suunnistaa.
Tämä tiedoks kaikille niille, jotka sitä ei vielä Ankkurirastien tulosluettelosta osanneet tulkita.
Masentavaahan tää väkisinkin on. Tässä vielä pikakelaus mun viime vuosien suunnistusurasta:
2007 - Alkukaudesta nilkkavamma ja poskiontelontulehduksia. Kesäkuussa alkoi vauhtia kertyä taas lupaavasti, ja suunnistuskin loksahteli ajoittain kohdalleen. Heinäkuussa tuli se kuuluisa stoppi vasemman jalan polvinivelen turvonneessa muodossa. Vieläkään ei siis täyttä varmuutta siitä, mistä tämä johtui. Magneettikuvia, urheilulääkäreitä, fysioterapiaa, kortisonipiikkejä, ortopedejä, vesijuoksua.........
2008 - Sama ralli jatkuu. Keväällä polven tähystys, jossa lumpion alta poistettiin Hoffan rasvaa eli tehtiin rasvaimu. Kuntoutuminen tosi hidasta, mutta syksymmällä veri vetää väkisin metsän siimekseen ontumaan kävellen ratoja ympäri.
2009 - Vähitellen pystyn ottamaan kivuttomia juoksuaskeleita! Useimmiten nämäkin hetket kostautuvat jälkeenpäin kovalla polvikivulla. En edes uskalla päästää mieleeni sitä vaihtoehtoa, että vamma olisi uusiutunut. Hammasta purren pakko mennä metsään polvi tyylikkääseen terveyskeskuksen polvitukeen käärittynä.
Nyt kun oon päässyt muutaman kerran juoksemaan metsässä, oon ikävä kyllä huomannut, että tää vajaan kahden vuoden suunnistamattomuus on ryövännyt mun suunnistustaitoni viimeisetkin rippeet johonkin kätköön, josta niitä ei oo mitään toivoa löytää. Teen kisoissa aivan käsittämättömän alkeellisia virheitä: en osaa kulkea suunnassa, en osaa suunnata karttaa, juoksen puolikin kilometriä väärään suuntaan väärään kalliomäkeen ennen kuin tajuan, että kaikki ei täsmääkään. Kuljen pari sataa metriä rastilta, enkä yhtäkkiä tiedäkään enää yhtään, mitä reittiä olen tullut ja mihin päätynyt. Parin minsan pikkupummien lisäksi reilun 5 minuutin megapummit ovat tällä hetkellä aivan tuttua kauraa.
Voisko joku kertoa, miten olis mahdollista oppia taas suunnistamaan? Nöyrin kiitos jo etukäteen.
PM-geimingeissä on sentään joitakin ihmisiä, jotka osaa suunnistaa. Ja juostakin. Ainakin ruotsalaisnuoret näytti lauantain pitkällä matkalla olevansa melkein yli-inhimillisiä muihin verrattuna. Kaikki mitalit länsinaapuriin ja pojissa vielä sijat 4-6!!!!! Mitä sellasta on ruotsalaisnuorissa, mitä ei oo suomalaisnuorissa?
Maajoukkuemajotuksessa tätä hieman spekuloitiin, ja tultiin siihen lopputulokseen, että ruotsalaisia reenautetaan aivan hullun lailla pienestä asti. Näkihän sen jo ainakin Sverige-tyttöjen ulkonäöstä: kaikki oli ihan käsittämättömän laihoja! Ja juoksee sairaan kovaa.
Kääntöpuolena tässä on se, että ruotsalaiset kulutetaan tällä järjestelmällä ehkä loppuun jo junnuikäisenä: pääsarjaan siirtyessä ei ole enää mahdollista nostaa harjoitusmääriä, ja nuorena tehdyn hampaat irvessä -harjoittelun seurauksena ei riitä enää edes motivaatiota jatkaa suunnistusta. Joka tapauksessa mä uskon, ettei suomalaisten peliä oo vielä täysin pelattu. Meillä vaan kehitys tapahtuu järkevän nousujohteisesti.
Sunnuntain viestissä Ruotsin ennakkosuosikit hoiti homman kotiin poikien osalta: kaksoisvoitto. Vähempi olis kylläkin varmasti ollut jo pettymys. Loppukirissä SWE3:n Kalle Johansson näytti sellasta tikitystä, ettei viime vuoden JWOC-kunkku Runessonilla ollu minkäänlaisia saumoja tuoda SWE1:stä maaliin ennen Johanssonia. FIN2:n trio yllätti positiivisesti ottamalla upeasti pronssia ennen muun muassa Oma Taivaisen ankkuroimaa FIN1:stä.
Suomen mitalijoukkueen nuori latino Eikka Heinaro toi joukkueen aloituksessa vaihtoon pidemmästä hajonnastaan huolimatta vain reilu 1.30min kärjen jälkeen. Pohojammaan oma poika Tupsu Istolahti nosti tiimin kakkososuudella hienosti kytikselle 4.sijalle, josta Vili ("Laatta") Niemi viimeisteli mitalin tyynen viileästi koti-Suomeen. Hyvä pojat!!!!!
Tyttöjen puolella Ruotsi sortui ennakkosuosikin paineisiin ja jätettiin tylysti mitalien ulkopuolelle. Salon pirulliset kalliomaastot romuttivat myös FIN1:n mitalihaaveet heti aloitusosuudella. Huonoa säkää, että Venlan musta päivä sattui osumaan juuri tälle sunnuntaille... Tanska vei lopulta voiton ja Suomi sai balsamia haavoihin FIN2:n ja FIN3:n loistavilla hopea- ja pronssimitaleilla. Frida Lönnberg ja Sari Anttonen toivat joukkueensa aloituksesta vaihtoon rinta rinnan. Kakkososuudella FIN3:n Eva-Lina Skogvik jätti Mira Kaskista puolisen minuuttia, mutta ankkuripätkällä FIN2:n Lotta "Aropupu" Karhola pääsi Heini Papinsaaren ohi nostaen joukkueensa hopealle.
Jäljellä on vielä keskimatka ja sprintti, joissa uskon Suomen kasvattavan mitalisaalistaan entisestään. Keskimatkalla lähes kaikki joukkueen jäsenet voivat onnistuessaan yltää mitalin arvoiseen suoritukseen, ja sprintissä erityisesti joukkueen kuopus Tuulia Viberg saattaa hyvinkin paikata pitkän matkan floppinsa jopa palkintopallisijoituksella. We will see...
Pääsin muuten lauantai-iltana kurkkaamaan PM-joukkueiden kulissien taakse. Suosituimpana ajanvietteenä tuntuu kisaspekulaatioiden ja ystävällismielisen juoruilun ohella olevan ainakin rallipelin pelaaminen. Papinsaaren Heini tekee samalla myös tienestiä virkkaamalla söpöjä lankatonttu-ukkoja ensi joulusesonkia varten. Niin ja näin samassa majotuksessa olevan Ruotsin tähtinaisen Helena Janssonin kävelevän päin pylvästä! Ei osannut Helenakaan havainnoida ympäristöään ja näpytellä tekstaria kännykkään samanaikaisesti...
PM-järjestelyt ovat sujuneet suht mallikkaasti, mitä nyt lauantaina maali kaatui Bodil Holmströmin päälle. Ankkurirastien infoon taas oli tungettu joku täyspalikka täti. Kävin kysymässä siltä jo lauantaina, olisko mun Kokkolan sprinttiin unohtunutta nilkkatukea tuotu infoon, ja sain tädiltä kärttysän vastauksen, ettei heille oo tuotu mitään ja kehotuksen soittaa ite sprintin järjestäjille.
No, kävin sunnuntaina uudestaan infossa, ja sain sen saman tädin melkein silmilleni. Sen asenne oli sellanen, että ei heille mitään nilkkatukea ole tuotu ja mitä mä HÄNELTÄ kehtaan mitään tällästä tulla edes kysymään, ei HÄNTÄ saa vaivata, hän on sentään vaan TÖISSÄ infossa. Lähdin siitä sit pois vähän harmistuneena lievästi sanottuna töykeästä asiakaspalvelusta, kun se täti huutaakin mun perään jotain. Menin takasin ja se kysy multa sitten, miltä se nilkkatuki näyttää. Selitin, että sellanen tukevaa mustaa kangasta oleva nilkan ympärille menevän muotonen tarrakiinnitteinen tuki on kyseessä, jolloin se täti kaivo esiin pussin, jossa luki isolla: "LÖYTÖTAVAROITA SM-SPRINTISTÄ KOKKOLASTA", ja kuinka ollakaan pussin ainoana sisältönä oli juurikin mun nilkkatuki.
"En mää tienny, että tää on tällänen kankainen", se täti yritti selitellä.
Öööö, Sherlock... Jotain ihme jalkaproteesiako se oletti mun tarkottavan??
My Blondest Moments:
Junassa oli tällänen pieni punanen vasara kiinnitetty kattoon, ja sen vieressä luki jotain "Hätätilanteisiin" tms. Junan ikkunalasissa oli keskellä noin 5x5 cm pyöreä kohta, jossa oli vain yksinkertanen lasi ja sen pyörylän keskellä punanen pilkku osotuksena siitä, että siihen pitää lyödä sillä hätävasaralla.
Mä kattelin aikani sitä ikkunan keskellä olevaa ympyrää ja lausuin sitten ihmetykseni ääneen:
"Mitä apua on siitä, et tohon ikkunaan saa onnettomuustilanteessa tollasen viiden sentin aukon? Onks siitä tarkotus sit työntää joku nenä ulos ja hengitellä, kun eihän siitä mahdu edes kenenkään käsi?"
Mun kanssamatkustajat onnistu jotenkin kikatuksensa keskeltä selittämään mulle, että kun vasaralla on lyöty tähän ohuempaan kohtaan, niin se ikkunan hajoaminen ei suinkaan jää siihen, vaan hajoaminen leviää siitä koko muuhun ikkunalasiin...
Tämä tiedoks kaikille niille, jotka sitä ei vielä Ankkurirastien tulosluettelosta osanneet tulkita.
Masentavaahan tää väkisinkin on. Tässä vielä pikakelaus mun viime vuosien suunnistusurasta:
2007 - Alkukaudesta nilkkavamma ja poskiontelontulehduksia. Kesäkuussa alkoi vauhtia kertyä taas lupaavasti, ja suunnistuskin loksahteli ajoittain kohdalleen. Heinäkuussa tuli se kuuluisa stoppi vasemman jalan polvinivelen turvonneessa muodossa. Vieläkään ei siis täyttä varmuutta siitä, mistä tämä johtui. Magneettikuvia, urheilulääkäreitä, fysioterapiaa, kortisonipiikkejä, ortopedejä, vesijuoksua.........
2008 - Sama ralli jatkuu. Keväällä polven tähystys, jossa lumpion alta poistettiin Hoffan rasvaa eli tehtiin rasvaimu. Kuntoutuminen tosi hidasta, mutta syksymmällä veri vetää väkisin metsän siimekseen ontumaan kävellen ratoja ympäri.
2009 - Vähitellen pystyn ottamaan kivuttomia juoksuaskeleita! Useimmiten nämäkin hetket kostautuvat jälkeenpäin kovalla polvikivulla. En edes uskalla päästää mieleeni sitä vaihtoehtoa, että vamma olisi uusiutunut. Hammasta purren pakko mennä metsään polvi tyylikkääseen terveyskeskuksen polvitukeen käärittynä.
Nyt kun oon päässyt muutaman kerran juoksemaan metsässä, oon ikävä kyllä huomannut, että tää vajaan kahden vuoden suunnistamattomuus on ryövännyt mun suunnistustaitoni viimeisetkin rippeet johonkin kätköön, josta niitä ei oo mitään toivoa löytää. Teen kisoissa aivan käsittämättömän alkeellisia virheitä: en osaa kulkea suunnassa, en osaa suunnata karttaa, juoksen puolikin kilometriä väärään suuntaan väärään kalliomäkeen ennen kuin tajuan, että kaikki ei täsmääkään. Kuljen pari sataa metriä rastilta, enkä yhtäkkiä tiedäkään enää yhtään, mitä reittiä olen tullut ja mihin päätynyt. Parin minsan pikkupummien lisäksi reilun 5 minuutin megapummit ovat tällä hetkellä aivan tuttua kauraa.
Voisko joku kertoa, miten olis mahdollista oppia taas suunnistamaan? Nöyrin kiitos jo etukäteen.
PM-geimingeissä on sentään joitakin ihmisiä, jotka osaa suunnistaa. Ja juostakin. Ainakin ruotsalaisnuoret näytti lauantain pitkällä matkalla olevansa melkein yli-inhimillisiä muihin verrattuna. Kaikki mitalit länsinaapuriin ja pojissa vielä sijat 4-6!!!!! Mitä sellasta on ruotsalaisnuorissa, mitä ei oo suomalaisnuorissa?
Maajoukkuemajotuksessa tätä hieman spekuloitiin, ja tultiin siihen lopputulokseen, että ruotsalaisia reenautetaan aivan hullun lailla pienestä asti. Näkihän sen jo ainakin Sverige-tyttöjen ulkonäöstä: kaikki oli ihan käsittämättömän laihoja! Ja juoksee sairaan kovaa.
Kääntöpuolena tässä on se, että ruotsalaiset kulutetaan tällä järjestelmällä ehkä loppuun jo junnuikäisenä: pääsarjaan siirtyessä ei ole enää mahdollista nostaa harjoitusmääriä, ja nuorena tehdyn hampaat irvessä -harjoittelun seurauksena ei riitä enää edes motivaatiota jatkaa suunnistusta. Joka tapauksessa mä uskon, ettei suomalaisten peliä oo vielä täysin pelattu. Meillä vaan kehitys tapahtuu järkevän nousujohteisesti.
Sunnuntain viestissä Ruotsin ennakkosuosikit hoiti homman kotiin poikien osalta: kaksoisvoitto. Vähempi olis kylläkin varmasti ollut jo pettymys. Loppukirissä SWE3:n Kalle Johansson näytti sellasta tikitystä, ettei viime vuoden JWOC-kunkku Runessonilla ollu minkäänlaisia saumoja tuoda SWE1:stä maaliin ennen Johanssonia. FIN2:n trio yllätti positiivisesti ottamalla upeasti pronssia ennen muun muassa Oma Taivaisen ankkuroimaa FIN1:stä.
Suomen mitalijoukkueen nuori latino Eikka Heinaro toi joukkueen aloituksessa vaihtoon pidemmästä hajonnastaan huolimatta vain reilu 1.30min kärjen jälkeen. Pohojammaan oma poika Tupsu Istolahti nosti tiimin kakkososuudella hienosti kytikselle 4.sijalle, josta Vili ("Laatta") Niemi viimeisteli mitalin tyynen viileästi koti-Suomeen. Hyvä pojat!!!!!
Tyttöjen puolella Ruotsi sortui ennakkosuosikin paineisiin ja jätettiin tylysti mitalien ulkopuolelle. Salon pirulliset kalliomaastot romuttivat myös FIN1:n mitalihaaveet heti aloitusosuudella. Huonoa säkää, että Venlan musta päivä sattui osumaan juuri tälle sunnuntaille... Tanska vei lopulta voiton ja Suomi sai balsamia haavoihin FIN2:n ja FIN3:n loistavilla hopea- ja pronssimitaleilla. Frida Lönnberg ja Sari Anttonen toivat joukkueensa aloituksesta vaihtoon rinta rinnan. Kakkososuudella FIN3:n Eva-Lina Skogvik jätti Mira Kaskista puolisen minuuttia, mutta ankkuripätkällä FIN2:n Lotta "Aropupu" Karhola pääsi Heini Papinsaaren ohi nostaen joukkueensa hopealle.
Jäljellä on vielä keskimatka ja sprintti, joissa uskon Suomen kasvattavan mitalisaalistaan entisestään. Keskimatkalla lähes kaikki joukkueen jäsenet voivat onnistuessaan yltää mitalin arvoiseen suoritukseen, ja sprintissä erityisesti joukkueen kuopus Tuulia Viberg saattaa hyvinkin paikata pitkän matkan floppinsa jopa palkintopallisijoituksella. We will see...
Pääsin muuten lauantai-iltana kurkkaamaan PM-joukkueiden kulissien taakse. Suosituimpana ajanvietteenä tuntuu kisaspekulaatioiden ja ystävällismielisen juoruilun ohella olevan ainakin rallipelin pelaaminen. Papinsaaren Heini tekee samalla myös tienestiä virkkaamalla söpöjä lankatonttu-ukkoja ensi joulusesonkia varten. Niin ja näin samassa majotuksessa olevan Ruotsin tähtinaisen Helena Janssonin kävelevän päin pylvästä! Ei osannut Helenakaan havainnoida ympäristöään ja näpytellä tekstaria kännykkään samanaikaisesti...
PM-järjestelyt ovat sujuneet suht mallikkaasti, mitä nyt lauantaina maali kaatui Bodil Holmströmin päälle. Ankkurirastien infoon taas oli tungettu joku täyspalikka täti. Kävin kysymässä siltä jo lauantaina, olisko mun Kokkolan sprinttiin unohtunutta nilkkatukea tuotu infoon, ja sain tädiltä kärttysän vastauksen, ettei heille oo tuotu mitään ja kehotuksen soittaa ite sprintin järjestäjille.
No, kävin sunnuntaina uudestaan infossa, ja sain sen saman tädin melkein silmilleni. Sen asenne oli sellanen, että ei heille mitään nilkkatukea ole tuotu ja mitä mä HÄNELTÄ kehtaan mitään tällästä tulla edes kysymään, ei HÄNTÄ saa vaivata, hän on sentään vaan TÖISSÄ infossa. Lähdin siitä sit pois vähän harmistuneena lievästi sanottuna töykeästä asiakaspalvelusta, kun se täti huutaakin mun perään jotain. Menin takasin ja se kysy multa sitten, miltä se nilkkatuki näyttää. Selitin, että sellanen tukevaa mustaa kangasta oleva nilkan ympärille menevän muotonen tarrakiinnitteinen tuki on kyseessä, jolloin se täti kaivo esiin pussin, jossa luki isolla: "LÖYTÖTAVAROITA SM-SPRINTISTÄ KOKKOLASTA", ja kuinka ollakaan pussin ainoana sisältönä oli juurikin mun nilkkatuki.
"En mää tienny, että tää on tällänen kankainen", se täti yritti selitellä.
Öööö, Sherlock... Jotain ihme jalkaproteesiako se oletti mun tarkottavan??
My Blondest Moments:
Junassa oli tällänen pieni punanen vasara kiinnitetty kattoon, ja sen vieressä luki jotain "Hätätilanteisiin" tms. Junan ikkunalasissa oli keskellä noin 5x5 cm pyöreä kohta, jossa oli vain yksinkertanen lasi ja sen pyörylän keskellä punanen pilkku osotuksena siitä, että siihen pitää lyödä sillä hätävasaralla.
Mä kattelin aikani sitä ikkunan keskellä olevaa ympyrää ja lausuin sitten ihmetykseni ääneen:
"Mitä apua on siitä, et tohon ikkunaan saa onnettomuustilanteessa tollasen viiden sentin aukon? Onks siitä tarkotus sit työntää joku nenä ulos ja hengitellä, kun eihän siitä mahdu edes kenenkään käsi?"
Mun kanssamatkustajat onnistu jotenkin kikatuksensa keskeltä selittämään mulle, että kun vasaralla on lyöty tähän ohuempaan kohtaan, niin se ikkunan hajoaminen ei suinkaan jää siihen, vaan hajoaminen leviää siitä koko muuhun ikkunalasiin...
perjantai 29. toukokuuta 2009
Nollasatasata ja piknik-lemmikit
Nyt tursuaa kyllä mun yo-kiintiö jo aivan yli äyräiden!
Ensinnäkin, on pitänyt vääntää jotain seittemänkymmentä korttia uusille ylioppilaille ympäri Suomea, joista kahdeksan yhdeksäsosan osoitteita mulla ei tietenkään oo aiemmin ollut, tai sitten on ollut mutta kyseiset ylioppilaat ovat menneet muuttamaan pois osoitteesta, joka on yleisessä tiedossa, osoitteeseen, jota ne eivät ole ilmoittaneet edes Eniro nollasatasataan. Joten edes Eniro ei voinut mua auttaa. Kyynel. Mihin tässä maailmassa voi enää uskoa?
Ne Eniron ihmiset kuulostaa kyllä toisinaan aika kyllästyneiltä lurauttamaan: "Eniro Jorma, mitenvoinAUttaa?" Ei sillä, kyllä mullakin varmaan työntekijänä palais kiinni siihen. Lurautteluun. Tekis kieltämättä joskus mieli kiekasta sinne luuriin takasin sillä samalla "mitenvoinAuttaa?"-nuotilla jotain tosi välkkyä. Heh. Halvat on huvit.
Toiseksi, tää jokavuotinen lahjaressi on aivan karmaisevaa. Sitä vaan sinkoilee ympäri astia- ja sisustusliikkeitä ja soittelee ympäriinsä yrittäen selvittää, millaista astiastoa se pikku-Maija nyt onkaan kerännyt ja omistaako Olavi jo kahvinkeittimen tai Kerttu minkäänlaisia pussilakanoita.
Onneks mulla on ens vuonna luvassa ainakin jonkin asteinen tauko tästä hössötyksestä. Oliskohan liian vulgaaria julkaista toivelahjalista? Toisaalta se kyllä helpottais varmasti monen vieraan työtaakkaa, kun useimmat nyt kuitenkaan ei todennäköisesti tuu paikalle vain pulsuamaan kermakakkua ja suklaakeksejä, vaan tuovat jotain lahjantynkää mukanaan. Näin alustavasti voisin ainakin sanoa, että kerään Arabian oliivinvihreää Teema-sarjaa, josta mulla on toistaiseksi vain pari hassua mukia ja leipälautasta. Mitää kodinkoneita en myöskään omista, eikä pussilakanasettejäkään liikaa ole. Älkää kuitenkaan hyvät ihmiset ostako kananmunankeitintä, ne munat voi vallan hyvin keittää kattilassakin... Plasma-tv taas saattais ihan kelvatakin.
Olin muuten pari viikkoa sitten Tampere-Gamesin infossa töissä. Viikonlopun kohokohta oli se, kun kävin ilmottamassa kuuluttajalle, että infoon on tuotu loppusuoran varresta löytynyt Teletappi-pehmolelu. Kuuluttaja tiedotti asiasta yleisölle, ja kohta infoon marssikin yksi helpottunut isä, joka antoi tarkat tuntomerkit Teletappi-lelusta ja vei hartaasti kaivatun Pain takaisin vaahtosammuttimen kokoiselle omistajalleen.
Jokavuotinen Sammon suunnistajien piknik järjestettiin taas onnistuneesti Rosendahlin piknik-pyhätössä Pyynikin harjun kupeessa. Sain tällä kertaa vastuuta tarjottavien tekemisestä paljon viime vuotista runsaammin; silloin mun annettiin vain ripotella juustoa pizzojen päälle, koska sen katsottiin olevan ainoa ruoanlaittoon liittyvä homma, josta selviäisin pilaamatta ruokaa. Tänä vuonna pääsin sentään jo sekoittamaan taikinaa Lotan valvovan silmän alla.
Fiiliksiä viime vuoden piknikiltä
Päivän ohjelma noudatti suunnilleen seuraavaa kaavaa: pizzaa - dipattavia kurkkuja - nostalgista puolukkatorttua vaniljakastikkeen kera - dipattavia porkkanoita - tahmaista suklaatorttua - dipattavia kukkakaaleja - sipsejä - karkkia - välissä huikka mehua. Hetken lepo, sitten taas huikka mehua - pizzaa - dipattavia vihanneksia... Uhkaavien pilvien peittäessä auringon koitti siirtyminen suojaisemmille seuduille Munukoiden pihan perällä sijaitsevaan asuntovaunun etutelttaan. Teltassa käytiin huikaiseva Pressa-maraton pelikorteilla, tietenkin syöpöttelyn ohella.
Nyt pitäis muuten käydä äänestämässä Euro-vaaleissa. Ehdokkaasta ei oo kylläkään vielä tietoa. Tai no on sen verran, etten ainakaan tuu äänestämään ketään, joka vaalimainoksessa julistaa haluavansa Brysseliin KOKEMUKSEN turvin! Huhhuh, kun kaupungilla törmäilee vaalijulisteisiin, niin vähintään neljässä viidestä ehdokas kertoo edustavansa KOKEMUKSEN ääntä. Todennäkösesti äänestän jotain nuorta naisehdokasta, joka on nätti ja osaa monia vieraita kieliä. Tai sitten äänestän jotain nuorta hottismiestä, kaikkein komeinta, mikä ehdokaslistalta löytyy. Pitänee siis iskeä piakkoin vaalikoneen tuloksia Googlen kuvahakuun.
(Ja sitä vielä löytyy sellasia, jotka vastustaa äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen. Aika jännä.)
My Blondest Moments: Oon lähdössä kesäkuun toisella viikolla kielikurssille Gotlantiin. Matka Suomesta Ruotsiin taitetaan Viking Linella Turusta Tukholmaan. Helsingin seudulla asuville on järjestetty alkumatkalle kuljetus Hesasta Turkuun. Kerroin isälle, että mä laitan viestiä EF:ään, että vaihdan mun lähtöpaikan suoraan Turuks, koska mun ei oo mitään järkeä matkustaa ensin lautalla Helsingistä Turkuun. Isä vähän ihmetteli, että miten niin lautalla. Mä osotin sille EF:n kirjeestä kohdan, jossa asiasta kerrottiin: "Helsingissä kokoontumispaikka on Mikonkadun tilausajolaituri. Matkustus tapahtuu Lindholm Linesilla." Isä ei tuntunut vieläkään ymmätävän, mistä mä sen lautan oikeen olin repässy. Täyty sitten vääntää sille asia rautalangasta: lähtö on LAITURILTA ja menopelinä on Lindholm LINES, vähän niin kuin Viking LINE. Siinä vaiheessa isän pokka petti, mutta se onnistu kuitenkin jotenkin selittämään hekotuksensa lomasta, että todennäköisesti kulkuväline on kuitenkin linja-auto...
Ensinnäkin, on pitänyt vääntää jotain seittemänkymmentä korttia uusille ylioppilaille ympäri Suomea, joista kahdeksan yhdeksäsosan osoitteita mulla ei tietenkään oo aiemmin ollut, tai sitten on ollut mutta kyseiset ylioppilaat ovat menneet muuttamaan pois osoitteesta, joka on yleisessä tiedossa, osoitteeseen, jota ne eivät ole ilmoittaneet edes Eniro nollasatasataan. Joten edes Eniro ei voinut mua auttaa. Kyynel. Mihin tässä maailmassa voi enää uskoa?
Ne Eniron ihmiset kuulostaa kyllä toisinaan aika kyllästyneiltä lurauttamaan: "Eniro Jorma, mitenvoinAUttaa?" Ei sillä, kyllä mullakin varmaan työntekijänä palais kiinni siihen. Lurautteluun. Tekis kieltämättä joskus mieli kiekasta sinne luuriin takasin sillä samalla "mitenvoinAuttaa?"-nuotilla jotain tosi välkkyä. Heh. Halvat on huvit.
Toiseksi, tää jokavuotinen lahjaressi on aivan karmaisevaa. Sitä vaan sinkoilee ympäri astia- ja sisustusliikkeitä ja soittelee ympäriinsä yrittäen selvittää, millaista astiastoa se pikku-Maija nyt onkaan kerännyt ja omistaako Olavi jo kahvinkeittimen tai Kerttu minkäänlaisia pussilakanoita.
Onneks mulla on ens vuonna luvassa ainakin jonkin asteinen tauko tästä hössötyksestä. Oliskohan liian vulgaaria julkaista toivelahjalista? Toisaalta se kyllä helpottais varmasti monen vieraan työtaakkaa, kun useimmat nyt kuitenkaan ei todennäköisesti tuu paikalle vain pulsuamaan kermakakkua ja suklaakeksejä, vaan tuovat jotain lahjantynkää mukanaan. Näin alustavasti voisin ainakin sanoa, että kerään Arabian oliivinvihreää Teema-sarjaa, josta mulla on toistaiseksi vain pari hassua mukia ja leipälautasta. Mitää kodinkoneita en myöskään omista, eikä pussilakanasettejäkään liikaa ole. Älkää kuitenkaan hyvät ihmiset ostako kananmunankeitintä, ne munat voi vallan hyvin keittää kattilassakin... Plasma-tv taas saattais ihan kelvatakin.
Olin muuten pari viikkoa sitten Tampere-Gamesin infossa töissä. Viikonlopun kohokohta oli se, kun kävin ilmottamassa kuuluttajalle, että infoon on tuotu loppusuoran varresta löytynyt Teletappi-pehmolelu. Kuuluttaja tiedotti asiasta yleisölle, ja kohta infoon marssikin yksi helpottunut isä, joka antoi tarkat tuntomerkit Teletappi-lelusta ja vei hartaasti kaivatun Pain takaisin vaahtosammuttimen kokoiselle omistajalleen.
Jokavuotinen Sammon suunnistajien piknik järjestettiin taas onnistuneesti Rosendahlin piknik-pyhätössä Pyynikin harjun kupeessa. Sain tällä kertaa vastuuta tarjottavien tekemisestä paljon viime vuotista runsaammin; silloin mun annettiin vain ripotella juustoa pizzojen päälle, koska sen katsottiin olevan ainoa ruoanlaittoon liittyvä homma, josta selviäisin pilaamatta ruokaa. Tänä vuonna pääsin sentään jo sekoittamaan taikinaa Lotan valvovan silmän alla.
Viime vuoden teema oli "Vanhanajan piknik", tietysti asiaankuuluvine lieri-/olkihattuineen ja kukkamekkoineen. Tänä vuonna päädyttiin "Lemmikki-päivä"-teemaan, eli jokaisen osallistujan piti tuoda lemmikki mukanaan. Aivan kaikki eivät muistaneet napata mukaansa karvaista (tai muuta sellaista) pikku ystävää, mutta paikan päällä nähtiin kuitenkin lemmikin ominaisuudessa muun muassa espanjanvesikoira Hulda, lassie Ansku, hento sininen kukka jonka lajike on lemmikki, sekä 18-vuotias helsinkiläinen suunnistaja Eikka. Lemmikeille oli tarjolla tietysti omat, pääosin raksuista koostuvat ruoat. Saattoi joku lemmikki ehkä päivän aikana jotain muutakin purtavaa saada.
Fiiliksiä viime vuoden piknikiltä
Päivän ohjelma noudatti suunnilleen seuraavaa kaavaa: pizzaa - dipattavia kurkkuja - nostalgista puolukkatorttua vaniljakastikkeen kera - dipattavia porkkanoita - tahmaista suklaatorttua - dipattavia kukkakaaleja - sipsejä - karkkia - välissä huikka mehua. Hetken lepo, sitten taas huikka mehua - pizzaa - dipattavia vihanneksia... Uhkaavien pilvien peittäessä auringon koitti siirtyminen suojaisemmille seuduille Munukoiden pihan perällä sijaitsevaan asuntovaunun etutelttaan. Teltassa käytiin huikaiseva Pressa-maraton pelikorteilla, tietenkin syöpöttelyn ohella.
Nyt pitäis muuten käydä äänestämässä Euro-vaaleissa. Ehdokkaasta ei oo kylläkään vielä tietoa. Tai no on sen verran, etten ainakaan tuu äänestämään ketään, joka vaalimainoksessa julistaa haluavansa Brysseliin KOKEMUKSEN turvin! Huhhuh, kun kaupungilla törmäilee vaalijulisteisiin, niin vähintään neljässä viidestä ehdokas kertoo edustavansa KOKEMUKSEN ääntä. Todennäkösesti äänestän jotain nuorta naisehdokasta, joka on nätti ja osaa monia vieraita kieliä. Tai sitten äänestän jotain nuorta hottismiestä, kaikkein komeinta, mikä ehdokaslistalta löytyy. Pitänee siis iskeä piakkoin vaalikoneen tuloksia Googlen kuvahakuun.
(Ja sitä vielä löytyy sellasia, jotka vastustaa äänestysikärajan laskemista 16 vuoteen. Aika jännä.)
My Blondest Moments: Oon lähdössä kesäkuun toisella viikolla kielikurssille Gotlantiin. Matka Suomesta Ruotsiin taitetaan Viking Linella Turusta Tukholmaan. Helsingin seudulla asuville on järjestetty alkumatkalle kuljetus Hesasta Turkuun. Kerroin isälle, että mä laitan viestiä EF:ään, että vaihdan mun lähtöpaikan suoraan Turuks, koska mun ei oo mitään järkeä matkustaa ensin lautalla Helsingistä Turkuun. Isä vähän ihmetteli, että miten niin lautalla. Mä osotin sille EF:n kirjeestä kohdan, jossa asiasta kerrottiin: "Helsingissä kokoontumispaikka on Mikonkadun tilausajolaituri. Matkustus tapahtuu Lindholm Linesilla." Isä ei tuntunut vieläkään ymmätävän, mistä mä sen lautan oikeen olin repässy. Täyty sitten vääntää sille asia rautalangasta: lähtö on LAITURILTA ja menopelinä on Lindholm LINES, vähän niin kuin Viking LINE. Siinä vaiheessa isän pokka petti, mutta se onnistu kuitenkin jotenkin selittämään hekotuksensa lomasta, että todennäköisesti kulkuväline on kuitenkin linja-auto...
maanantai 11. toukokuuta 2009
Blondi mikä blondi
Jatkossa tuun keskittymään täällä blogissa entistä enemmän erilaisiin spekulointeihin, top10-listojen tekemiseen ynnä muuhun retoriseen ja argumentatiiviseen puoleen. Itseironia kunniaan, joten My Blondest Moments säilyy tottakai kunniapaikalla!
Ensinnäkin:
YTL:n ihmiset voidaan jakaa kahteen luokkaan.
Toiset on ihanan pirteän yltiöpositiivisia, esimerkiksi Sensori X, joka ei heilautellu mun saksanpisteitä suuntaan eikä toiseenkaan, joten ÄLLÄhän sieltä napsahti! Oon pahoillani, yleensä en harrasta lesoomista (paitsi ajoittain), mutta kun tämä L tuli aivan tietämättäni ja pyytämättäni. E oli tosiaan tavote. Nyt on hyvä jättää pitkä saksa hetkeks hyllylle.
Toiset taas ovat kuin nakkikauhalla päähänsä saaneita. Voitte vaan kuvitella, kuinka ite arvioisitte kokelasparkojen historian kokeita, jos joku ois ensin kumauttanu teitä mojovasti sillä nakkikauhalla. Eihän siinä arvostelussa enää tunnettaisi armon rippujakaan.
Eräs Herra / Rouva Historiansensori oli tainnu kokea tämän karmaisevan kohtalon juuri ratkaisevalla hetkellä, ennen kuin oli alkanut tarkistaa mun hissankoetta. Siellä tultiinkin neljän pisteen voimin oikeen rytinällä alas, jolloin lopputulos jäi vaivaisen pisteen päähän laudaturista.
Hissanopettaja lähti ajamaan mun asiaa, mutta aikamoisena oikeusmurhanahan YTL:n uudelleentarkistusjärjestelmää pidetään... Siellä on muun muassa huomattavissa eräänlainen eturistiriita: tarkistusmaksun saa takaisin, jos arvosana muuttuu uudelleentarkistuksessa. Sensoreiden virkistysrahastohan ammottaisi autiona, jos kukaan koskaan onnistuisi korottamaan arvosanaansa uudelleentarkistuksessa.
Joskus vaan käy niin, että no can do. Parempi onni ensi keväänä.
Unohdin mainita, että YTL:stä löytyy myös tasapaksuja sensoreita, jotka esimerkiksi läsäyttää kokelaalle juuri sen tasapaksun E:n, jonka ne äidinkielen näytöllään ansaitsikin. (Tasapaksulla E:llä en tarkoita, että E olisi tyydyttävä arvosana, vaan sitä että pisteet osuvat tasan E:n ja L:n rajan keskelle. Hyvin tähdätty!)
Toiseksi:
Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, mitä ihmeellistä on Norjan Euroviisussa. Oprah on siitä huolimatta ottanut kipaleen siipiensä alle, jolloin menestys on aika lailla vuonomaalle pedattu. Okei, onhan se laulaja ihan älyttömän söpö, mutta on niitä kuumiksia muuallakin telkkarissa. Esim. GG:n Nate on monen tepen mielestä Tosi ihQ, ja Twilightin Edward taas kiistämättä aivan j ä ä t ä v ä n hottis.
Kolmanneksi:
En vieläkään oo toipunut viimeviikkoisesta Chelsea-Barca -episodista. Barca on yksi niistä muutamasta futisojukkueesta, joita en ikinä mistään hinnasta kannattaisi, ja kuinkas sitten kävikään... Herra erotuomari "Puusilmä" Övrebö jätti viheltämättä pari ratkaisevaa rankkaria, jolloin Barca onnistui viime hetken tasotusmaalilla jyräämään itsensä Mestareiden liigan finaaliin.
Tässä oli kyllä huutava vääryys!!!!!!! Koska Chelsean kannattajat eivät oo (ainakaan toistaiseksi) onnistuneet listimään Övrebötä (joka on ollut maan alla pelin päätösvihellyksestä lähtien), ne ovat päättäneet spoilata Norjan euroviisumenestyksen. Suunnitelman yksityiskohdat on mulle vielä vähän hämärän peitossa, mutta katsotaan mitä engelsmannit vielä keksiikään.
Sitten tämänkertaiseen TOP-listaan:
TOP 9 -Suomen murteet
(Toim.huom.: Listalla on mukana vaan ne murteet, joita jotenkin hahmotan. Lista sisältää paljon yleistystä ja tarkoituksellisen provosoivia kommentteja. Älkää vetäkö hernettä liian syvälle nenään, koska lääkärinkin voi olla vaikea poistaa sitä sieltä. Mun isotäti erehtyi tekemään näin esikouluikäisenä ja eli loput 73 vuotta elämästään herne nenässä, eikä se ollut mukavaa. Kaikenlainen eriävienkin mielipiteiden esittäminen on sallittua, jopa suotavaa, kommentointiosiossa.)
9. SAVO - "Elä vaan kuule ala viäntään savvoo." Menee nimittäin jo liiankin leppoisaksi. Löntystelevän takapajuista. Savoa kuullessaan voi liiankin helposti kuvitella itsensä Kuopion kalakukkomarkkinoille, joita kalakukkofobisti ymmärrettävän kulinaarisista syistä kaihtaa.
8. OULU - "Ookkonä pölöjä?" Voi kyllä, ainakin jos puhut oulua liian julkisilla paikoilla. Tarvinneeko tähän mitään enää lisätä?
7. SUOMENRUOTSI - Riikinruotsi on ihanan pulppuilevaa, pirteän persoonallista lörpöttelyä. Suomenruotsi taas - ei ole. Finlandssvenskassa nuotti on sama laahaavan tasapaksu kuin suomensuomessakin, mutta sanat kuulostavat äännettyinä, jos mahdollista, vieläkin rumemmilta. Kaiken huipuksi kaikilla julkisuudessa heiluvilla bettinaässillä on keskenään samanlainen, korvia raastavan kovan nariseva puhetapa. Ainoan positiivisen poikkeuksen suomenruotsiin tekee rantaruotsalaisten (Närpiö yms) käyttämä pehmeän laulava ruotsi, joka onnistuu ajoittain nousemaan lähelle jopa riikinruotsia.
6. ETELÄPOHJANMAA - Vaikka mä itsekin olen puoliksi "ilimajokelaanen", niin tää ei vaan uppoo. Murre nostaa erehdyttävästi mieleen kotoisan navetan tuoksahduksen, nam.
5. TAMPERE - Mää en ainaka miälestäni puhu tamperetta. Tai emmäätiiä. Joskus niin käy, kun oon matkustanu ritsillä tai istuskelen pipa päässä rotvallirreunalla oottelemassa nysseä. Toivottavasti mun puheesta ei enää jossain vaiheessa kuule tätä taustaa!
4. KARJALA - "Sie et kuule kans ossaa yhtää mittää. Ans ku mie näytän." Karjalasta tulee mieleen aina vaari (ylläri, Kannakselta kun on kotoisin) ja Tuntemattoman sotilaan Rokka (Rokka on äijä!). Ylipäänsä talvi- ja jatkosota, joiden ehdoton fani mä oon.
3. TURKU - Mun henkisen kotini kieli. (Noloa mutta totta.) Oon aina tuntenut syvää yhteenkuuluvuutta ruotsalaisten ja turkulaisten kanssa. Traagista mun tarinassa on se, että oon sattunut syntymään Suomeen ja Tampereelle. "Kukka meist ei o Turuust, mut mää ainaki aion muutta sinne viäl yks kaunis päiv!"
2. ETELÄLAPPI - Sami Jauhojärven kaltaisten suklaasilmien kieli. Lepposan letkeetä ja reilun kuulosta, ei kai niiltä porojen parissa kasvaneilta voi muuta odottaakaan. En oo koskaan muuten tavannut yhtään ilkeetä lappalaista! Paitsi se shamaani Joulupukissa ja noitarummussa, mutta senkin ilkeys johtu vaan siitä, että Joulupukki ei ollut koskaan saanut sen toivelahjalistaa.
1. STADI - "Onks sul stidei?" kysyttiin taannoin legendaarisessa yo-kokeen tehtävässä, jolloin kukaan kehäkolmosen ulkopuolelta ei ymmärtänyt kyseenomaisesta tehtävästä höykäsen pöläystä. Stadilaisilla on puheessaan laiskan venyttelevä ja ylimielinen nuotti, ymmärrettävästi, koska älyllinen elämähän tunnetusti loppuu siihen kehäkolmosen laitamille. Aiemmin pidin tätä vivahdetta raastavan ärsyttävänä, mutta nykyään se on vaan H O T. Kaiken kukkuraksi ne on antanut kulkuvälineelle, joka muualla manner-Suomessa tunnetaan raitiovaununa / raitsikkana / ratikkana, ytimekkään nimen "spora". Haluan Helsinkiin.
My Blondest Moments
Juonsin koulun salissa viime viikolla EU-vaalipaneelin yhdessä yleisurheilijapojan kanssa. Mun vuorolle tuli lukea kysymys meppien palkoista. Mun juontopaperissa luki:
[Mepin palkka = 7000€ + kulut 4052€ + päiväraha 287/pv]
Ihmettelin viimeistä kohtaa hetken: miks ihmeessä siinä ei sanottu, mikä se päivärahan suuruus on? Luin kuitenkin tekstin itsevarmana useampaan kertaan (koska panelistit näyttivät vähän hämmentyneiltä):
"Mitä mieltä olette mahdollisen tulevan ammattinne palkkauksesta? Mepin palkka on 7000 euroa plus kulut 4052 euroa plus päiväraha, joka maksetaan 287 päivänä vuodessa."
Vasta toistaessani palkkatietoja kolmatta kertaa huomasin eturivissä kähisevän yhteiskuntaopin opettajan:
"Se päivärahakohta tarkoittaa siis, että päiväraha on 287 euroa päivässä!!!"
Hups.
Ensinnäkin:
YTL:n ihmiset voidaan jakaa kahteen luokkaan.
Toiset on ihanan pirteän yltiöpositiivisia, esimerkiksi Sensori X, joka ei heilautellu mun saksanpisteitä suuntaan eikä toiseenkaan, joten ÄLLÄhän sieltä napsahti! Oon pahoillani, yleensä en harrasta lesoomista (paitsi ajoittain), mutta kun tämä L tuli aivan tietämättäni ja pyytämättäni. E oli tosiaan tavote. Nyt on hyvä jättää pitkä saksa hetkeks hyllylle.
Toiset taas ovat kuin nakkikauhalla päähänsä saaneita. Voitte vaan kuvitella, kuinka ite arvioisitte kokelasparkojen historian kokeita, jos joku ois ensin kumauttanu teitä mojovasti sillä nakkikauhalla. Eihän siinä arvostelussa enää tunnettaisi armon rippujakaan.
Eräs Herra / Rouva Historiansensori oli tainnu kokea tämän karmaisevan kohtalon juuri ratkaisevalla hetkellä, ennen kuin oli alkanut tarkistaa mun hissankoetta. Siellä tultiinkin neljän pisteen voimin oikeen rytinällä alas, jolloin lopputulos jäi vaivaisen pisteen päähän laudaturista.
Hissanopettaja lähti ajamaan mun asiaa, mutta aikamoisena oikeusmurhanahan YTL:n uudelleentarkistusjärjestelmää pidetään... Siellä on muun muassa huomattavissa eräänlainen eturistiriita: tarkistusmaksun saa takaisin, jos arvosana muuttuu uudelleentarkistuksessa. Sensoreiden virkistysrahastohan ammottaisi autiona, jos kukaan koskaan onnistuisi korottamaan arvosanaansa uudelleentarkistuksessa.
Joskus vaan käy niin, että no can do. Parempi onni ensi keväänä.
Unohdin mainita, että YTL:stä löytyy myös tasapaksuja sensoreita, jotka esimerkiksi läsäyttää kokelaalle juuri sen tasapaksun E:n, jonka ne äidinkielen näytöllään ansaitsikin. (Tasapaksulla E:llä en tarkoita, että E olisi tyydyttävä arvosana, vaan sitä että pisteet osuvat tasan E:n ja L:n rajan keskelle. Hyvin tähdätty!)
Toiseksi:
Mä en suoraan sanottuna ymmärrä, mitä ihmeellistä on Norjan Euroviisussa. Oprah on siitä huolimatta ottanut kipaleen siipiensä alle, jolloin menestys on aika lailla vuonomaalle pedattu. Okei, onhan se laulaja ihan älyttömän söpö, mutta on niitä kuumiksia muuallakin telkkarissa. Esim. GG:n Nate on monen tepen mielestä Tosi ihQ, ja Twilightin Edward taas kiistämättä aivan j ä ä t ä v ä n hottis.
Kolmanneksi:
En vieläkään oo toipunut viimeviikkoisesta Chelsea-Barca -episodista. Barca on yksi niistä muutamasta futisojukkueesta, joita en ikinä mistään hinnasta kannattaisi, ja kuinkas sitten kävikään... Herra erotuomari "Puusilmä" Övrebö jätti viheltämättä pari ratkaisevaa rankkaria, jolloin Barca onnistui viime hetken tasotusmaalilla jyräämään itsensä Mestareiden liigan finaaliin.
Tässä oli kyllä huutava vääryys!!!!!!! Koska Chelsean kannattajat eivät oo (ainakaan toistaiseksi) onnistuneet listimään Övrebötä (joka on ollut maan alla pelin päätösvihellyksestä lähtien), ne ovat päättäneet spoilata Norjan euroviisumenestyksen. Suunnitelman yksityiskohdat on mulle vielä vähän hämärän peitossa, mutta katsotaan mitä engelsmannit vielä keksiikään.
Sitten tämänkertaiseen TOP-listaan:
TOP 9 -Suomen murteet
(Toim.huom.: Listalla on mukana vaan ne murteet, joita jotenkin hahmotan. Lista sisältää paljon yleistystä ja tarkoituksellisen provosoivia kommentteja. Älkää vetäkö hernettä liian syvälle nenään, koska lääkärinkin voi olla vaikea poistaa sitä sieltä. Mun isotäti erehtyi tekemään näin esikouluikäisenä ja eli loput 73 vuotta elämästään herne nenässä, eikä se ollut mukavaa. Kaikenlainen eriävienkin mielipiteiden esittäminen on sallittua, jopa suotavaa, kommentointiosiossa.)
9. SAVO - "Elä vaan kuule ala viäntään savvoo." Menee nimittäin jo liiankin leppoisaksi. Löntystelevän takapajuista. Savoa kuullessaan voi liiankin helposti kuvitella itsensä Kuopion kalakukkomarkkinoille, joita kalakukkofobisti ymmärrettävän kulinaarisista syistä kaihtaa.
8. OULU - "Ookkonä pölöjä?" Voi kyllä, ainakin jos puhut oulua liian julkisilla paikoilla. Tarvinneeko tähän mitään enää lisätä?
7. SUOMENRUOTSI - Riikinruotsi on ihanan pulppuilevaa, pirteän persoonallista lörpöttelyä. Suomenruotsi taas - ei ole. Finlandssvenskassa nuotti on sama laahaavan tasapaksu kuin suomensuomessakin, mutta sanat kuulostavat äännettyinä, jos mahdollista, vieläkin rumemmilta. Kaiken huipuksi kaikilla julkisuudessa heiluvilla bettinaässillä on keskenään samanlainen, korvia raastavan kovan nariseva puhetapa. Ainoan positiivisen poikkeuksen suomenruotsiin tekee rantaruotsalaisten (Närpiö yms) käyttämä pehmeän laulava ruotsi, joka onnistuu ajoittain nousemaan lähelle jopa riikinruotsia.
6. ETELÄPOHJANMAA - Vaikka mä itsekin olen puoliksi "ilimajokelaanen", niin tää ei vaan uppoo. Murre nostaa erehdyttävästi mieleen kotoisan navetan tuoksahduksen, nam.
5. TAMPERE - Mää en ainaka miälestäni puhu tamperetta. Tai emmäätiiä. Joskus niin käy, kun oon matkustanu ritsillä tai istuskelen pipa päässä rotvallirreunalla oottelemassa nysseä. Toivottavasti mun puheesta ei enää jossain vaiheessa kuule tätä taustaa!
4. KARJALA - "Sie et kuule kans ossaa yhtää mittää. Ans ku mie näytän." Karjalasta tulee mieleen aina vaari (ylläri, Kannakselta kun on kotoisin) ja Tuntemattoman sotilaan Rokka (Rokka on äijä!). Ylipäänsä talvi- ja jatkosota, joiden ehdoton fani mä oon.
3. TURKU - Mun henkisen kotini kieli. (Noloa mutta totta.) Oon aina tuntenut syvää yhteenkuuluvuutta ruotsalaisten ja turkulaisten kanssa. Traagista mun tarinassa on se, että oon sattunut syntymään Suomeen ja Tampereelle. "Kukka meist ei o Turuust, mut mää ainaki aion muutta sinne viäl yks kaunis päiv!"
2. ETELÄLAPPI - Sami Jauhojärven kaltaisten suklaasilmien kieli. Lepposan letkeetä ja reilun kuulosta, ei kai niiltä porojen parissa kasvaneilta voi muuta odottaakaan. En oo koskaan muuten tavannut yhtään ilkeetä lappalaista! Paitsi se shamaani Joulupukissa ja noitarummussa, mutta senkin ilkeys johtu vaan siitä, että Joulupukki ei ollut koskaan saanut sen toivelahjalistaa.
1. STADI - "Onks sul stidei?" kysyttiin taannoin legendaarisessa yo-kokeen tehtävässä, jolloin kukaan kehäkolmosen ulkopuolelta ei ymmärtänyt kyseenomaisesta tehtävästä höykäsen pöläystä. Stadilaisilla on puheessaan laiskan venyttelevä ja ylimielinen nuotti, ymmärrettävästi, koska älyllinen elämähän tunnetusti loppuu siihen kehäkolmosen laitamille. Aiemmin pidin tätä vivahdetta raastavan ärsyttävänä, mutta nykyään se on vaan H O T. Kaiken kukkuraksi ne on antanut kulkuvälineelle, joka muualla manner-Suomessa tunnetaan raitiovaununa / raitsikkana / ratikkana, ytimekkään nimen "spora". Haluan Helsinkiin.
My Blondest Moments
Juonsin koulun salissa viime viikolla EU-vaalipaneelin yhdessä yleisurheilijapojan kanssa. Mun vuorolle tuli lukea kysymys meppien palkoista. Mun juontopaperissa luki:
[Mepin palkka = 7000€ + kulut 4052€ + päiväraha 287/pv]
Ihmettelin viimeistä kohtaa hetken: miks ihmeessä siinä ei sanottu, mikä se päivärahan suuruus on? Luin kuitenkin tekstin itsevarmana useampaan kertaan (koska panelistit näyttivät vähän hämmentyneiltä):
"Mitä mieltä olette mahdollisen tulevan ammattinne palkkauksesta? Mepin palkka on 7000 euroa plus kulut 4052 euroa plus päiväraha, joka maksetaan 287 päivänä vuodessa."
Vasta toistaessani palkkatietoja kolmatta kertaa huomasin eturivissä kähisevän yhteiskuntaopin opettajan:
"Se päivärahakohta tarkoittaa siis, että päiväraha on 287 euroa päivässä!!!"
Hups.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)